b00t – Seikkailut Sekalaisia seikkailuja ja muuta puuhastelua

18huhti/120

Petteri @ KYV ja Masku Maraton

By Petteri

Kesäkausi tuli avattua suhteellisen semiextemporetempauksin. Kokeneen suunnistajan metsien oraakkeli LarZin houkuttelemana osallistuimme b00t:n joukkueella Kevätyön Viestin firmasarjaan. Janin kanssa olimme siis ensimmäistä kertaa elämässämme suunnistuskilpailuissa. Ensimmäisen osuuden suoritti Jani, jolla ei ollut ihan ollut paras päivä. 8. rasti jäi hakematta, joten tulos hylättiin. Myös LarZ:lla oli ongelmia samaisella rastilla, joka jäi Janilta hakematta. Ilman tuota mutkittelua olisi puoli tuntia alittunut selvästi, mutta pienellä haparoinnillakin LarZ selvityi osuudestaan miltei kärkiajalla (31:58). Itse lähdin viimeisenä matkaan. Maasto oli vaikea ja peitteinen, joten yritin ottaa varovaisesti. Pahoja virheitä ei tullut, mutta virheiden pelon tuoma varovaisuus verotti vauhtia. Lopulta selviydyin osuudestani kohtalaisella ajalla (39:40) suunnistustaitoihini nähden.  Mukava kilpailu. Vastaavaa voisi kokeilla uudestaankin.

Seuraavana päivänä LarZ lähti henkilökohtaiseen kilpailuunsa Paraisille ja minä kokeilemaan kuntoani Masku Maratonin puolikkaalle. Aamutoimilta tuli hieman kiire Maskuun, joten olin aika viime tingassa paikalla. Kiiruhdin hakemaan numeroa ja liian isoa t-paitaa. Kaikki sopivat koot olivat menneet heti kättelyssä. Ei kenellekkään tullut mieleen, että maratontapahtumassa extraisot t-paidat eivät välttämättä tee kovin hyvin kauppaansa? Tämän jälkeen järjestelyistä ei löytynytkään moitittavaa. Sääkin oli mitä parhain. Itse Topi piti puheen, jonka jälkeen asetuttiin viivalle ja lähdettiin matkaan. Samaa vauhtia juoksevia oli muitakin, joten peesattavia ja kirittäjiä löytyi. Vain viimeisten kilometrien loppukirissä sai taivaltaa yksin. Lopputuloksena oli oma 1/2 maratonin ennätys (1.34.09,3) ja Fiskarssin veitsisarja arvontapalkintona. Kiitos Masku.

Petteri @ Masku

Comments (0) Trackbacks (0)

No comments yet.


Leave a comment

No trackbacks yet.