b00t – Seikkailut Sekalaisia seikkailuja ja muuta puuhastelua

12loka/130

Petteri @ Vaarojen Maraton

By Petteri

X-Kaato jäi väliin LarZin sairastelun takia, joten jotain korviketta oli keksittävä. Netti tuntui pursuavan ilmoituksia flussaisista maratoonareista, jotka halusivat eroon osallistumisoikeudestaan Vaarojen Maratonille. No päivän tuumittua päätin hankkia liput ja eikun Kolille vajaan viikon varoitusajalla.

Sillä aikaa kun Teemu oli kartuttamassa pokaalikaappiaan Hangossa sileällä maratonilla, olin siis minä lyllertämässä retkeilyvauhtia vastaavan matkan polkuja pitkin Kolin kansallispuistossa. En ollut varsinaisesti valmistautunut kyseiseen koitokseen, joten ajattelin lähteä nautiskelemaan ja ihailemaan Kolin upeita maisemia. Asetuin suosiolla 5-6 tunnin tavoiteajan lähtöryhmään, josta löytyikin mukavat letkat rauhalliseen hölkkäilyyn. Ensimmäinen puolikas menikin ihan rallatellen kunnes vastaan tuli Ryläys, tuo Vaarojen Maratonin paljon hehkutettu kohokohta, johon suhtauduin kunnioituksella ja kävelin ylämäet voimia säästellen viimeiselle kympille. Tämä kannatti, sillä jalat alkoivat väsymään, geeli ei maistunut ja vesi loppui pullosta. Ryläyksestä selvisin kuitenkin kunnialla ja jaksoin hölkkäillä reitin toiselle vesipisteelle, josta alkoi viimeinen reilun kymmenen kilometrin taival kohti maalia.

Loppumatka oli suureksi osin teitä ja helppoja polkuja pitkin. Ei tarvinnut juurikaan enää nostella jalkoja juurien ja kivien yli. Loppuun oli kuitenkin järjestetty haastetta nousuilla. Ennen maalia piti ensin käydä Kolin laskettelurinteen puolivälissä ja lasketua alas, jonka jälkeen nousta uudelleen rannasta 3 km pitkä polku Kolin huipulle hotellin pihaan maaliin, jonne saavuin ajalla 5 tuntia 34 minuuttia. Ei mikään huippuaika, mutta tavoite olikin lähteä nauttimaan hienosta tapahtumasta. Mikäs sen parempi tapa viettää aurinkoista syyslauantaita kuin hölkkäillä pitkä lenkki hienoissa maisemissa. Jalatkaan eivät koskaan ole olleet näin kivuttomat maratonin jälkeen. Liekö leppoisa vauhti ja vähemmän jalkoja rasittava juoksualusta syynä tähän.

Kenkäpuolella asian hoitivat Teemunkin tässä blogissa useasti hehkuttamat Inov-8 Roclite 315, jotka olivat loistavat. Ei rakkoja, ei mitään ongelmia. Jos väkisin jotain pitäisi kritisoida niin mitään kovin upeaa rullauksen tunnetta näillä kengillä ei tieosuuksilla saa aikaan.

Kuvia

Comments (0) Trackbacks (0)

No comments yet.


Leave a comment

No trackbacks yet.