b00t – Seikkailut Sekalaisia seikkailuja ja muuta puuhastelua

29kesä/150

Teemu @ Marathon du Mont Blanc 80km

By teesara

Sitten koitti vihdoin se päivä, mihin on viimeiset 7 kuukautta valmistauduttu. Chamonixissa Mont Blancin ympäristössä juostaan useamman päivän ajan erimittaisia vuorijuoksukisoja, joista itse valitsin tietenkin pisimmän, eli ~80km mittaisen ultran. Ajatus koko kisasta lähti Vaarojen Ultrasta kotiinpäin ajellessa, kun muutama kaveri tuon kävi viime vuonna könyämässä. Jotenkin se tuntui luontevalta seuraavalta askeleelta kotimaan maastojuoksukisojen jälkeen ja mikäpä sen hienompi paikka kuin Alppien korkein huippu. Muitakin vaihtoehtoja toki oli suunnittelupöydällä, mutta tämä vei lopulta selkeän voiton ajankohtansa, sijaintinsa, matkustamisen ja monen muunkin seikan johdosta.  Ihan vaan heittämällä ei tuonne päässyt kuitenkaan mukaan, vaan osallistumisoikeudet jaettiin arvonnassa. Arvonnassa kuitenkin arpa suosi ja 3 hengen ryhmämme pääsi mukaan. Sitten hoidettiin pikavauhtia lennot ja majoitus kuntoon sekä lähetettiin terveystodistus järjestäjälle. Lopullinen hyväksyntä kisaan tuli joskus joulukuun alkupuolella ja sitten olikin aika alkaa treenaamaan.

Kisa on tosiaan noin 82km mittainen, eli samaa luokkaa kuin Vaarat. Ero tulee siitä, että kun Vaaroilla noususumma on noin 2500m, niin tuolla se olisi yli 6000m. Sekä ylä- että alamäkeä siis riittäisi. Ylämäistä nyt varmaan selviäisi, kun malttaisi ne riittävän hitaasti talsia ylös, mutta alamäessä pitäisi pystyä juoksemaan kovaa ilman, että etureidet olisivat ensimmäisen laskun jälkeen puupökkelöinä. Tätä silmällä pitäen talven ja kevään mittaan tuli tehtyä 1000 nousumetrin treenejä, joissa ideana oli kävellä reippaasti sauvojen kanssa rinne ylös ja juosta täysillä alas. Koska Turun mäet eivät ihan vuorikategoriaan vielä kuulu, niin toistoja tuollaiseen tuhanteen nousumetriin sai tehdä aika monta. Lisäksi treenasin runsaasti voimaa CrossFit-salilla ja juoksin paljon pitkiä lenkkejä.  Lisäksi koetellakseni hiukan kroppaa ja testatakseni tankkaamista juoksin kevään mittaan muutamia lyhyempiä sileän ultria.  Valmistautuminen oli siis ihan ok, vaikka jo etukäteen tiesin, että sitä mäkitreeniä olisi kyllä pitänyt tehdä paljon useammin kuin kerran kuukaudessa.

MBUMatkaan lähdettiin keskiviikkona aamuyöllä ja puolenpäivän jälkeen oltiin Chamonixissa. Päivä kului maisemien ihmettelemiseen, reitin spekulointiin ja syömiseen. Torstaina aamulla käytiin hakemassa numerolaput sekä tarkistuttamassa pakolliset varusteet. Muodollisuuksien hoitamisen jälkeen lähdettiin pienelle hölkälle ottamaan tuntumaa ylä- ja alamäkeen. Lenkki ei ollut kuin 5km, mutta nousimme noin 240 metriä ja samanverran alas. Tuli silti harvinaisen selväksi, että perjantaina valuisi monta hikipisaraa ennenkuin ylämäet olisi kavuttu ja etureidet huutaisivat hoosiannaa alamäessä. Loppupäivä menikin sitten edelleen kevyesti tankatessa, varusteita viritellessä ja kisasuunnitelmaa tehdessä.

Startti oli perjantaiaamuna klo 4.00. Erittäin huonosti nukutun aamuyön jälkeen herätys 3.00, pika-aamiainen, kamat päälle ja 200m siirtyminen residenssiltä lähtöpaikalle. Päiväksi luvattiin reilusti yli 20 astetta lämmintä ja auringonpaistetta kirkkaalta taivaalta, joten päivällä tulisi kuuma. Ennen auringonnousua lämpötila oli kuitenkin noin 10 astetta, joten starttiin vetäisin lyhyiden juoksukamojen lisäksi irtohihat päälle ja otsalampun otsalle. Siellä sitä seistiin tuhannen muun kanssa valmiina koitokseen.  Startti tapahtui ranskalaisella täsmällisyydellä klo 4.02 hämmentävän lähtölaskennan jälkeen, joka suoritettiin ykkösestä yhteentoista. Vihdoin päästiin kuitenkin liikkeelle ja lähdimme porukan keskivaiheilla kohti ensimmäistä nousua.

Reitti alkaa kevyesti reilun 9km ja 1500 nousumetrin ylämäellä Chamonixin kylästä Breventiin (2461m) ja tämä mentiin pääosin nätissä jonossa turhia hosumatta. Loppumatkasta jono alkoi hiukan katkeilla ja samaan aikaan aurinko alkoi nousta Mont Blancin takaa. Tässä vaiheessa viimmeistään tajusi, että nyt on tarjolla jotain hieman hienompaa kuin mitä Hirvensalon alpit pystyvät tarjoamaan. Nousu loppui jotenkin yht'äkkiä ja samantien alkoi alamäki. Yhtään jalkoja säästämättä ja pidemmälle ajattelematta päästelin menemään sen mitä uskalsin ja ohitin arviolta 100 juoksijaa jo ekassa alamäessä. Reilun 2km alamäkijuoksun jälkeen eka huolto, josta pysähtymättä suklaata ja suolakeksejä huiviin. Seuraavat 15km olivat kisan tasaisimmat, vaikka koko ajan mentiinkin ylös tai alas. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja aina, kun vaan muisti katsella ympärilleen sai ihalla aivan käsittämättömän hienoja maisemia. Seuraava huolto 26km kohdalla, juomapussi täyteen, perustankkaus (suklaa, suolakeksi, cokis) ja kohti reitin totisinta nousua. 8km ja 1300 nousumetriä loppumatkasta hyvinkin jyrkkää kipuamista edessä. Tässä nousussa huomasi hienosti, kuinka ensin lähdettiin liikkeelle metsäpolkuja, jotka yht'äkkiä muuttuivat vihertäviksi rinteiksi ja lopulta pelkäksi lumeksi ja kiveksi. Nousu oli pitkä ja raskas, mutta ei teknisesti kovin vaikea (paitsi loppuosa, joka alkoi olla jo ns. kiipeilyjyrkkää) ja lopulta oltiin ylhäällä reitin korkeimmalla kohdalla Col De Terassella (2645m). Sieltä alkoikin hupainen 700 laskumetrin alamäki, missä sai luisutella persmäkeä pitkin lumikenttiä ja juosta pitkin hienoja kalliosaarekkeita lumikenttien välissä. Maisemiltaan tämä osuus oli myös reitin jylhintä, joten fiilis oli korkealla ja matka tuntui taittuvan aivan erityisen reippaasti. Huomasin tosin pudottaneeni puhelimeni johonkin lumikentälle, mutta en jaksanut murehtia asiasta enempää. Noin 39km kohdalla oli taas huoltopiste, missä hoidin perussetin ja eteenpäin. Sitten oltiinkin jo kisan puolivälissä ja kylässä oli varustetsekkaus (otsalamppu, takki ja puhelin olivat pakolliset). Keskustelu, jonka kävin hyvin heikosti englantia puhuvan vastapuolen kanssa meni jotakuinkin seuraavasti.

”I lost my phone on the Col De Terasse."

"You don't have phone?"

"No, I lost it."

"You' ll have the penalty!"

"OK, can I continue the race?"

"Yes, you can."

Hämmentävää, mutta matka jatkui, mikä oli tärkeintä. Rangaistus jäi epäselväksi, mutta arvelin, että maalissa loppuaikaani lisätään jotain sakkominuutteja. Ihan sama. Seuraava nousu oli lyhempi kuin kaksi edellistä, mutta reilusti yli 1000 metriä silti, joten vähän alkoi jalka jo painaa. Olin kuitenkin päättänyt olla enää murehtimatta nousuista, ne loppuvat sitten, kun on päässyt ylös ja sen jälkeen onkin edessä taas alamäki, joka on kuitenkin vähintään yhtä raskas (vaikkakin nopeampi) kuin ylämäki. Alamäkijuoksu kulki edelleen todella hyvin ja alhaalla n. 55km olin vahvassa kunnossa. Kolmannes matkaa jäljellä ja enää yksi ylä-/alamäki jäljellä. Gyl tämä tästä. Olin hukannut puhelimen ohessa myös reittikartan, joten enpä muistanut, että nyt olisi luvasaa n. 10km mittainen suht tasainen (ja tylsä) siirtymä ennen viimeistä nousua. Tämä pätkä oli oikeasti aika tympeä, mutta lopulta pääsin 65km huoltoon, jonka jälkeen loppunousu ja -lasku alkaisi. Mutta ennen sitä vielä toinen varustetsekkaus.

"No phone?"

"No, I lost it"

"You'll have the penalty!"

"OK, can I continue?"

"Yes, but you'll have to wait for 30 minutes before you go."

No, eipä siinä mitään, säännöt on säännöt. Tankkasin, istuin, tankkasin, kävelin, tankkasin, kyykkäsin ja lopulta pääsin jatkamaan. Sain pidettyä itseni tauon aikana suht vetreänä, joten pahoja jumituksia ei onneksi päässyt tulemaan. Jatkoin klo 17.30, eli aikaa olisi 3h30min 17 tunnin alitukseen. Heleppo homma.

Alku oli jo tutuksi tullutta metsäpolkua, mutta sitten reitti muutui käsittämättömäksi peikonpoluksi, missä eteneminen muistutti enemmän kiipeilyä kuin juoksua (eipä, sillä että olisin ylämäkeen jaksanutkaan juosta). 800 nousumetrin jälkeen tuli välihuolto ja koska reittikarttaa eikä mitään kelloa (Garminista loppui akku 12h jälkeen) ollut, niin olin jo voitonriemuinen, että hommahan on alamäkeä vaille paketissa. Eipä ollutkaan.  Vielä oli jäljellä n. 300 nousumetriä ja 5km upeaa polkua pitkin vuorenrinteitä, mutta valitettavasti enää en oikein uupumukseltani osannut nauttia maisemista tai maastosta. Päätyi sekin nousu lopulta ja kun viimeisessä huollossa kysyin kelloa, oli se 20.15. 45 minuuttia aikaa siis pommittaa 7km ja 1150 laskumetriä alas kylään. Kuullostaa helpolta, mutta kun polku on jyrkkää siksakkia, täynnä kiviä ja juuria, miehellä etureidet ja vatsalihakset valmiiksi jo melko finito, niin ei se niin helppoa ollutkaan. Muilla taisi kuitenkin olla vielä vaikeampaa, sillä sain alamäessä ohitettua vielä 4 tai 5 kaveria. Alamäki tuntui kuitenkin aivan käsittämättömän pitkältä, eikä alhaalla näkyvä kylä tuntunut tulevan yhtään lähemmäs. Kuten tapana on, tuli pohja kuitenkin vastaan ja vielä oli jäljellä vajaa kilometri kylän läpi maaliin. Ravintoloiden terassit ja kadunvarret olivat täynnä väkeä ja kaikki hurrasivat kuin voittajalle. Aika hieno tunnelma, mitä harvemmin Suomessa pääsee kokemaan. Maaliin pääsin ajassa 17.20 ja vähän päälle. Mitali kaulaan, Finisher-paita mukaan ja mukillinen olutta käpälään. Kiitos.

Se oli semmoinen kisa se. Meni älyttömän hyvin, sillä loppuaika oli oikeastaan parempi kuin uskalsin edes kuvitella ja tuohon tuli kuitenkin se 30 minuutin penaltikin istuttua. Loppuaikaa oleellisempaa kuitenkin on, että sekä kroppa että pää kestivät koko matkan. Loppumatkasta sattui joka paikkaan, mutta niin tällaisessa kisassa kuuluukin. Tämän tosiasian ymmärtäminen ja hyväksyminen jo etukäteen helpotti myös henkistä puolta, sillä kipu ei päässyt lannistamaan, kun kerran sitä osasi odottaa. Missään vaiheessa ei tullut myöskään pitkille kisoille tyypillistä homman mielekkyyden kyseenalaistamista (vaikka ehkä olisi pitänyt), eikä keskeyttäminen käynyt pienessä mielessäkään. Noissa varustetsekkauksissakin ainoa ajatus oli, että saanhan varmasti jatkaa, eivätkä liputtaisi ulos kisasta.

Oli hienoa myös huomata, että aiemmista kisoista on tullut opittua ja nyt kaikki toimi (varusteet, tankkaus yms.) ja treenikin on ilmeisesti ollut riittävää ja oikeanlaista. Itse juoksussa olin selkeästi pystynyt parantamaan alamäkitekniikkaani ja aiemmin sen oltua ilmiselvä heikkouteni, näytti se nyt olevan vahvin osa-alue (tai sitten ranskikset ovat vaan todella huonoja alamäessä). Virallinen loppuaika oli 17.20.25 ja sijoitus 136/701 (keskeyttäneitä oli siis noin 300).

Tulokset

Garmin data (akku loppui 12h jälkeen)

Race info (osallistujanumero 6328)

Kisan ennakkotiedotus oli aika suurpiirteistä näin ranskaa osaamattomalle, mutta itse kisan aikana reittimerkinnät, huolto ja kannustus olivat lähellä täydellistä. Reitti oli kertakaikkisen upea ja monipuolinen sekä maastoltaan että maisemiltaan. Tavallaan olisi hienoa juosta tämä kisa uudelleenkin, mutta toisaalta Eurooppa on täynnä muitakin upeita kisoja, joten ensi kesänä mennään johonkin muualle. Joko pidemmälle tai korkeammalle tai sekä että.

Kuvia ei reitiltä toistaiseksi ole, kun puhelin kuvinee on siellä jossain jäätiköllä. Lisätään, jos niitä tuonnempana jostain saa.

Salomon Sense 3 Ultra

Salomon Sense 3 Ultra

The Weapon of Choice: Salomon Sense 3 Ultra. Kilian Jornetin juurikin tällaisiin kuivan kelin vuoristoultriin suunnittelema kenkä. Toimiko? Kyllä vaan. Kenkä suojaa hyvin iskuilta, on kevyt ja kiertojäykkä, mikä helpottaa väsyneillä jaloilla juoksemista. Kaikki yksityiskohdat on mietitty viimeistä piirtoa myöten ja kenkä istuu jalkaan kuin sukka. Muutama pieni rakko tuli jalkapohjiin, mutta se on aika vähäistä tällaisella reitillä. Märkäpitoa kengässä ei ole yhtään, mutta onneksi sitä ei tarvittukaan.
Comments (0) Trackbacks (0)

No comments yet.


Leave a comment

No trackbacks yet.