Teemu @ Crossfit On-Ramp
Kävin helmikuussa Turun Reebok Crossfitin On-Ramp -kurssin, joka antaa valmiudet/oikeudet alkaa harjoittelemaan salilla. Seuraavassa hiukan kokemuksia kurssilta ja itse lajista.
Crossfit on tällä hetkellä valtavassa nosteessa ja mikäs siinä. Kyseessä on kokonaisvaltainen ja toimiva (?) kunto-ohjelma, joka tarjoaa loputtomasti haastetta kokeneemmallekin kuntoilijalle. Mediassa laji esittäytyy suht mediaseksikkäänä, kun atleettiset miehet ja tiukkakroppaiset mimmit vääntävät piukoissa paidoissa treeniä. Suomessa (=Turussa) ei olla haksahdettu kovin pahasti tuohon ameriikan meninkiin, vaan itse urheilu ja ennenkaikkea puhtaat tekniikat ovat pääosassa.
Crossfitin perusperiaate on, että ei erikoistuta mihinkään, vaan kehitetään kaikkia fyysisen kunnon osa-alueissa mahdolisimman tasaisesti. Oma urheiluni kun on ollut viimeiset pari vuotta hyvinkin kestävyyspainoitteista, niin muut ominaisuudet ovat päässeet "hiukan" rapistumaan. Tiedostin sangen hyvin omat lähtökohtani, eli omaan erinomaisen kestävyyskunnon, mutta yläkropan voimatasot ja liikkuvuus sekä yleinen kehonhallinta ovat melko kehnolla tolalla. Myös maksimaalinen hapenottokyky on aerobiseen kuntoon nähden heikko, sillä todella hapottavaa ja sykkeet maksimiin nostavaa treeniä tulee tehtyä erittäin vähän. Näihin ominaisuuksiin lähdettiin siis hakemaan parannusta.
On-Ramp -kurssi kesti neljä viikkoa ja viikossa oli kolmet treenit. Näiden kahdentoista kerran aikana opeteltiin yksinkertaisimpien painonnostoliikkeiden tekniikkaa, leuanvetoa, kuntopallojumppaa, hyppynaruhyppyä, käsilläseisontaa, köydenkiipeämistä yms. Itse arvostan eniten kurssin pitäjien panostusta nostotekniikkoihin. Vaikka itsekin olen useamman vuoden salilla nostoja tehnyt, oli ainoastaan maastovetotekniikka suunnilleen kunnossa. Kaikissa muissa oli enemmän tai vähemmän korjattavaa. Tämä oli siis todella arvokasta tietoa. Treeneissä oli yleensä tekniikkaosuus ja lopuksi tehtiin päivän harjoitus, eli WOD (workout of the day). WOD:ssa tehdään ennalta määrättyjä liikesarjoja joko tietty määrä mahdollisimman nopeasti tai tietyssä ajassa maksimimäärä toistoja. Harjoituksesta riippuen kesto oli yleensä 5-12min ja syke kokoajan tapissa. Treenissä mennään siis vahvasti mukavuusalueen ulkopuolelle, mikä on tavallaan hyvinkin piristävää.
No, onko semmonen sitten kivaa? Kiva on vähän väärä adjektiivi kuvaamaan harjoittelua, mutta itse kyllä diggaan tuosta meiningistä. Harjoitukset tuntuvat menevän ns. perille ja uuden oppiminen näin vanhallakin iällä on ilmeisesti mahdollista. Ikinä en ole aiemmin osannut esimerkiksi seisoa käsilläni (en tosin ole yrittänytkään), mutta niinpä ne käsiseisontapunnerruksetkin sieltä pikku hiljaa löytyvät. Tulen siis jatkossakin tekemään voimaharjoitteluni crossfit-tyylillä. Ainut ongelma on harjoittelun yhdistäminen kestävyysharjoitteluun, sillä intervallliluonteestaan johtuen crossfit on suhteellisen kuormittavaa, mutta katotaan nyt kevään kuluessa, miten tässä käy.
Jos siis perinteinen punttihomma ei kiinnosta lainkaan tai on alkanut tympiä, niin suosittelen kokeilemaan. Ainakin ensimmäisillä kerroilla tulee varmasti selväksi, mitkä omat fyysiset heikkoudet ja vahvuudet ovat.
b00t Untersberg Challenge
b00tin perustaja sekä suurpäämies Samder lipui viikonloppuna avioliiton satamaan, seikkailujaoston suureksi iloksi vieläpä Itävallan Salzburgissa! Heti kun hääpaikka alkuvuodesta varmistui päätettiin Petterin kanssa, että litistetään useampi kärpänen kerralla ja käydään samalla reissulla tekemässä pari vuoristoharjoitetta.
Ensimmäinen vaellus suoritettiin ihan Salzburgin nurkilla Untersberg massiivilla. Ajeltiin lentokentältä Münchenistä suoraan lähtöpaikalle ja autobahnilla haettiin jo maksiminopeudet koneeseen. Heti alussa kävi selväksi, että alpeilla ne on mäet vähän erilaisia kuin koti-Suomessa. Juoksuaskelia ylöspäin mennessä ei kovin montaa otettu ja ne vähätkin tuli melkein heti parkkipaikalta tien toiselle puolelle hölkätessä 🙂 Alkumatka mentiin leveämpää kärrytietä ja hyvää polkua Lentsin Tonin mökille asti. Tässä ei vielä taukoja pidetty vaan ajateltiin riipasta samantien ylös. Heti mökin jälkeen olisi ollut Schellenbergerin jääluola mutta se oli jostain syystä kiinni, ilmeisesti joku maanvyörymä sotkenut polut? Jääluolan jälkeen polulla päästiin sitten kiipeämään Thomas-Eder-Steigin portaita ylös ja välillä mentiin jopa pienet pätkät luolassa. Ylhäällä oli jonnin verran luntakin ja kosteuden takia kivet oli tossujen alla todella liukkaita. Huiputuksen (Salzburger Hochthron, 1853m) jälkeen pidettiin lyhyt kokistauko ravintelissä.
Ravintolan seinältä löytyi kartta ja kuvaus poluista. Reitti jota oli tarkoituksena käyttää alastuloon oli merkitty mustalla ja oppaassa luki, että jonkinlaista kiipeilykokemusta olisi hyvä olla. Noh, kokemustahan oli jo hankitty reippaasti ylös tullessa joten eikun menoksi 🙂 Muutama ihan jännä paikka polulla oli mutta onneksi vieressä oli sentään vaijeria pahimmissa paikoissa niin saattoi siitä tukea ottaa. Polku oli huomattavasti vähemmän käytetty kuin ylöspäin menevä ja ehkäpä sen takia nähtiinkin rinteillä myös muutamat Gemssit. Reitti päättyi takaisin Toni Lenzin mökille ja siitä alas mentiinkin samaa reittiä mitä tultiin ylös. Tästä eteenpäin myös pääsi sitten juoksemaan kunnolla. Loppumatka alamäkeen oli aikamoista myrkkyä reisille ja polville mutta autolle päästiin. Keli oli aikalailla optimaalinen ja maisematkin koko ajan mahtavat.
Häiden jälkeisenä päivänä käytiin vielä katsastamassa kotkan pesä. Koko matka ylös oli leveää baanaa ja melkeinpä puolet asfalttia. Hienot oli maisemat myös sieltä ja mökiltä käytiin lisäksi tutkimassa vähän matkaa reittiä Hoher Göllille . Sinne ei tosin ollut vielä meidän taidoilla menemistä ilman jonkinlaisia kiipeilyvarusteita, joten palattiin samaa reittiä takaisin alas.
Mahtava oli reissu ja sen verran hienoa maisemaa sekä polkua, että vielä joskus lähdetään valtaamaan korkeampia huippuja. Vielä kerran kiitokset Samderille ja Edelille hienoista häistä ja erityisesti hääpaikan valinnasta!