Teemu @ TahkoMTB 120
Alunperin tämän kesän maastopyöräkisa piti oleman SyöteMTB, mutta Tahko alkoi kuitenkin houkutella kevään mittaan. Viime kesäinen reissu oli mahtava, mutta koska kisa itsessään ei mennyt ihan nappiin, niin jonkinlaista revanssiakin piti lähteä hakemaan. Tänä vuonna tarjolla olisi ollut 240km, mutta se tuntui tässä vaiheessa hiukan liialliselta, joten matkaksi valikoitui 120km, eli kaksi kierrosta ja kalustona olisi tällä kertaa yksivaihteinen. Vaihteettomuus aiheuttaa Tahkon kaltaisella reitillä (paljon nopeaa tietä ja pitkiä hitaita nousuja) omat ongelmansa, sillä välitys pitää olla sellainen, että siirtymillä pääsee kovaa, mutta silti ylämäetkin pitäisi pystyä polkemaan. Valmistautumiseni kisaan keskittyikin tähän ongelmaan. Kestävyyskunto oli vielä kevään juoksukisojen jäljiltä riittävän hyvä, joten siitä ei tarvinnut etukäteen murehtia. Laitoin siis toukokuun alussa pyörään selkeästi aiempaa raskaamman välityksen ja sitten aloin väkisin ajamaan sillä. Lisäksi tein jatkuvasti voimaharjoittelua, joten jalkoihin tuli haettua tarvittavaa ruutia myös CrossFit-salilta. Pikku hiljaa vauhti alkoi selkeästi parantua, joten treeni tuntui purevan ja ihan hyvällä itseluottamuksella pääsin kisaan.
Ajoin viime vuonna vaihdepyörällä ensimmäisen 60 kilometriä aikaan 3.37, joten siltä pohjalta ajattelin, että nyt 120km pitäisi mennä alle 8 tunnin. Alkuperäisenä aikatavoitteena oli siis <8h ja sijoitustavoitteena 60. joukkoon. Perjantai-illalla kävimme kuitenkin pienellä lämmittelylenkillä ja ajoimme reitin loppunousun "El Granden", joka silloin nousi ns. heittämällä, joten illan mittaan (tapani mukaan) kovensin aikatavoitetta ja päätin, että alle 7.30 pitää mennä ja tuolla ajalla pitäisi päästä helposti 50. joukkoon.
60km kisaryhmän ja 120km lähtö oli klo 9.00 ja aamulla oli kauhea arpominen varusteiden kanssa. Sääennuste lupasi päiväksi n. 17 astetta ja puolipilvistä, eli lyhyillä kamoilla pärjäisi, mutta aamupäivällä saattaisi tulla kylmä. Lähdin silti lyhyissä ja ennenkuin edes lähtöpaikalle mökiltä päästiin, totesin valinneeni oikein. Ei ollut, eikä tullut kylmä.
Heti startista porukka lähti tietysti kuin tykin suusta ja 1-vaihteisella ei siihen vauhtiin vastata. Tämän tiedostaen en edes yrittänyt mennä täysiä, sillä kokemus on osoittanut, että ylämäessä niitä hurjastelijoita pääsee sitten ohittelemaan. Tämä olikin oikeastaan koko ensimmäisen kierroksen teema. Tiepätkillä porukkaa lappasi ohi ja pitkissä nousuissa pääsin sitten itse ohittelemaan. Polkupätkillä pystyin yllättävänkin hyviin vastaamaan porukan vauhtiin. Muutenkin ajo eteni poluilla sujuvasti, sillä vaikka jonossa ajettiinkin. Kaikki ilmeisesti hallitsivat jotakuinkin maastopyöräilyn perusteet, joten pahempia tukkoja en minä eivätkä muut muodostaneet. Eka kierros meni vaivattomasti siis porukassa ja puolimatkan huollossa olin ajassa 3.23. Hämmästyin tätä itsekin ja fiilis oli todella korkealla, sillä täydellisellä onnistumisella saattaisi olla mahdollisuudet jopa 7 tunnin alitukseen. Huollossa kului aikaa kolmisen minuuttia, kun täytin juomarepun ja täytin taskut geeleillä ja patukoilla. Olin alusta asti suhteellisen säntillisesti ottanut 10km välein joko geelin tai patukan ja juonut noin yhteensä noin 2 litraa, eli tankaaminen oli hoidossa ja energiatasot kohdallaan toiselle kierrokselle lähdettäessä.
Toinen kierros olikin aivan erilainen, sillä 60km ajajat jäivät maaliin ja 120km kuskeilla alkoi jo olla rakoa toisiinsa, joten reitillä sai ajella aika rauhassa. Yritin pitää taas alun tiepätkällä kovaa vauhtia yllä, mutta se oli yllättävän hankalaa ilman vertaistukea ja varmasti ajoin hitaammin kuin ensimmäisellä kierroksella. Mäet tuntuivat kuitenkin nousevan edelleen hyvin, joten vahvalla itseluottamuksella saavuin n. 75km kohdalla Kinahmi I:n talutusylämäkeen. Ylämäen jälkeen tulee kuitenkin alamäki ja alamäki olikin se paikka, missä matkan rasitukset alkoivat tuntua. Jäykkä etuhaarukka oli hakannut kädet niin makaroniksi, että juurakkoisissa alamäkirynkytyksissä tuntui lähes mahdottamalta pitää tangosta kiinni, saatikka sitten painaa jarrukahvoista. Edellä mainituista toiminnoista molemmat ovat kuitenkin hyvin oleellisia tehokkaan ja turvallisen polulla etenemisen kannalta. Noh, vauhtia oli pakko pudottaa, kun muuten ei pyörä olisi pysynyt hanskassa. Eikä se meininki siitä parantunut. Jalka riitti kyllä hyvin siirtymillä ja mäissä, mutta teknisemmät pätkät olivat sillkaa murhaa. Jossain 90km paikkeilla tuli viimeistään selväksi, että alle 7 tunnin en tule missään nimessä ajamaan, mutta 7.30 alittuu kyllä, kunhan saan vaan itseni ja pyörän ehjänä maaliin. Loppumatkasta polut tuli sitten ajettua ehkä korostuneenkin varovaisesti, mutta avarammilla baanoilla poljin kyllä sen mitä jaloista lähti. Loppulaskussa Tahkovuoren päältä alas järven rantaan kädet olivat niin finaalissa, että jarruttaminen oli työn ja tuskan takana. Mutkan suoraksi ajaminen ja vauhdin pysäyttäminen järveen alkoi tuntua puolivälissä rinnettä varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta. Hävisin tämän takia loppulaskussa vielä yhden sijoituksenkin, kun teeveestä tuttu Mikko "Peltsi" Peltola tykitti täysjoustollaan alamäessä ohi.
Maaliin pääsin kuitenkin ehjänä ja hyvävoimaisena lopulta ajassa 7.10.35, eli menihän se nyt ihan helevetin hyvin. Sijoitus oli 50. (201 ajoi maaliin), joten niukin naukin sekin onnistui. Olen tuohon aikaan kyllä todella tyytyväinen, sillä en etukäteen kyllä uskonut millään edes 7.30 alitukseen. Ajo-olosuhteet olivat toki täydelliset, mutta kyllä se pyörä kulki silti aivan odottamattoman kovaa. Ilmeisesti tasokin oli selkeästi kovempi kuin viime vuonna, sillä tämän vuoden ajalla sijoitukseni olisi viime vuonna ollut 27. Eräs matkaseurueemme jäsen tosin totesi, että se voisi myös johtua siitä, että itse ei ole kehittynyt yhtä paljon kuin muut 🙂
Kokonaisuudessaan reissu oli kyllä äärimmäisen onnistunut. MTB-Turun porukka on mitä mainiointa matkaseuraa, joten kiitokset kaikille läsnäolleille. Itse kisa oli taas erittäin hyvin järjestetty. Kaikki toimi reitillä ja reitin ulkopuolella moitteettomasti ja varsinkin huoltopisteiden väki oli valtavan ystävällistä. Ei Tahko suotta ole Suomen suurin maastopyöräilytapahtuma. Ensi vuonna mennään joko pidempää tai kovempaa. Tai sitten pidempää ja kovempaa.
The Weapon of Choice: Surly KarateMonkey, välitys 32/17. Aika kisakireää kokonaisuutta olen rakennellut, vaikka runko itsessään onkin melkoinen panssarivaunu. Näköjään kuitenkin riittävän nopea, mutta silti näppärä ja mukava.
Teemu @ Jämi84 – MTB
Loppukesän pyöräilysuunnitelmat menivät Tahko-pettymyksen jälkeen vähän uusiksi. Synkronoituani kalenterin vaimon kanssa, päätin jättää Myllyn maantiepyöräilyn väliin ja lähteä hakemaan onnistumista maastopyörän selässä Jämi84-mtb:hen. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna toista kertaa ja reitti on kuulopuheiden mukaan (turkulaiseen makuun) erittäin helppoa ja nopeaa. Tämä aiheutti melkoisia etukäteisspekulointeja, sillä päätin läskipyörän sijasta lähteä tällä kertaa liikkeelle yksivaihdemaasturilla. Yksivaihteisessa on se ongelma, että välitykseksi pitäisi etukäteen valita sellainen, jolla pääsee mäet ylös, mutta ei toisaalta joutuisi antamaan muille tolkuttomasti tasoitusta hiekkatiepätkillä. Päätin valita pari pykälää Turku-välityksiä tiukemman ratastuksen. Toinen asia, mikä aiheutti vähän päänvaivaa oli juomahuolto, sillä hellesäässä on ikävää ajaa juomarepun kanssa. Päätin pärjätä kahdella 0,75l pullolla ja tungin minimaaliset korjaustarvikkeet satulalaukkuun ja paidantaskuihin.
Koska reitti on nopea ja matka 84km, ajattelin etukäteen pyrkiä 4 tunnin alitukseen. Viimeisenä iltana ennen kisaa tulin kuitenkin katsoneeksi edellisvuoden tuloksia ja niistähän selvisi, että 4 tuntia ei itse asiassa ollut mikään järin kova tavoite. Tarkensin sitten viime hetkillä tavoitteen johonkin 3.40-3.45 paikkeille. Syteen tai saveen.
Lähtö oli jaettu kahteen ryhmään, jotka starttasivat 10.00 ja 10.10. Itse olin jälkimmäisessä ryhmässä, mikä näin jälkikäteen ajatellen oli ehdottomasti hyvä juttu. Tämä siksi, että koko matkan ajaksi riitti edessä selkiä kiinniotettavaksi (hehheh.) Asetuin eturiviin, mutta porukka lähti startista heti ihan tolkutonta vauhtia liikkeelle ja totesin, että tässä vauhdissa ei asfaltilla ja kovapohjaisella hiekkatiellä kauaa yksivaihteisella perässä pysytä. Ekan kympin aikana porukkaa lappasi ohi oikealta ja vasemmalta, mutta matkan edetessä oma ajo asettui ja aloin napsia päänahkoja yksi kerrallaan. Yksivaihteisessa on se hyvä puoli, että se liikkuu kohtuullisen vakiovauhtia (niin kauan kuin sitä jaksaa polkea) ja tämän takia erityisesti ylämäissä pääsin isoistakin porukoista ohi. Reitti oli pääosin metsäautotietä tai tasaista kangaspolkua. Turkulaisiin juurakoihin tottuneelle maasto oli siis erittäin helppoa ja ainoat haastavat pätkät olivat oikeastaan muutama pidempi nousu. Kokonaisuudessaan ajo meni siten, että hiekka- ja asfalttitiepätkillä porukkaa tuli ohi, mutta ylämäissä kuittasin ohittelijat ja loppusaldona taitaa olla, että kovin moni ei meikäläisestä lopullisesti ohi mennyt.
Pyörä toimi hyvin, eikä mitään suurempia katastrofeja sattunut. 45km kohdalla, juuri huollon jälkeen, mussutin energiapatukan ja yrittäessäni ottaa vettä pullosta, huomasin, että täysinäinen pulloni oli pudonnut (tyhjä oli toki mukana). Tässä kohtaa lyhyesti ahdisti, sillä seuraavaan huoltoon oli 10km ja lämpötila hellelukemissa. Hoksasin sitten, että putoaa niitä pulloja muiltakin ja alle kilometrin päästä sain poimia polun varresta täyden pullon urheilujuomaa. Tiedä sitten, minkä syfiliksen siitäkin pullosta saa, mutta samapa tuo. Problem solved. Seuraavan kerran ylimääräisiä sydämentykytyksiä tuli viimeisen huoltopisteen jälkeen 75km kohdalla, kun huomasin, että takarengas on tyhjentynyt jonkin verran. Mulla on tubeless-kumit (ne tietää, ketkä tietää), eli hätä ei ollut suuri, mutta mahdollisuudet renkaan totaaliseen tyhjenemiseenkin olivat melko suuret. Päätin kuitenkin kitkuttaa maaliin vaikka vanteella ajaen, sillä pumppaaminen olisi kuitenkin ottanut muutaman minuutin ja sinä aikana olisi ohi tullut ainakin 10 kuskia. Riski kannatti ja rengas piti ilmat maaliin asti.
Päätin etukäteen, että en katso väliaikoja koko reissulla, joten loppuajasta ei ollut käsitystä, muuten kuin, että melko kovaa tultiin. Ajoin maaliin ja kuulin kuulutuksen 3.27 ja jotain. Jeah!!!
En oikein tiedä, oliko tuo nyt hyvä aika vai ei. Olen kyllä tyytyväinen, sillä menihän se reilusti alle tavoitteeen ja sijoitus oli 94. eli parhaaseen neljännekseen 382:sta maaliin ajaneesta. Vaihdepyörällä olisin varmaan päässyt jonkin verran kovempaa, mutta sitä nyt on turha spekuloida, sillä emmää semmoisella aja. Pidemmällä välityksellä olisin tiepätkillä päässyt hiukan kovempaa, mutta sitten olisi pari ylämäkeä saattanut jäädä ajamatta. Hyvä tämä oli.
Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty. Reittimerkinnät, liikenteenohjaus, huolto yms. ansaitsevat kiitokset. Pullaa ja kahvia olisi ollut mukava saada maalissa, mutta muuten kaikki meni hienosti. Ainoat moitteet tulee vain peseytymistiloista (miesten puolella 4 suihkua ja osallistujia ~500) ja alimittaisesta reitistä (Garmin mittasi 81,7km ja emmää ny ihan noin paljon ole mutkissa oikaissut). Itse ajo nyt muistutti enempi maantiepyöräilyä, eli mennään se mikä jaksetaan, sillä reitin maastopyöräilyllinen anti jäi hyvin vaatimattomaksi. Toisaalta sitä pyörää saa taluttaa täällä Turun juurakoissa ja nokkospuskissa ihan riittävästi, että oli ihan mukava ajaa välillä ns. täysiä. Tuskin tästä nyt mitään vakiotapahtumaa omaan kilpailukalenteriin kuitenkaan tulee.
Ajokuvasta kiitos Jämi147/OneVision
The weapon of choice: Surly Karate Monkey 29er. Yksivaihteinen viemäriputkihirviö, joka on nopeampi kuin miltä näytää. Välitys 32x17.
Teemu @ Tahko MTB 180
Alkuvuodesta aloin pohdiskella, mikä olisi tämän kauden The Pyöräilytapahtuma. Viime vuonna se oli Vätternrundan Ruotsissa ja sen jäljiltä ei oikeastaan ollut intressejä ajaa mitään megaluokan maantiepyöräilyä tällä kaudella. MTB-Turun porukka on jo usean vuoden ajan käynyt osallistumassa Tahko MTB -tapahtumaan, joka on Suomen mittakaavassa valtava maastopyöräilytapahtuma noin 2000 osallistujallaan. Tänä vuonna tarjolla oli 60km, 120km ja 180km matkat, joista ajattelin valita 120km, sillä se vaikutti "sopivalta". Lyhyen internetspekulaation (=yllytyksen) jälkeen päädyin kuitenkin viiden muun turkulaisen kanssa ilmoittautumaan 180km matkalle. Tämä ei ehkä ollut viisain mahdollinen veto ottaen huomioon, että en ollut koskaan ajanut Tahkolla metriäkään, pisin ikinä ajamani maastolenkki oli alle 60km mittainen ja kalustona tulisi olemaan 1x9 -voimansiirrolla oleva jousittamaton läskipyörä. Täytyy myöntää, että kyllä tämä koitos useammankin kerran kevään mittaan arvelutti, mutta luvattu, mikä luvattu.
MTB-Turun porukka oli varannut majoitukset, organisoinut kyydit ja hoitanut vielä ruuatkin paikan päälle, joten tämän helpommaksi ei homma enää voi muuttua. Perjantaina klo 9.00 startattiin kohti Tahkoa ja kiirettömän matkan (kaikki tauot pidettiin ja kaikki eväät syötiin) jälkeen perille päästiin joskus 17.30 paikkeilla. Siinä sitten loppuilta yleistä asettautumista, syömistä, numerolapun noutamista, syömistä, kamojen säätämistä, syömistä ja spekulointia tulevasta koitoksesta. Nukkumaan pääsin noin puolilta öin ja herätys oli 3.30, sillä startti olisi klo 5.00.
Tahkolla yhden kierroksen mitta on 60 km ja sitä sitten ajetaan 1, 2 tai 3 kertaa riippuen valitusta kokonaismatkasta. Meillä olisi siis edessä kolme kierrosta, joista ensimmäisen ehtisimme (toivottavasti) ajaa ennen lyhyempien matkojen startteja, jotka alkoivat klo 9.00 eteenpäin 20 minuutin välein. Tavoitteena oli ehtiä massalähtöjen alta pois, sillä muussa tapauksessa jumiutuu ruuhkiin ja päätyy jonottelemaan vuoroaan kapeille poluille. Itsellänihän ei ollut mitään käsitystä omasta vauhdistani ja varovaiseksi tavoitteeksi asetin kokonaismatkalle 14 tuntia ja optimistiseksi 13 tunnin alituksen. 4 tunnin alitus yhdellä kierroksella on varsin kelvollinen suoritus Tahkolla, joten ajattelin, että eka kierros alle 4 tunnin ja kaksi jälkimmäistä sitten sillä vauhdilla, millä pääsee.
Aamulla kävi jo selväksi, että päivästä tulisi tolkuttoman kuuma. Starttihetkellä lämpötila oli jo noin 17 astetta ja siitähän se vaan nousisi. Liikkeellä lähdettiin vaatimattomin seromonion ja ensimmäinen 10km oli maantietä tai kuntorataa, joten koko porukka pysyi jotakuinkin kasassa. Ensimmäisen pidemmän mäen tullessa porukka alkoi venymään, mutta eipä tässä kärkisijoista oltukaan mittelemässä, joten sinnepä menivät. Itselläni ylämäet tuntuivat nousevan hyvin ja alamäissäkään ei joutunut kohtuuttomasti jarruttelemaan, vaikka pyörässä ei jousitusta ollutkaan. Muut turkulaiset jäivät taakse jo jossain 20km paikkeilla, mutta ajattelin, että ajetaan nyt, kun tuntuu kulkevan. Ensimmäinen kierros meni vallan vaivattomasti ja oikeastaan vasta viimeisen pitkän ylämäen jälkeen, siis vasta ennen pitkää loppulaskua, johon kierros päättyy tajusin, että nythän ollaan reilusti tavoitteen alle. Posotin loppulaskun alas niin täysillä kuin uskalsin, kaarsin viimeisten mutkien jälkeen kierroksen väliaikapaikalle ja katsoin kelloa. Kello oli 8.37, eli olin käyttänyt ensimmäiseen kierrokseen 3h 37 minuuttia. (virallista väliaikaa ei ole myöhemmistä tapahtumista johtuen, mutta olin väliaikapisteellä yhtä aikaa kilpailijan numero 1846 kanssa) HUHHUH!
Huoltopisteellä täytin juomarepun, otin uuden pullollisen urheilujuomaa ja täytin taskut patukoilla ja geeleillä. Ja eikun eteenpäin. Starttasin toiselle kierrokselle 8.40, eli hyvissä ajoin ennen massalähtöjen startteja. Saisin siis ajaa kaikessa rauhassa tyhjällä reitillä hyvän tovin, ennenkuin kuuma ryhmä ajaisi minut kiinni. Noin kilometrin jälkeen ajoin jonkun risteyksen pitkäksi (tästä vähän pyyhkeitä järjestäjälle, sillä myöskään ohjausta ei näkynyt) ja päädyin rullailemaan kilometrin verran pyörätietä pitkin varsinaisen reitin sijasta. Pääsin kuitenkin takaisin reitille, mutta tuossa kohtaa tuli tahattomasti oikaistua puolisen kilometriä. Noin 80km kohdalla tulin toisen kerran legendaariseen Kinahmi I:n nousuun, jonka jouduin taluttamaan ylös, kuten tekee 95% kaikista ajajista. Nousun jälkeisessä alamäessä kuului takaa kolahdus ja huomasin pumpun tippuneen satulalaukusta. Satulalaukku oli jotenkin kivikkorynkytyksessä auennut itsestään ja olin siis kylvänyt kuusiokoloavaimet, rengasmuovit ja mikä pahinta varasisuskumin jonnekin Kinahmille. Noh, vahinko oli jo tapahtunut ja ajattelin, että poimin kierroksen jälkeen kaverin varustesäkistä uuden varasisurin mukaan.
Tässä vaiheessa kuuma ryhmä tuli sitten takaa ja kovaa, joten oma ajo muuttui katkonaisemmaksi, kun tein reilusti tilaa takaa tuleville. Pojat ajoi "aika" kovaa ja lähdettyäni aina ohitusten jälkeen liikkeelle pysyin porukan perässä n. 3 sekuntia. Kinahmi II on vielä pahempi nousu kuin ykkönen ja sitä tuskin ajaa kukaan ylös. Tämän mäen taluttelin jonossa kisakuskien kanssa ja ylös päästyäni päästin porukan ohitseni. Kinahmi II:n laskussa kävi sitten se, mitä olin pelännyt viimeisen 10km ajan. Takarengas alkoi tuntua tyhjältä ja jossain 93km kohdalla se tyhjeni lopullisesti. Varasisuria ei siis ollut, eikä liioin paikkoja ja vaikka läskipyörän sisäkumia ei voi (pitävästi) paikatakaan, olisi sitä silti kokeilla voinut. Talutin pyörää reilun kilometrin jatkuvan pyöräletkan ajaessa ohitseni ja lopulta joku ystävällinen kanssapyöräilijä tarjosi paikkoja. Paikkasin kumin, pumppasin kohtuulliset paineet renkaaseen ja lähdin ajamaan. JEE, selviäisin ehkä sittenkin. Parin kilometrin jälkeen reitti koukkasi tieltä takaisin metsään ja vajaan kilometrin jälkeen rengas oli taas tyhjä. Paikka ei pitänyt, kuten odotettavissa olikin ja huollosta ei saisi läskiin sopivia sisureita, joten peli alkoi olla pelattu. Seuraavaan huoltoon oli reilu kilometri, joten talutin sinne. Pienen harkinnan jälkeen ilmoitin toimitsijalle keskeyttäväni ja jäin odottelemaan kyytiä maalialueelle. Reilun 20 minuutin päästä huoltopisteelle tuli turkulainen läskipyöräkollega, jolta olisin saanut uuden sisurin, mutta tässä vaiheessa olin tuhrannut rengasrikon johdosta jo lähes tunnin, kroppa oli jäähtynyt ja henkisesti olin heittänyt jo lusikan nurkkaan, joten olkoot. ***TU DNF!
Keskeytys otti kupoliin niin paljon, että meinasi happi loppua. Olin kisan puolivälissä erittäin hyvässä vauhdissa, minkäänlaista väsymystä ei tuntunut, kuumuus ei juurikaan haitannut, neste ja energia upposi, joten ainakin toisen kierroksen olisin päässyt loppuun huippuajassa. Kolmatta kierrosta on turha nyt spekuloida sen kummemmin, mutta tuloslistaa katsoessa kanssakilpailijat, joiden kanssa ajoin samaa tahtia rengasrikon sattuessa päätyivät karvan yli 12 tunnin loppuaikaan. Että silleen.
Eipä kisasta sen enempää. Kuudesta turkulaisesta 180km ajajasta vain yksi ajoi täyden matkan. Ei mennyt siis ihan nappiin muillakaan. Loppupäivä ja ilta meni palautusjuomia nauttiessa ja spekuloidessa muiden turkulaisten onnistumisia ja epäonnistumisia. Lyhyemmillä matkoilla turkulaiset tekivät onneksi reittiennätyksiään joko ajassa tai matkassa mitattuna. Onnittelut kaikille tasapuolisesti.
Henkilöhtaisen suorituksen keskeytymisestä johtuvaa pettymystä lukuunottamatta reissu oli mahtava kokemus, joten kiitokset kaikille mukana olleille seurasta ja sympatiasta. Ensi vuonna Tahkolla ajetaan pitkänä matkana 240km ja sinne en vielä ole valmis (kun kerran 180km on ajamatta), joten revanssi siirtyy vuoteen 2014. Ensi vuonna tyhmäillään Tahkolla jotain muuta tai sitten ei. Saa nähdä.
Ajokuvista kiitokset Kaisa Kekolalle
The Weapon of Choice: Salsa Mukluk läskipyörä. Toimi kuin unelma, kunnes rengas hajosi. Alamäessä joutui antamaan vähän tasoitusta pyörän takia, mutta ylämäessä ei.
LarZ vs. Fillarirogaining
Jo pari kuukautta vaivannut takareisi pakotti jättämään Spring Adventuren ja suunnistuskisat väliin... Juoksu ei kivuitta onnistu mutta pyöräily onneksi sentään ja päätinkin lähteä kokeilemaan polkupyörärogainingia JOPAn Fillarirogainingiin. Hieman mietitytti matkan pituus, kun reenit on jalan takia jäänyt hiihtokelien loputtua aika vähiin. Ajattelinkin lähteä vain ajamaan ja katsoa miten pitkään sitä jaksaa polkea 8h sarjassa.
Reitti tuli suunniteltua kohtuu hätäisesti eli siinä olisi varmaan jonkin verran parannettavaa. Muutamat kartan keskellä olevat rastit jätin suosiolla välistä, kun en oikein järkevää reittiä niille keksinyt (ei tainnut niillä itseasissa kukaan muukaan käydä). Ykköselle (407) mennessä jo selvisi, että kaikki muut paitsi lievestuoreen pari lähti hakemaan rasteja eri suuntaan. Ensimmäisellä rastilla selvisi myös se, että rastimääritteet olis ollu hyvä ottaa mukaan, kun heti piti ihmetellä missä se rastilappu oikein on 🙂 Rastipisteillä pitikin aika usein jonkun aikaa lappua etsiä (ja muutama jäi kokonaan löytämättä). Näin suunnistajana sitä on tottunut siihen, että kun löytää rastiympyrän keskelle niin siellä yleensä rastilippu näkyy 😉 Kakkoselle (901) pääsin paremmalla valinnalla lievestuoreen kaverien ohi ja loppumatkan saikin sitten polkea itsekseen. Ainoat virheet tuli rastilla 200 kuohun keskustassa missä pyörin aikani väärän tien reunassa roskalaatikoita ympäri ennenkuin hiffasin, että rastihan on ison tien varressa sekä välillä 708-409, kun yritin oikaista isolahden koulun takaa olematonta polkua pitkin.
6-tunnin kohdilla alkoi hieman energiat loppua, kun viimeiset eväspullat söin jo 4-tunnin kieppeillä ja juomanakin oli mukana pelkkää vettä. Onneksi äiti sattui asumaan sopivasti reitin varrella ja päätinkin käydä vielä äitienpäivän kunniaksi syömässä loput kakut sekä pullat ja muut herkut pois kuleksimasta 🙂 Loppumatka tulikin sitten mukavasti kakun voimalla. Pitkään mietin, että käynkö vielä laajavuoren päällä hakemassa rastin (703) mutta päätin sitten vähän säästellä ja poljin vain maaliin. Pisteet riitti niukkaan voittoon vaikka toki taisin oikeastaan olla kisan ulkopuolella, kun vedin radan yksinäni parikisassa. Ja lisäksi parilta rastilta jäi ne leimatkin puuttumaan. Tommi onneksi mukavana kaverina laski pisteet niistäkin 😉
Kiitokset vielä siis Tommille hienosta tapahtumasta ja äiskälle kakusta!
Reitti | Tulokset, kuvia sekä video | Analyysiä
ps. Voin Tommi hommata sulle rastiliput ensi vuoden kisaan 🙂
Teemu @ Röret Runt 300
Vuosi 2013 polkaistiin reippaasti käyntiin 5.1. Röret Runt 300 -tapahtumassa Uudenkaupungin Vahterusringilla. Kyseessä on TuUl:n harrastajapyöräilyosaston (lue: Matti Kiijärvi) järjestämä harvinaisen idioottimainen maantiepyöräilytapahtuma, jossa tarkoituksena on ajaa 300km kuntoputkessa. Kun yhden kierroksen pituus on n. 1,02km, tarkoittaa se, että kierros tulee kierrettyä jotakuinkin 295 kertaa. Eli aika monesti. Tapahtuma ei ole täysin avoin, sillä putkeen otetaan kerralla vain 30 kuskia ja kun ainakin tätä nykyä tapahtuma ajetaan kaksi päiväisenä, niin tilaa on vain 60 pyöräilijälle. Itse hankin "osallistumisoikeuden" ajamalla viime vuonna täyden matkan ja pääsin näin ollen ilmoittautumaan ensimmäisten joukossa.
Pyöräily putkessa on poikkeuksellisen raskasta, sillä mutkat ovat jyrkkiä, putken leveys on about 4 metriä ja korkeuseroa tulee yhdelle kierrokselle yli 10 metriä. Yhden kierroksen aikana tapahtuu siis aika paljon enemmän, kuin ulkona ajettavalla lenkillä 20 km matkalla. Tapahtuman erikoisluonteeseen kuuluu myös noin kilometrin välein oleva huoltopiste. Tässä on sekä hyvät että huonot puolet. Hyvää on se, että jokainen voi rytmittää ajonsa haluamallaan tavalla ja toisaalta myös ongelmien ilmetessä apua on lähellä. Huonoa taas se, että taukoiltua tulee merkittävästi ulkolenkkejä enemmän ja varsinkin loppumatkasta keskeyttäminen on liian helppoa, kun ei tarvitse piiskata itseään selviämään "vielä seuraavalle huoltopisteelle".
Itse ajaminen on pirun tarkkaa puuhaa, sillä betoniseinät ja terästolpat tulevat hyvin nopeasti vastaan, mikäli keskittyminen herpaantuu. Tämä on erityisesti viimeisen 100km aikana suht haastavaa, kun sekä fyysinen että psyykkinen uupumus alkaa painaa. Monet ottavatkin tavoitteeksi tapahtumassa n. 200km ajamisen, mikä onkin ehkä fiksumpaa. Itse olin kuitenkin tosiaan jo vuotta aiemmin ajanut täyden matkan, joten luonnollinen tavoite oli ajaa se myös nyt. Mielellään tietty hiukan kovempaa kuin vuotta aiemmin.
Tapahtuma alkoi infolla klo 7.30 eli lähdin Turusta ajelemaan kuuden paikkeilla. Itse ajo alkoi tutustumiskierroksen jälkeen joskus hiukan kahdeksan jälkeen. Ajamaan lähdettiin 4 hengen ryhmissä ja sain ajokavereiksi porukkalenkeiltä tuttuja kavereita, joiden arvelin ajelevan suunnilleen samaa vauhtia ja kaikkien tavoitteena oli ajaa täysi matka. Oma ajohan lähti menemään päin seiniä heti alusta alkaen, kun Garmin ei ottanut signaalia sykevyöstä eikä nopeusanturista. Tämä oli näinkin pedantille datankerääjälle paha isku ja siitä toipuessa menikin ensimmäiset 50 kierrosta. Ajamisesta ei nyt kauheasti ole kerrottavaa. Kierrosta kierrettiin ja about 60 kilometrin välein pidettiin tauko. Ajaessa alkaa ymmärtää varsin hyvin rata-autoilijoita, sillä täsmälleen samoissa kohdissa tuli vaihdettua vaihteita ja painettua jarrua. Toisaalta parin sadan kierroksen jälkeen alkoi myös ymmärtää sen, miksi Räikköinen vaihtoi formulat ralliin.
Kun on kokemusta muutamasta 300km ajosta, niin sen tietää jo etukäteen, miten ajo tulee menemään, mikäli mitään yllättävää ei ilmaannu. Ensimmäinen 100km menee hyvällä fiiliksellä ajamisesta nauttien. Seuraava satku onkin jo hiukan totisempaa ajamista, kun satulassa on istuttu jo 4 tuntia ja vielä olisi reilusti enemmän jäljellä. Itelleni kovin osuus on yleensä kilometrit 200-250, sillä tuolloin alkaa olla jo melko puhki, ajamista on vielä pari tuntia jäljellä ja tekosyitä keskeyttämiselle ei ole enää kovin vaikea keksiä. Tuosta osuudesta, kun selviää, niin loppu menee vaikka väkisin, kun on enää niin vähän jäljellä. Tällä kaavalla mentiin nytkin. Kierrosajat pysyivät koko matkan tasaisina ja ainoa ongelmatilanne tuli jossain 250km kohdalla, kun aloin tuntea selkeää heikotusta. Pari kierrosta meni puhallellessa ja arvioidessa omaa ajokuntoa, mutta aika nopeasti olo kuitenkin oikeni ja pystyin ajamaan sujuvasti loppuun.
Ajokaverin Garminista luntattu data kertoi, että matkaa tuli lopulta 300,8 km. Ajoaika oli 9h 55min, eli keskinopeudeksi tuli 30,3 km/h. Kaikkiaan aikaa kului suunnilleen 11h 20 min, eli taukoiltua tuli enemmän kuin riittävästi. Vertailun vuoksi 300 kilsan matkalla Vättern Runtissa tuli pidettyä taukoa kokonaiset 16 minuuttia. Noh, eväät oli hyvät ja ajaminen raskasta, joten ehkä tuon voi itselleen suoda.
Kiitokset järjestäjille poikkeuksellisen tyhmästä tapahtumasta ja kuvista Johanna Amnelinille. Ensi vuonna uudestaan.
Turku Mayhem 2012
Turussa ajettiin lauantaina kymmenennet Mayhemit. Nämä ällärit olivat minulle tänä vuonna vasta toiset. Mayhemin juonikuvio oli seuraava: kiinteärattaisella pyörällä ajamisesta innostunut polvihousukansa yritti hakea kaupungilta niin monta rastia kuin suinkin vain tunnin aikana ehti. Kaikkiaan rasteja oli siroteltu keskusta-alueen lähettyville 28. Rastien pisteytys meni muotoa 1, 5, 7 ja 10.
Turkuun oli saapunut mukavasti pyöräilijöitä myös Helsingistä, ja kisailijoiden määrä nousikin 27:ään. Manifestit ("reittikirja") jaettiin reilu kymmenen minuuttia ennen kisan alkua. Aiemmin oli tiedossa, missä rastit kutakuinkin ovat. Manifestin sisäistäminen lyhyessä ajassa on ratkaiseva vaihe, nopeudella ei korjata huonoja reittivalintoja. Itse yritin ensin paikantaa rastien sijainnit ja sitten valita niistä ne jotka aion kiertää. Tavoitteena oli hakea viiden ja kymmenen pisteen rastit ja ottaa yhden pisteen rasteja jos ne sattuivat olemaan reitin varrella.
Manifesti maksoi kaksi euroa, se on kolme euroa vähemmän siitä mitä kuntorasteilla kartoista keskimäärin pyydetään. Edullisuuden lisäksi ällärit ovat katsojaystävällisiä, näitäkin ajoja saattoi seurata reaaliajassa internetistä. Voi siis vain todeta, että nuoret jotka ovat pääosassa tässä liikunnallisessa näytelmässä ovat erittäin aktiivista ja aikaansaavaa porukkaa. Kiitoksia siis vain järjestäjälle ja mukana olleille ajajille.
Tarkoituksenani oli ensin hakea Kähäristä (pohjoinen) kaksi rastia ja siirtyä sieltä Iso-Heikkilään ja Patterihakaan (lounaassa). Lähdön koitettua, ajoin Teemun ja MikeNasin mukana. Rastit löytyivät melko helposti ja onnistuin pysymään vauhdissa mukana. Ongelmana oli tosin se, ettei kynäni toiminut, ja siksi jouduin kirjoittamaan vastaukset kännykkääni. Kähäristä ajoimme perä kanaa alas kohti Naantalin pikatietä. Tämän jälkeen pääsin hetkeksi edelle mutta koska päätin kiertää Korkeavuorenkadun kautta, jäin Teemusta ja MikeNasista jälkeen. Siirtoni ei ollut millään muodoin järkevä ja kaiken lisäksi taisin hakea vielä väärän nimen. Blondien kuvia sattui rastilla olemaan kaksi, yksi ikkunassa ja toinen ilmoitustaululla. Kiireessä otin ylös vain ensimmäisen. Suuntasin Portsan sakkoringiltä kovaa vauhtia kohti Iso-Heikkilää ja sieltä Patterihakaan. Tässä kohtaa ratamestari Smurf oli halunnut viedä ajajat myös Iso-Heikkilän tähtitornille, mikä oli mieluinen yllätys. En nimittäin ollut siellä koskaan käynyt ja sinne melkein pitää mennä uudestaan lapasieni kanssa.
Vaikka matkalla näkyi ajoittain muita kilpailijoita, ajoin pääosin yksin. Tavoitin Teemun ja MikeNasin Juhana Herttuan puistokadun rastilla (etelään), sillä nämä olivat hakeneet Patterihaasta myös pari yhden pisteen rastia. Itse jätin ne väliin. Heidän ryhmäänsä oli lyöttäytynyt myös Pave. Tuhlasin kuitenkin aikaani vastauksen kirjoittamiseen ja nämä ehtivät lähteä minua paljon aikaisemmin. En olisi satulallakaan pärjännyt nopeudessa. Satamassa arvoin hetken parin parkkipaikan välillä ja siellä meni lisää aikaa oikean parkkimittarin löytämiseksi. Matkalla förille hain pari rastia lisää. Pimeässä niidenkin (esim. Forum Marinumin tykin numeron) hakeminen oli haasteellista. Föri oli ehtinyt "täl puole jokke", siis sinne missä en ollut mutta jonne olisin halunnnut olla menossa. (Valokuva förillä olisi tuonut paljon seitsemän lisäpistettä.) Koska en ollut ennen lähtöä kaikessa suunnittelutohinassa kuunnellut ratamestaria tarpeeksi hyvin ja tiennyt että maali sulkeutuu vasta kymmenen minuuttia yli kahdeksan, päättelin ettei minulla enää ollut aikaa jäädä föriä odottamaan. Siksi siirryin suosiolla viimeisille rastikuvioille ennen Olympiasaunaa (=maalia).
Palkintojen jaossa kuulin olleeni kolmas. Hämmennyin tästä kovasti ja ensin luulinkin että kisassa oli joku muu samanniminen ajaja. Oikein mukava yllätys. Voittajaksi nousi MikeNas ja toiseksi tuli Teemu (ks. tulokset täältä). b00tille kävi siis aika hyvin. Saunalta sitten jatkoille ja kotiin.
Mikäli lukijoissa on joku joka haluaa olla osa tätä yhteisöä ja mukana tällaisissa tapahtumissa, kannattaa ensi alkuun hakeutua Yksivaihde.net:iin. Turussa aktiiviryhmä kutsuu itseään nimellä TQHCFR. Se on täynnä leppoisia ajajia ja kekseliäitä rakentelijoita joiden seurassa viihtyy varmasti. Ilman heitä Turku olisi paljon tylsempi paikka elää ja yrittää.
Kirjoittaja on tällä saralla puhdas turisti. Hän ei osaa rakentaa pyöriä ja osallistuu harvoin. Kirjoittaja pahoittelee tylsää kirjoitustyyliään ja termien väärinkäyttöä.
Teemu @ Myllyn pyöräily 125km
26.8. ajettiin Raisiossa 11. Myllyn pyöräily ja itse osallistuin tapahtumaan neljättä kertaa. 2008 oli ensimmäinen kerta noviisina maantiepyörälijänä, 2009 sama reitti fiksillä, 2010 ajoin nyttemmin ohjelmasta poistuneen Skandinavian Myllyn (240km) ja vuosi 2011 jäi väliin selkävamman vuoksi. Nyt oli siis ohjelmassa paluu Jättimyllyn reitille (125km) ja fiksillä tottakai.
Sääolosuhteet olivat totuttuun tapaan hyvin epävakaat ja alustavissa sääennusteissa sunnuntaille luvattiin tolkutonta vesisadetta. Tästä johtuen oma ilmoittautuminen jäi perjantai-iltaan, jolloin ennusteet paranivat sen verran, että sateen luvattiin alkavan vasta sunnuntai-iltana. Yleensä en ole ihan näin sokerinen, mutta nyt on tulevassa ohjelmassa tärkeämpiäkin tapahtumia ja itsensä sairastuttaminen vesisadepyöräilyllä ei juurikaan napostellut. Noh, lähtöviivalle kuitenkin päästiin kolmen miehen fiksijoukkueella liikkeelle ja mukana olivat lisäkseni Kaitsu, joka on meikäläisen vanha taistelupari näissä pyöräilykoitoksissa ja Eetu, jonka kanssa Jani on seuraavana viikonloppuna menossa kisailemaan Snowflakesiin.
Saattoajo jatkui Kerttulasta Naantalin Kuparivuoren yli ja kokemus on osoittanut, että saattoajon päättyessä kannattaa olla kärjessä, sillä etujoukko lähtee yleensä kuin tykinsuusta heti saaton loppuessa. Parantelimme siis asemia saattoajon aikana ja olimme hyvillä paikoilla, kun vapaavauhti alkoi. Tuttuun tyyliin Rymättyläntiellä heti vapaavauhdin alettua ajettiin ensimmäiset 4-5km lähes 40km/h keskinopeudella ja pääjoukosta näytti heti irtovan n. 10 hengen porukka, joka ajoi vielä hiukan lujempaa. Yritettiin hetki ajaa tätä porukkaa kiinni, mutta ei onnistunut ja näin ollen tyydyin asettumaan varsinaisen pääjoukon kärkeen. Kaitsu yritti vähän pidempään, mutta pääjoukko ajoi miehen kiinni Merimaskun tienoilla ja tämän jälkeen ajettiin samassa porukassa. Eetulla oli vähän turhan lyhyet välitykset, joten mies jäi alamäissä jälkeen jo tässä vaiheessa ja seuraavan kerran näimme vasta maalissa.
Ekat 70km oli ihan kohtuullista ryhmäajoa ja vauhti pysyi reippaana (35+). Jossain Mietoisten tienoilla pitkässä ylämäessä pääjoukko alkoi hajoamaan ja porukasta irtautui n. 6 hengen ryhmä, johon yritimme mukaan. Ihan ei vauhti taaskaan riittänyt ja tästä alkoikin sitten varsinainen ajaminen. Loppumatkan vedimme Kaitsun kanssa vuorovedoin käytännössä kahdestaan. Letkaan tuli mukaan matkan varrelta irtiottoryhmistä pudonneita kuskeja, mutta vetoapuja näistä ei juurikaan saatu. Reilun satasen kohdalla saimme sen uhanneen vesisateenkin niskaamme ja n. 5 minuutin ajan tuntui kuin olisi ajanut autopesulan läpi. Näkyvyys täysi nolla ja kaikki kamat minuutissa läpimärät. Ehdin ajatella sadetakin päällevetämistä, mutta sitten oli jo myöhäistä. Sade loppui kuitenkin yhtä nopeasti kuin alkoikin ja kamatkin ehtivät sukkia lukuunottamatta kuivua loppumatka aikana. Viimeisellä 20-30 kilometrillä ei ihmeitä tapahtunut. Yritettiin parhaamme mukaan pitää vauhtia yllä, vaikka hiukan alkoi jo jalka painaa.
Myllyssä ei ole ajanottoa, eikä sijoituksia jaeta, mutta arvioisin, että meidän edeltä maaliin tuli about 15 ajajaa. Ei siis pöllömpi suoritus, kun osallistuja oli kuitenkin 600. Etukäteen ajateltiin, että 3.40 voisi olla hyvä tavoiteaika ja tämä alittui kirkkaasti. Loppuaika Garminin mukaan oli 3.39:55, eli jäi vielä löysääkin. Taukoja ei pidettyä, sillä eväät (2 patukkaa, 2 geeliä) ja juoma (1,5l vettä juomarepussa) riittivät mainiosti. Ajonaikainen keskinopeus oli siis 34,1km/h ja vapaavauhdin keskari 35,0km/h. Kehtaan itsekin sanoa, että aika ***vetin kovaa mentiin. Eetu saapui maaliin n. 20 minuuttia myöhemmin alittaen juuri 4 tunnin ajoajan. Kunnioitettava 31+ km/h keskinopeus siis Eetullakin.
Tarkempaa tietoa Garminista. Maksimisyke on pielessä, mutta muuten data on paikkansapitävää.
Tapahtumasta jäi hyvä maku suuhun (taas kerran). Liikenteenohjaus jätti hieman toivomisen varaa, mutta muuten oli hyvä meininki. Sääolosuhteet olivat pääosin loistavat ja ryhmäajo kohtuullista, mikä on tällaisissa tapahtumissa harvinaista. Omat limitit tuli haettua, sillä fiksillä en usko tuollaista matkaa kovempaa pääseväni. Kovempaan keskinopeuteen tarvisi laittaa vieläkin raskaampaa välitystä ja sen jälkeen ylämäet alkavat muuttua melko murhaaviksi.
Mylly on mukava lähitapahtuma (turkulaisille) ja kuuluu varmasti jatkossakin loppukesien ohjelmaani. Millä kalustolla seuraavaksi mennään, jää nähtäväksi.
Petteri @ Lohja MTB 24h 2011
Sain jo viime vuonna El Panteralta (www.elpantera.fi) kutsun osallistua kakkosneloseen, mutta silloin jänistin. Tänä vuonna rohkenin mukaan kun kuulin, että viimeinen mahdollisuus osallistua kyseiseen tapahtumaan.
Tapahtuman ideanahan on osallistua hyväntekeväisyyteen siten, että viihtyy ja ajelee 24 tunnin ajan reilun 7 km mittaista rataa ympäri ilman mitään varsinaista kilpailua. Iltapäivästä oli myös mahdollista osallitua porukkalenkeille Lohjan maastoissa. Tämä porukkalenkki osoittautuikin erinomaiselle retkelle. Polut, maisemat ja paikalliset nähtävyydet reitin varrella olivat mitä mainioimmat. Porukkalenkin jälkeen koitin ajella valoisan aikaan niin paljon kuin mahdollista. Lisämotivaatiota peruslenkille sain Specializedin ja Ibisin teltoilta, joista sai pyöriä koeajolle. Oli mukava päästä koeajamaan kunnolla erilaisia maastopyöriä. Illan hämärtyessä suuntasin läheiseen kylpylään, josta ruokakojun kautta nukkumaan. Aikaisin aamulla kävin ottamassa puuttuvat kierrokset, jotta sain tavoitteeni eli 100 km täyteen.
Tapahtuman järjestelyt olivat ensiluokkaiset. Ruokaa sai ostaa ympäri vuorokauden, läheiseen kylpylään pääsi muutamalla eurolla jne. Kiitos Lohja! Mukavaa oli.