b00t – Seikkailut Sekalaisia seikkailuja ja muuta puuhastelua

7loka/121

Turku Mayhem 2012

By Jani

Turussa ajettiin lauantaina kymmenennet Mayhemit. Nämä ällärit olivat minulle tänä vuonna vasta toiset. Mayhemin juonikuvio oli seuraava: kiinteärattaisella pyörällä ajamisesta innostunut polvihousukansa yritti hakea kaupungilta niin monta rastia kuin suinkin vain tunnin aikana ehti. Kaikkiaan rasteja oli siroteltu keskusta-alueen lähettyville 28. Rastien pisteytys meni muotoa 1, 5, 7 ja 10.

Turkuun oli saapunut mukavasti pyöräilijöitä myös Helsingistä, ja kisailijoiden määrä nousikin 27:ään. Manifestit ("reittikirja") jaettiin reilu kymmenen minuuttia ennen kisan alkua. Aiemmin oli tiedossa, missä rastit kutakuinkin ovat. Manifestin sisäistäminen lyhyessä ajassa on ratkaiseva vaihe, nopeudella ei korjata huonoja reittivalintoja. Itse yritin ensin paikantaa rastien sijainnit ja sitten valita niistä ne jotka aion kiertää. Tavoitteena oli hakea viiden ja kymmenen pisteen rastit ja ottaa yhden pisteen rasteja jos ne sattuivat olemaan reitin varrella.

Tarrapyörä

Manifesti maksoi kaksi euroa, se on kolme euroa vähemmän siitä mitä kuntorasteilla kartoista keskimäärin pyydetään. Edullisuuden lisäksi ällärit ovat katsojaystävällisiä, näitäkin ajoja saattoi seurata reaaliajassa internetistä. Voi siis vain todeta, että nuoret jotka ovat pääosassa tässä liikunnallisessa näytelmässä ovat erittäin aktiivista ja aikaansaavaa porukkaa. Kiitoksia siis vain järjestäjälle ja mukana olleille ajajille.

Tarkoituksenani oli ensin hakea Kähäristä (pohjoinen) kaksi rastia ja siirtyä sieltä Iso-Heikkilään ja Patterihakaan (lounaassa). Lähdön koitettua, ajoin Teemun ja MikeNasin mukana. Rastit löytyivät melko helposti ja onnistuin pysymään vauhdissa mukana. Ongelmana oli tosin se, ettei kynäni toiminut, ja siksi jouduin kirjoittamaan vastaukset kännykkääni. Kähäristä ajoimme perä kanaa alas kohti Naantalin pikatietä. Tämän jälkeen pääsin hetkeksi edelle mutta koska päätin kiertää Korkeavuorenkadun kautta, jäin Teemusta ja MikeNasista jälkeen. Siirtoni ei ollut millään muodoin järkevä ja kaiken lisäksi taisin hakea vielä väärän nimen. Blondien kuvia sattui rastilla olemaan kaksi, yksi ikkunassa ja toinen ilmoitustaululla. Kiireessä otin ylös vain ensimmäisen. Suuntasin Portsan sakkoringiltä kovaa vauhtia kohti Iso-Heikkilää ja sieltä Patterihakaan. Tässä kohtaa ratamestari Smurf oli halunnut viedä ajajat myös Iso-Heikkilän tähtitornille, mikä oli mieluinen yllätys. En nimittäin ollut siellä koskaan käynyt ja sinne melkein pitää mennä uudestaan lapasieni kanssa.

Mayhem-pinnakortti

Mayhem- ja muita pinnakortteja

Vaikka matkalla näkyi ajoittain muita kilpailijoita, ajoin pääosin yksin. Tavoitin Teemun ja MikeNasin Juhana Herttuan puistokadun rastilla (etelään), sillä nämä olivat hakeneet Patterihaasta myös pari yhden pisteen rastia. Itse jätin ne väliin. Heidän ryhmäänsä oli lyöttäytynyt myös Pave. Tuhlasin kuitenkin aikaani vastauksen kirjoittamiseen ja nämä ehtivät lähteä minua paljon aikaisemmin. En olisi satulallakaan pärjännyt nopeudessa. Satamassa arvoin hetken parin parkkipaikan välillä ja siellä meni lisää aikaa oikean parkkimittarin löytämiseksi. Matkalla förille hain pari rastia lisää. Pimeässä niidenkin (esim. Forum Marinumin tykin numeron) hakeminen oli haasteellista. Föri oli ehtinyt "täl puole jokke", siis sinne missä en ollut mutta jonne olisin halunnnut olla menossa. (Valokuva förillä olisi tuonut paljon seitsemän lisäpistettä.) Koska en ollut ennen lähtöä kaikessa suunnittelutohinassa kuunnellut ratamestaria tarpeeksi hyvin ja tiennyt että maali sulkeutuu vasta kymmenen minuuttia yli kahdeksan, päättelin ettei minulla enää ollut aikaa jäädä föriä odottamaan. Siksi siirryin suosiolla viimeisille rastikuvioille ennen Olympiasaunaa (=maalia).

Palkintojen jaossa kuulin olleeni kolmas. Hämmennyin tästä kovasti ja ensin luulinkin että kisassa oli joku muu samanniminen ajaja. Oikein mukava yllätys. Voittajaksi nousi MikeNas ja toiseksi tuli Teemu (ks. tulokset täältä). b00tille kävi siis aika hyvin. Saunalta sitten jatkoille ja kotiin.

Mikäli lukijoissa on joku joka haluaa olla osa tätä yhteisöä ja mukana tällaisissa tapahtumissa, kannattaa ensi alkuun hakeutua Yksivaihde.net:iin. Turussa aktiiviryhmä kutsuu itseään nimellä TQHCFR. Se on täynnä leppoisia ajajia ja kekseliäitä rakentelijoita joiden seurassa viihtyy varmasti. Ilman heitä Turku olisi paljon tylsempi paikka elää ja yrittää.

Kirjoittaja on tällä saralla puhdas turisti. Hän ei osaa rakentaa pyöriä ja osallistuu harvoin. Kirjoittaja pahoittelee tylsää kirjoitustyyliään ja termien väärinkäyttöä.