b00t – Seikkailut Sekalaisia seikkailuja ja muuta puuhastelua

3elo/130

Teemu @ Jämi84 – MTB

By teesara

Loppukesän pyöräilysuunnitelmat menivät Tahko-pettymyksen jälkeen vähän uusiksi.  Synkronoituani kalenterin vaimon kanssa, päätin jättää Myllyn maantiepyöräilyn väliin ja lähteä hakemaan onnistumista maastopyörän selässä Jämi84-mtb:hen. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna toista kertaa ja reitti on kuulopuheiden mukaan (turkulaiseen makuun) erittäin helppoa ja nopeaa.  Tämä aiheutti melkoisia etukäteisspekulointeja, sillä päätin läskipyörän sijasta lähteä tällä kertaa liikkeelle yksivaihdemaasturilla.  Yksivaihteisessa on se ongelma, että välitykseksi pitäisi etukäteen valita sellainen, jolla pääsee mäet ylös, mutta ei toisaalta joutuisi antamaan muille tolkuttomasti tasoitusta hiekkatiepätkillä. Päätin valita pari pykälää Turku-välityksiä tiukemman ratastuksen.  Toinen asia, mikä aiheutti vähän päänvaivaa oli juomahuolto, sillä hellesäässä on ikävää ajaa juomarepun kanssa. Päätin pärjätä kahdella 0,75l pullolla ja tungin minimaaliset korjaustarvikkeet satulalaukkuun ja paidantaskuihin.

Koska reitti on nopea ja matka 84km, ajattelin etukäteen pyrkiä 4 tunnin alitukseen. Viimeisenä iltana ennen kisaa tulin kuitenkin katsoneeksi edellisvuoden tuloksia ja niistähän selvisi, että 4 tuntia ei itse asiassa ollut mikään järin kova tavoite.  Tarkensin sitten viime hetkillä tavoitteen johonkin 3.40-3.45 paikkeille. Syteen tai saveen.

Jämi

Jämi84

Lähtö oli jaettu kahteen ryhmään, jotka starttasivat 10.00 ja 10.10. Itse olin jälkimmäisessä ryhmässä, mikä näin jälkikäteen ajatellen oli ehdottomasti hyvä juttu. Tämä siksi, että koko matkan ajaksi riitti edessä selkiä kiinniotettavaksi (hehheh.) Asetuin eturiviin, mutta porukka lähti startista heti ihan tolkutonta vauhtia liikkeelle ja totesin, että tässä vauhdissa ei asfaltilla ja kovapohjaisella hiekkatiellä kauaa yksivaihteisella perässä pysytä. Ekan kympin aikana porukkaa lappasi ohi oikealta ja vasemmalta, mutta matkan edetessä oma ajo asettui ja aloin napsia päänahkoja yksi kerrallaan. Yksivaihteisessa on se hyvä puoli, että se liikkuu kohtuullisen vakiovauhtia (niin kauan kuin sitä jaksaa polkea) ja tämän takia erityisesti ylämäissä pääsin isoistakin porukoista ohi. Reitti oli pääosin metsäautotietä tai tasaista kangaspolkua. Turkulaisiin juurakoihin tottuneelle maasto oli siis erittäin helppoa ja ainoat haastavat pätkät olivat oikeastaan muutama pidempi nousu. Kokonaisuudessaan ajo meni siten, että hiekka- ja asfalttitiepätkillä porukkaa tuli ohi, mutta ylämäissä kuittasin ohittelijat ja loppusaldona taitaa olla, että kovin moni ei meikäläisestä lopullisesti ohi mennyt.

Hiekkaharjuilla

Hiekkaharjulla

Pyörä toimi hyvin, eikä mitään suurempia katastrofeja sattunut. 45km kohdalla, juuri huollon jälkeen, mussutin energiapatukan ja yrittäessäni ottaa vettä pullosta, huomasin, että täysinäinen pulloni oli pudonnut (tyhjä oli toki mukana). Tässä kohtaa lyhyesti ahdisti, sillä seuraavaan huoltoon oli 10km ja lämpötila hellelukemissa. Hoksasin sitten, että putoaa niitä pulloja muiltakin ja alle kilometrin päästä sain poimia polun varresta täyden pullon urheilujuomaa. Tiedä sitten, minkä syfiliksen siitäkin pullosta saa, mutta samapa tuo.  Problem solved. Seuraavan kerran ylimääräisiä sydämentykytyksiä tuli viimeisen huoltopisteen jälkeen 75km kohdalla, kun huomasin, että takarengas on tyhjentynyt jonkin verran. Mulla on tubeless-kumit (ne tietää, ketkä tietää), eli hätä ei ollut suuri, mutta mahdollisuudet renkaan totaaliseen tyhjenemiseenkin olivat melko suuret. Päätin kuitenkin kitkuttaa maaliin vaikka vanteella ajaen, sillä pumppaaminen olisi kuitenkin ottanut muutaman minuutin ja sinä aikana olisi ohi tullut ainakin 10 kuskia. Riski kannatti ja rengas piti ilmat maaliin asti.

Päätin etukäteen, että en katso väliaikoja koko reissulla, joten loppuajasta ei ollut käsitystä, muuten kuin, että melko kovaa tultiin. Ajoin maaliin ja kuulin kuulutuksen 3.27 ja jotain. Jeah!!!

En oikein tiedä, oliko tuo nyt hyvä aika vai ei. Olen kyllä tyytyväinen, sillä menihän se reilusti alle tavoitteeen ja sijoitus oli 94. eli parhaaseen neljännekseen 382:sta maaliin ajaneesta. Vaihdepyörällä olisin varmaan päässyt jonkin verran kovempaa, mutta sitä nyt on turha spekuloida, sillä emmää semmoisella aja. Pidemmällä välityksellä olisin tiepätkillä päässyt hiukan kovempaa, mutta sitten olisi pari ylämäkeä saattanut jäädä ajamatta. Hyvä tämä oli.

Garmin Data

Tulokset

Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty. Reittimerkinnät, liikenteenohjaus, huolto yms. ansaitsevat kiitokset. Pullaa ja kahvia olisi ollut mukava saada maalissa, mutta muuten kaikki meni hienosti. Ainoat moitteet tulee vain peseytymistiloista (miesten puolella 4 suihkua ja osallistujia ~500) ja alimittaisesta reitistä (Garmin mittasi 81,7km ja emmää ny ihan noin paljon ole mutkissa oikaissut). Itse ajo nyt muistutti enempi maantiepyöräilyä, eli mennään se mikä jaksetaan, sillä reitin maastopyöräilyllinen anti jäi hyvin vaatimattomaksi. Toisaalta sitä pyörää saa taluttaa täällä Turun juurakoissa ja nokkospuskissa ihan riittävästi, että oli ihan mukava ajaa välillä ns. täysiä. Tuskin tästä nyt mitään vakiotapahtumaa omaan kilpailukalenteriin kuitenkaan tulee.

Ajokuvasta kiitos Jämi147/OneVision

Apina

Karate Monkey

The weapon of choice: Surly Karate Monkey 29er. Yksivaihteinen viemäriputkihirviö, joka on nopeampi kuin miltä näytää. Välitys 32x17.
1heinä/130

Teemu @ Tahko MTB 180

By teesara

Alkuvuodesta aloin pohdiskella, mikä olisi tämän kauden The Pyöräilytapahtuma. Viime vuonna se oli Vätternrundan Ruotsissa ja sen jäljiltä ei oikeastaan ollut intressejä ajaa mitään megaluokan maantiepyöräilyä tällä kaudella.  MTB-Turun porukka on jo usean vuoden  ajan käynyt osallistumassa Tahko MTB -tapahtumaan, joka on Suomen mittakaavassa valtava maastopyöräilytapahtuma noin 2000 osallistujallaan. Tänä vuonna tarjolla oli 60km, 120km ja 180km matkat, joista ajattelin valita 120km, sillä se vaikutti "sopivalta". Lyhyen internetspekulaation (=yllytyksen) jälkeen päädyin kuitenkin viiden muun turkulaisen kanssa ilmoittautumaan 180km matkalle. Tämä ei ehkä ollut viisain mahdollinen veto ottaen huomioon, että en ollut koskaan ajanut Tahkolla metriäkään, pisin ikinä ajamani maastolenkki oli alle 60km mittainen ja kalustona tulisi olemaan 1x9 -voimansiirrolla oleva jousittamaton läskipyörä. Täytyy myöntää, että kyllä tämä koitos useammankin kerran kevään mittaan arvelutti, mutta luvattu, mikä luvattu.

Valmiina lähtöön

Valmiina lähtöön

MTB-Turun porukka oli varannut majoitukset, organisoinut kyydit ja hoitanut vielä ruuatkin paikan päälle, joten tämän helpommaksi ei  homma enää voi muuttua.  Perjantaina klo 9.00 startattiin kohti Tahkoa ja kiirettömän matkan (kaikki tauot pidettiin ja kaikki eväät syötiin) jälkeen perille päästiin joskus 17.30 paikkeilla. Siinä sitten loppuilta yleistä asettautumista, syömistä, numerolapun noutamista, syömistä, kamojen säätämistä, syömistä ja spekulointia tulevasta koitoksesta. Nukkumaan pääsin noin puolilta öin ja herätys oli 3.30, sillä startti olisi klo 5.00.

Tahkolla yhden kierroksen mitta on 60 km ja sitä sitten ajetaan 1, 2 tai 3 kertaa riippuen valitusta kokonaismatkasta. Meillä olisi siis edessä kolme kierrosta, joista ensimmäisen ehtisimme  (toivottavasti) ajaa ennen lyhyempien matkojen startteja, jotka alkoivat klo 9.00  eteenpäin 20 minuutin välein.  Tavoitteena oli ehtiä massalähtöjen alta pois, sillä muussa tapauksessa jumiutuu ruuhkiin ja päätyy jonottelemaan vuoroaan kapeille poluille. Itsellänihän ei ollut mitään käsitystä omasta vauhdistani ja varovaiseksi tavoitteeksi asetin kokonaismatkalle 14 tuntia ja optimistiseksi 13 tunnin alituksen.  4 tunnin alitus yhdellä kierroksella on varsin kelvollinen suoritus Tahkolla, joten ajattelin, että eka kierros alle 4 tunnin ja kaksi jälkimmäistä sitten sillä vauhdilla, millä pääsee.

Lähtö

Alkumetreillä

Aamulla kävi jo selväksi, että päivästä tulisi tolkuttoman kuuma. Starttihetkellä lämpötila oli jo noin 17 astetta ja siitähän se vaan nousisi. Liikkeellä lähdettiin vaatimattomin seromonion ja ensimmäinen 10km oli maantietä tai kuntorataa, joten koko porukka pysyi jotakuinkin kasassa.  Ensimmäisen pidemmän mäen tullessa porukka alkoi venymään, mutta eipä tässä kärkisijoista oltukaan mittelemässä, joten sinnepä menivät. Itselläni ylämäet tuntuivat nousevan hyvin ja alamäissäkään ei joutunut kohtuuttomasti jarruttelemaan, vaikka pyörässä ei jousitusta ollutkaan. Muut turkulaiset jäivät taakse jo jossain 20km paikkeilla, mutta ajattelin, että ajetaan nyt, kun tuntuu kulkevan. Ensimmäinen kierros meni vallan vaivattomasti ja oikeastaan vasta viimeisen pitkän ylämäen jälkeen, siis vasta ennen pitkää loppulaskua, johon kierros päättyy tajusin, että nythän ollaan reilusti tavoitteen alle. Posotin loppulaskun alas niin täysillä kuin uskalsin, kaarsin viimeisten mutkien jälkeen kierroksen väliaikapaikalle ja katsoin kelloa. Kello oli 8.37, eli olin käyttänyt ensimmäiseen kierrokseen 3h 37 minuuttia. (virallista väliaikaa ei ole myöhemmistä tapahtumista johtuen, mutta olin väliaikapisteellä yhtä aikaa kilpailijan numero 1846 kanssa) HUHHUH!

Ajomies

Ajomies

Huoltopisteellä täytin juomarepun, otin uuden pullollisen urheilujuomaa ja täytin taskut patukoilla ja geeleillä. Ja eikun eteenpäin. Starttasin toiselle kierrokselle 8.40, eli hyvissä ajoin ennen massalähtöjen startteja. Saisin siis ajaa kaikessa rauhassa tyhjällä reitillä hyvän tovin, ennenkuin kuuma ryhmä ajaisi minut kiinni.   Noin kilometrin jälkeen ajoin jonkun risteyksen pitkäksi (tästä vähän pyyhkeitä järjestäjälle, sillä myöskään ohjausta ei näkynyt) ja päädyin rullailemaan kilometrin verran pyörätietä pitkin varsinaisen reitin sijasta. Pääsin kuitenkin takaisin reitille, mutta tuossa kohtaa tuli tahattomasti oikaistua puolisen kilometriä. Noin 80km kohdalla tulin toisen kerran legendaariseen Kinahmi I:n nousuun, jonka jouduin taluttamaan ylös, kuten tekee 95% kaikista ajajista. Nousun jälkeisessä alamäessä kuului takaa kolahdus ja huomasin pumpun tippuneen satulalaukusta. Satulalaukku oli jotenkin kivikkorynkytyksessä auennut itsestään ja olin siis kylvänyt kuusiokoloavaimet, rengasmuovit ja mikä pahinta varasisuskumin jonnekin Kinahmille. Noh, vahinko oli jo tapahtunut ja ajattelin, että poimin kierroksen jälkeen kaverin varustesäkistä uuden varasisurin mukaan.

Tässä vaiheessa kuuma ryhmä tuli sitten takaa ja kovaa, joten oma ajo muuttui katkonaisemmaksi, kun tein reilusti tilaa takaa tuleville. Pojat ajoi "aika" kovaa ja lähdettyäni aina ohitusten jälkeen liikkeelle pysyin porukan perässä n. 3 sekuntia.  Kinahmi II on vielä pahempi nousu kuin ykkönen ja sitä tuskin ajaa kukaan ylös.  Tämän mäen taluttelin jonossa kisakuskien kanssa ja ylös päästyäni päästin porukan ohitseni. Kinahmi II:n laskussa kävi sitten se, mitä olin pelännyt viimeisen 10km ajan. Takarengas alkoi tuntua tyhjältä ja jossain 93km kohdalla se tyhjeni lopullisesti. Varasisuria ei siis ollut, eikä liioin paikkoja ja vaikka läskipyörän sisäkumia ei voi (pitävästi) paikatakaan, olisi sitä silti kokeilla voinut. Talutin pyörää reilun kilometrin jatkuvan pyöräletkan ajaessa ohitseni ja lopulta joku ystävällinen kanssapyöräilijä tarjosi paikkoja. Paikkasin kumin, pumppasin kohtuulliset paineet renkaaseen ja lähdin ajamaan. JEE, selviäisin ehkä sittenkin. Parin kilometrin jälkeen reitti koukkasi tieltä takaisin metsään ja vajaan kilometrin jälkeen rengas oli taas tyhjä. Paikka ei pitänyt, kuten odotettavissa olikin ja huollosta ei saisi läskiin sopivia sisureita, joten peli alkoi olla pelattu. Seuraavaan huoltoon oli reilu kilometri, joten talutin sinne. Pienen harkinnan jälkeen ilmoitin toimitsijalle keskeyttäväni ja jäin odottelemaan kyytiä maalialueelle. Reilun 20 minuutin päästä huoltopisteelle tuli turkulainen läskipyöräkollega, jolta olisin saanut uuden sisurin, mutta tässä vaiheessa olin tuhrannut rengasrikon johdosta jo lähes tunnin, kroppa oli jäähtynyt ja henkisesti olin heittänyt jo lusikan nurkkaan, joten olkoot. ***TU DNF!

Keskeytys otti kupoliin niin paljon, että meinasi happi loppua.  Olin kisan puolivälissä erittäin hyvässä vauhdissa, minkäänlaista väsymystä ei tuntunut, kuumuus ei juurikaan haitannut, neste ja energia upposi, joten ainakin toisen kierroksen olisin päässyt loppuun huippuajassa. Kolmatta kierrosta on turha nyt spekuloida sen kummemmin, mutta tuloslistaa katsoessa kanssakilpailijat, joiden kanssa ajoin samaa tahtia rengasrikon sattuessa päätyivät karvan yli 12 tunnin loppuaikaan. Että silleen.

Eipä kisasta sen enempää. Kuudesta turkulaisesta 180km ajajasta vain yksi ajoi täyden matkan. Ei mennyt siis ihan nappiin muillakaan. Loppupäivä ja ilta meni palautusjuomia nauttiessa ja spekuloidessa muiden turkulaisten onnistumisia ja epäonnistumisia. Lyhyemmillä matkoilla turkulaiset tekivät onneksi reittiennätyksiään joko ajassa tai matkassa mitattuna. Onnittelut kaikille tasapuolisesti.

Henkilöhtaisen suorituksen keskeytymisestä johtuvaa pettymystä lukuunottamatta reissu oli mahtava kokemus, joten kiitokset kaikille mukana olleille seurasta ja sympatiasta. Ensi vuonna Tahkolla ajetaan pitkänä matkana 240km ja sinne en vielä ole valmis (kun kerran 180km on ajamatta), joten revanssi siirtyy vuoteen 2014. Ensi vuonna tyhmäillään Tahkolla jotain muuta tai sitten ei.  Saa nähdä.

Tulokset

Garmin data

Ajokuvista kiitokset Kaisa Kekolalle

Salsa Mukluk

Salsa Mukluk

The Weapon of Choice: Salsa Mukluk läskipyörä. Toimi kuin unelma, kunnes rengas hajosi. Alamäessä joutui antamaan vähän tasoitusta pyörän takia, mutta ylämäessä ei.