Janin kisat 2015
Tuli vuonna 2013 loppuvuodesta siirryttyä matkatyöhön, joka käytännössä vei urheilulta kaiken ajan. Tilanne hankaloitui entisestään seuraavana vuonna, kun lähdin vuodeksi Kiinaan. Tätä ennen ehdin juosta yhden maastojuoksukisan Latviassa. Sijoitus oli omassa ikäryhmässäni yllättäen toinen. Kiinassa en urheillut käytännössä lainkaan, koska se ei vaan onnistunut (syyt: huonot harjoitteluolosuhteet ja vapaa-ajan puute).
Palattuani osallistuin heti Jukolaan. Kisa meni yllättävänkin hyvin, vaikka sijoitus olikin vasta noin 600:n paremmalla puolella. Joukkueen sijoitus saatiin taas kuitenkin kohenemaan usealla sadalla. Syyskuussa juoksin Nuuksio Classicin. Petteri oli loukannut reitensä ja siirsi osallistumisoikeuden minulle perjantaina, vuorokausi ennen kisan alkua. Runsaasta valmistautumisajasta huolimatta aikani heikentyi toissavuodesta runsaalla puolella tunnilla. Mutta tulipahan osoitettua että maratonin voi juosta kylmiltäänkin. Siis polkumaratonin, sileälle en olisi lähtenyt.
Viime lauantaina palautimme Lauri A:n kanssa b00tin takaisin seikkailu-urheilun tielle. Osallistuimme X-kaadon kuntosarjaan, jossa sijoituimme podiumille (ei ollut oikeasti podiumia kuntoilijoille). Kisa oli kiva, koska reitti oli nopea.
Loppukaudelle ei ole suunnitelmia, mutta Tuusulan rogaining ja Helsingin polkupuolikas kiinnostavat.
Sitten loppuhörinät. Kesän ja syksyn olen suunnistanut säännöllisesti. Myös jalkapalloa on tullut pelattua ahkerasti. Näillä kunto on kohonnut peruskuntoilijan tasolle (mutuoletus) ja paino on laskenut viitisen kiloa (anopin vaaka). Parasta kuitenkin on se että kun en ole asettanut minkäänlaisia tavoitteita, sitä on jaksanut lähteä urheilemaan. Lasken nyt kaiken lumisen talven varaan ja toivon, että pääsen hiihtämään, jotta olisin keväällä oikeasti hyvässä kunnossa.
b00t2 @ X-Kaato
X-Kaato järjestettiin tällä kertaa Espoossa. Mukana b00tista oli tällä kertaa vain kakkosjoukkue, sillä ykkösen LarZ oli toipilaana.
Minulle ja Lauri A:lle tämän vuoden X-kaato oli järjestyksessään toinen. Viime vuonna heltisi kahdeksas sija. Tänä vuonna osallistujalista oli pitkä ja nimekäs, joten ajatuksissa oli lähinnä hyvä suoritus.
Lauri oli hakenut perjantai-illalla kartat ja piirtänyt reitit valmiiksi. Minun tarvitsi vain saapua paikalle. Siinäkin oli tekemistä, sillä en herännyt herätyskelloon. Tai sitten se ei koskaan edes herättänyt. Poika sattumoisin alkoi itkeä puoli kolmen aikoihin ja herätti minut. Kiireellä ylös ja matkaan, roinat oli pakattu edellisenä iltana valmiiksi autoon. Perille pääsin lopulta ihan hyvissä ajoin, hiukan neljän jälkeen ja ennen Lauria.
Kisa-alueella tuli unohdettua juomarakon suljin autoon, ja kun en saanut piilolinssejä oikein millään kohdilleen, myöhästyimme lähdöstä vajaan minuutin. Siitä kauhealla kiireellä metsään. Karttoja katsoin ensimmäisen kerran vasta ensimmäisen pyöräilyosuuden kolmannella rastiosuudella. Sen jälkeen en kertaakaan. Yleensä olemme jakaneet vetovuoroja, nyt en innostunut. Ja hyvä niin. Lauri veti kisan erinomaisesti.
Pyöräily meni mukavasti. Laurilla oli tässä hienoinen kotikenttäetu, itse en tiennyt olimmeko edes Espoossa. Mutta pirun kivaa oli, pidin kovasti kaupunkimaisemissa kisaamisesta. Reittimestari oli onnistunut taidokkaasti löytämään lyhyitä metsäosuuksia asvalttiteiden väliin. Ajoimme pääosin yksin mutta lopussa muutaman joukkueen letka ajoi meidät kiinni.
Lähdimme vaihdosta ensimmäisenä metsään, mutta aika pian sielläkin muodostui kolmen neljän joukkueen letka. Sillä joukolla suoriuduimme juoksuosuudesta melko mallikkaasti. Oikein mukavaa metsämaastoa ja virkistävää oli suunnistaa pimeässä.
vaihdosta lähdimme yhdessä parin joukkueen kanssa. Toinen näistä oli omjakon, jonka kanssa kilpailimmekin lähes yhtämatkaa aina viimeisen pyöräosuuden puoleen väliin. Yritimme kyllä alussa tehdä eroa, kun muut vetivät siltarastin liian pitkäksi, mutta vauhti ei riittänyt. Vähän myöhemmin teimme hienoisen samaistusvirheen, mutta luulen että siihen haksahti myös moni muukin perässä tullut joukkue. Järjestys pysyi siis samana. Tässä vaiheessa seurana enää omjakon.
Toiselle suunnistusosuudelle mennessä jalat alkoivat krampata. Tätä vaivaa ei ole ollut pariin vuoteen ja nyt se tuli ihan kunnolla. oltiin kuitenkin jo yli puolen välin ja ajattelin vain sinnitellä. Ihan hyvin se tuntui onnistuvan, kunnes vaihdosta pyöräilyn viimeiselle osuudelle lähtiessä ei oikein meinannut ylös päästä. Mieltä painoi vielä tuleva melontaosuus, jolloin kramppaaville jaloille ei voi tehdä mitään. Onneksi sain järjestäjältä poretabletin ja päälle kaivoin repusta Buranan. Eikun eteenpäin.
Pysyimme vielä jonkun matkaa omjakonin perässä. Luultavasti vain siksi että ukot olivat neljä viikkoa sitten jumpanneet jalkansa kuntoon 300 kilometrin mäkijuoksulla. Espoonjoen varren poluilla selät sitten karkasivat. Oma vauhti alkoi hiipua. Rastit löytyivät kuitenkin tasaisen varmasti. Toiseksi viimeisellä rastilla tuli yksi joukkue ohi.
Kisakeskuksella löimme takit niskaan ja suklaata naamariin. Siitä järvelle. Hieno epätietoisuus hiipi tajuntaan, kun vaihtopaikalla näkyi omjakonin miehet mutta rannalla eikä järvellä missään. Piti katsoa pariin kertaan reittikirjasta varmistuaksemme siitä, ettemme olleet jättäneet mitään väliin. Emme olleet, omjakon oli vaan niin äärimmäisen kova kaksikko melomaan, että olivat ehtineet kadota horisonttiin yhtä nopeasti kuin ruokakassit leipäjonosta.
Haimme ensimmäisen melontarastin nousematta kanootista, minkä vuoksi ohitimme meidän edellemme kiilanneen joukkueen. Jonkun verran räpiköimme tiheässä kaislikossa mutta etumatka oli lopulta melko suuri. Saimme rauhassa suorittaa kiipeilytehtävän ja hakea uintirastin, sijoitukset alkoivat varmistua. Maaliin tulimme nelisen minuuttia omjakonin perässä ja seuraavaa vajaa kymmenen minuuttia edellä.
Viime vuoden kahdeksas sija tuli siis uusittua. Jalatkin kestivät loppuun asti. Tällä kertaa ei tarvinnut hätäillä maalinkaan sulkeutumisesta. Aikaa meni noin kuusi tuntia ja kilometrejä tuli 60.
Kaudesta jäi hyvä maku. Toivottavasti tällaisia puolittaisia kaupunkikisoja tulee uudelleenkin.