Petteri @ Vaarojen Maraton 43km
Kun autokunnan muu porukka lähti jo aamutuimaan 07 painamaan ensimmäistä kierrosta 86km ultrasta, menin minä vasta aamupalalle. Aamiainen tulikin tarpeeseen sillä edellisenä iltana Kolin Sokos Hotellin iltapalapasta ei meinannut pysyä elimissä. Mikä lie vatsaa vaivannut. Onneksi aamulla ongelmat olivat hävinneet ja viimeinen tankkaus sujui ongelmitta kattavasta aamupalapöydästä.
Aamiaisten ja muiden aamutoimien jälkeen lämpömittari näytti +3 astetta ja päiväksi oli luvattu +8 eli selkeä shortsikeli tämmöiseen hommaan. Paitapuolella tuli kuitenkin ohut pitkähihainen nykäistyä päälle. Viime vuotisen perusteella asetin tavoitteeksi kaatuilla maaliin 6 tunnin sisään, joten valitsin toisen lähtöryhmän, joka lähti 10 minuuttia ensimmäisen perään.
Starttia odotellessa
Koska homman juttu on juosta polulla ja porukkaa on paljon, on meno ymmärrettävästikin melko hidasta alkuun ennen kuin letka venähtää. Silti tuntui, että varsinkin alamäet mentiin vähän turhankin varovaisesti. Alun muutaman kilometrin polkuosuuden jälkeen ensimmäisellä tieosuudella letka alkoi jo venymään ja oman vauhdin löytäminen helpottumaan.
Asetin taktiikaksi hölkkäillä tasaisella muiden mukana, rullailla reippaasti turhia jarruttelematta alamäet ja kävellä vähänkään reippaammat nousut. Tämä taktiikka toimi varsin mainiosti ja kintut pysyivät suhteellisen pelikunnossa loppuun asti. Pahempaa seinää ei tullut vastaan ja koko matka oli varsin nautittavaa menoa upeissa syysmaisemissa. Alamäissä vaan joutui monesti muiden kuuden tunnin tavoittelijoiden joukossa juoksemaan polun ulkopuolella, jotta sai pidettyä oman taistelutaktiikan mukaista alamäkivauhtia.
Maalissa olin tiukan loppunousun jälkeen ajalla 5:39, mikä oli 5 minuuttia viime vuotta hitaampi. Toisaalta nyt vauhdinjako oli parempi ja homma nautittavampaa loppuun asti. Tapahtuma oli jälleen loistava ja sama hotellihuone on varattuna jo ensi vuodelle valmiiksi!
Kenkähommia voisi vielä spekuloida sen verran, että jalkaan valikoitui oma kuivan kelin vaihtoehto eli Nike Zoom Terra Kiger. Enpä olisi vuosi sitten uskonut, että Nike osaa tehdä noin mukavan maastojuoksukengän. Sopii omaan jalkaan loistavasti ja on todella kevyt. Itselleni turhia tukiominaisuuksia ei ole, mutta päkiän ja kannan alta löytyvä ilmatyyny tuottaa vaimennusta sopivasti, jotta tielläkin meno on mukavaa. Matala 4mm droppikin vastaa omaa makua maasto-olosuhteisiin. Ainoa miinus tässä tossussa on heikohko kestävyys. Pohjan keskiosan pehmeämpi (mutta pitävämpi) kumiseos kuluu nopeasti ja verkkomaiseen päällyskankaaseen tulee helposti osumista reikiä, joista pienet kivet menevät ikävästi päällisen alle. Omiani onkin jo menneen kesän aikana pariin otteeseen parsittu umpeen. Tästä huolimatta täytynee kuitenkin tilata ensi kesäksi uudet, koska näillä ei harmita juosta kotiovelta asfalttia pitkin polkujen alkuun. Ja vuoden käyttökokemusten aikana en ole ainuttakaan rakon tai muun vamman alkuakaan saanut nämä jalassa aikaiseksi.
Teemu @ Vaarojen Ultra 86km
Vihdoin 4.10 päästiin asiaan Vaarojen Ultralla. Tämä oli Barcelonan maran ohella kauden päätavoite ja oikeastaan Tahkon maastopyöräilyn jälkeen kaikki harjoittelu on tähdännyt tähän kisaan. Vaarojen ultra on kaikista kisaprojekteistani pisimpään ollut ns. työn alla. Kaksi vuotta sitten aloin jo haaveilla tästä, mutta silloin ei fyysinen eikä henkinen puoli ollut vielä kunnossa. Viime vuonna kisa olisi jo voinut olla mahdollinen, mutta syystä tai toisesta silloinkin jäi lähtemättä. Varmaan ihan hyvä, sillä nyt oli aikaa orientoitua ja valmistautua kisaan kunnolla.
Turusta lähdettiin perjantaina puolelta päivän ajelemaan kohti Kolia ja perillä oltiin hyvissä ajoin illalla. Ehdittiin mainiosti vielä hakea kisamateriaalit, syödä ja laittaa kamat ojennukseen aamua varten. Omaa viimeistelyä varjosti hiukan pieni sairastelu, sillä vielä torstai-illalla mittasin 37,4 astetta kuumetta, jonka tosin sain hikoiltua yöllä pois, mutta lisäksi oli pientä kurkkukipua. En siis ihan 100% kunnossa ollut, mutta riittävän hyvässä kuitenkin, että uskalsin startata ilman pelkoa sydämen räjähtämisestä tjms. Jos kuumetta olisi ollut, niin olisi jäänyt lähtemättä. Varustespekulaatiokin kävi helposti, sillä edellisellä viikolla Kolille satanut lumi oli sulanut pois ja kisapäiväksi luvattiin kuivaa ja päivälämpötilaksi n. 8 astetta. Shortsikeli siis.
Tavoitteeksi olin asettanut 11h alituksen, vaikka taisin äänenkin puhua, että hyvänä päivänä 10h alituskin voisi olla mahdollinen. Nyt pieni sairastelu, mutta myös järkiperäinen ajattelu johtivat siihen, että kovin tosissani en tuosta 10h haaveillut. Kisataktiikkana oli, että ensimmäinen kierros pitäisi painaa helposti alle 5 tunnin ja pikaisen huollon jälkeen puskea toinen kierros parasta mahdollista vauhtia. Sijoituksen puolesta 11h alituksella olisi mahdollisuudet n. 20 parhaan joukkoon.
Startti oli klo 7.00 ja mittari nollassa. Laitoin vielä tuulitakin pitkähihaisen kompressiopaidan päälle, kun hiukan palelsi. Reitin ekat 5km oli tietä tai helppoa polkua, joten reippaalla vauhdilla lähdettiin liikkeelle. Juoksu kulki hyvin erityisesti poluilla. Noin 20km kohdalla reitti muuttuu huonommin juostavaksi, eli ylämäet jyrkemmiksi ja alamäet teknisemmiksi. Vauhtikin siinä tietysti hiipui, mutta matka taittui silti mukavasti. Em. maastopätkän jälkeen alkoi viimeinen 10km, joka pientä metsälenkkiä lukuunottamatta on hiekkatietä. Alunperin olin ajatellut, että tiepätkällä saan puskettua nopeita kilometrejä ja kirittyä ylämäissä hävittyjä minuutteja. Tämä osuus ei sitten mennytkään ihan niinkuin piti, sillä kenkä ei vaan liikkunut tiellä. Toki keskivauhtia parempaa kyytiä sain pidettyä, mutta en ollenkaan riittävän kovaa. Kierros huipentuu n. 3km pitkään 230 korkeusmetrin hiekkapolku nousuun. Aika pitkältä nousu tuntui ja viimeistään tässä vaiheessa tuli selväksi, että kierros ei menisi missään nimessä reilusti alle 5 tunnin, vaan tiukkaa tekisi ylipäätään päästä alle 5h. No, se sentään onnistui ja väliaika oli 4.59.31.
Huoltopaikalla oli tarkoitus olla mahdollisimman nopea. Vaihdoin sukat, paidan, huivin ja hanskat kuiviin. Pakkasin takin ja otsalampun (pakollinen 2. kierroksella) reppuun, täytin vesi-, patukka- ja geelivarastot ja söin yhden leivän. Huoltoon meni n. 13 minuuttia Ja eikun eteenpäin.
(c) Teemu Saramäki
Liikkeellelähtö kestopäällysteiseen alamäkeen oli karmaiseva. Jalat eivät tuntuneet toimivan lainkaan ja kipu etureisissä oli repivä. Reilun kilsan jälkeen paikat taas lämpenivät ja juoksu alkoi rullaamaan. Fiilis oli ihan kohdallaan ja selkeänä tavoitteena oli 11h alitus, joten toiseen kierrokseen olisi n. 5.45 aikaa käytettävänä. Alun tieosuus oli kuitenkin aivan yhtä vaikea kuin 1. kierroksen lopussakin ja kaverit joiden kanssa lähdettiin huollosta jotakuinkin yhtä aikaa karkasivat horisonttiin. Otin vähän geeliä ja odottelin polkuosuuden alkamista. Ja sittenhän se alkoi kulkea. Askel tuntui lentävän ja otin juoksutaktiikaksi, että vedän tasaiset ja alamäet täysillä ja ylämäet kävelen. Kilometrit jäivät taakse hyvään tahtiin ja kohta saavutin tiellä karanneet kaverit. Heittämällä ohi ja eteenpäin. Selvisin Ryläyksen ylä- ja alamäkipätkistäkin kohtuullisesti, mutta tässä vaiheessa lopun tiepätkä alkoi jo valmiiksi pelottaa. Olin toisella kierroksella tähän mennessä laskujeni mukaan ohittanut 5 juoksijaa ja meikäläistä ei taas ollut ohittanut kukaan, joten sijoitus oli kohentunut mukavasti. Se tie olikin sitten vielä kamalampi kuin ekalla kierroksella, eikä yhtään lohduttanut tieto, että matkaa on enää alle 10km jäljellä. Ei siitä mitään tullut. Tiellä ohi tuli 4 juoksijaa, eikä niihin vauhteihin ollut mitään sanomista. Kunhan nyt töpöttelin omaa vauhtini eteenpäin ja kirosin jo etukäteen loppunousua. Pyrin puskemaan loppunousun mahdollisimman kovaa ja juoksemaan kaiken, minkä suinkin pystyin (mikä ei ollut paljoa), tavoitteena vain, että enää ei kukaan ohittaisi. Loppuihan se nousu lopulta ja maalikin löytyi. Loppuaika 11.17.49.
No, mikä on nyt fiilis? Aikatavoite ei täyttynyt, mutta on loppuaika silti aivan hyvä. Tämä oli kuitenkin eka kisaultra ja maaliinpääsy oli lopulta se tärkein asia. Tankkaus onnistui, kenkä ja varusteet toimivat ja juoksu kulki poluilla jopa kiitettävän hyvin, eli kaiken kaikkiaan ei jää kauheasti jossiteltavaa. Ainut asia, mikä meni oikeasti pieleen oli tuo tiejuoksu, jonka piti etukäteen ajalteltuna olla se mun vahva osuus, mutta lopulta se oli se, mihin homma kaatui. Jos olisin kyennyt tiellä edes lähelle normaalia pk-vauhtiani, niin olisin säästänyt molemmilla kierroksilla kymmenisen minuuttia. Myös huolto oli suunniteltua hitaampi, vaikka en mitään ylimääräistä tehnytkään. Oppirahoja.
Aikaan olen tyytyväinen ja sijoitus oli tasan 20. eli edes se tavoite täyttyi.
Kisajärjestelyistä ei ole muuta huomautettavaa kuin että reitin varrella voisi olla ehkä yksi huoltopiste enemmän. Nyt huoltoväli 17- ja 33-huoltojen välillä on aika pitkä, varsinkin kun tuolle välille osuvat kisan hitaimmat kilometrit. Kannustus reitin varrella oli vähäistä, mutta sitäkin innokkaampaa ja huoltopisteillä ihmiset valtavan ystävällisiä. Hotellihuone on varattu ensi vuodeksi, mutta tällä välin treenataan ylämäkeä ja juostaan maastokengällä kovalla alustalla. Kiitos tästä.
Roclite
The Weapon of Choice: Inov-8 Roclite 315. Tämä on joutunut juoksupaitsioon, kun maastokengät ovat nykyään pari pykälää kevyempiä. Kisakengäksi se valikoitui, kun tiesin, että jalat pysyvät näissä kunnossa ja vauhditkaan eivät tule mitään mahdottomia olemaan. Hyvinhän se toimi. Märillä kivillä ja juurilla vähän lipsui, kun huonosti sattui astumaan, mutta muuten ei ongelmia, paitsi tietysti tiejuoksu, missä kenkä tökki pahasti. Eiköhän nämä nyt kuitenkin päästetä hyvin palvelleina eläkkeelle.
Petteri @ Vaarojen Maraton
X-Kaato jäi väliin LarZin sairastelun takia, joten jotain korviketta oli keksittävä. Netti tuntui pursuavan ilmoituksia flussaisista maratoonareista, jotka halusivat eroon osallistumisoikeudestaan Vaarojen Maratonille. No päivän tuumittua päätin hankkia liput ja eikun Kolille vajaan viikon varoitusajalla.
Sillä aikaa kun Teemu oli kartuttamassa pokaalikaappiaan Hangossa sileällä maratonilla, olin siis minä lyllertämässä retkeilyvauhtia vastaavan matkan polkuja pitkin Kolin kansallispuistossa. En ollut varsinaisesti valmistautunut kyseiseen koitokseen, joten ajattelin lähteä nautiskelemaan ja ihailemaan Kolin upeita maisemia. Asetuin suosiolla 5-6 tunnin tavoiteajan lähtöryhmään, josta löytyikin mukavat letkat rauhalliseen hölkkäilyyn. Ensimmäinen puolikas menikin ihan rallatellen kunnes vastaan tuli Ryläys, tuo Vaarojen Maratonin paljon hehkutettu kohokohta, johon suhtauduin kunnioituksella ja kävelin ylämäet voimia säästellen viimeiselle kympille. Tämä kannatti, sillä jalat alkoivat väsymään, geeli ei maistunut ja vesi loppui pullosta. Ryläyksestä selvisin kuitenkin kunnialla ja jaksoin hölkkäillä reitin toiselle vesipisteelle, josta alkoi viimeinen reilun kymmenen kilometrin taival kohti maalia.
Loppumatka oli suureksi osin teitä ja helppoja polkuja pitkin. Ei tarvinnut juurikaan enää nostella jalkoja juurien ja kivien yli. Loppuun oli kuitenkin järjestetty haastetta nousuilla. Ennen maalia piti ensin käydä Kolin laskettelurinteen puolivälissä ja lasketua alas, jonka jälkeen nousta uudelleen rannasta 3 km pitkä polku Kolin huipulle hotellin pihaan maaliin, jonne saavuin ajalla 5 tuntia 34 minuuttia. Ei mikään huippuaika, mutta tavoite olikin lähteä nauttimaan hienosta tapahtumasta. Mikäs sen parempi tapa viettää aurinkoista syyslauantaita kuin hölkkäillä pitkä lenkki hienoissa maisemissa. Jalatkaan eivät koskaan ole olleet näin kivuttomat maratonin jälkeen. Liekö leppoisa vauhti ja vähemmän jalkoja rasittava juoksualusta syynä tähän.
Kenkäpuolella asian hoitivat Teemunkin tässä blogissa useasti hehkuttamat Inov-8 Roclite 315, jotka olivat loistavat. Ei rakkoja, ei mitään ongelmia. Jos väkisin jotain pitäisi kritisoida niin mitään kovin upeaa rullauksen tunnetta näillä kengillä ei tieosuuksilla saa aikaan.
Viimeisimmät artikkelit
- b00t @ Snowflakes Seikkailu 2016
- LarZ vs. Vantaan puolimaraton
- Janin kisat 2015
- Teemu @ Marathon du Mont Blanc 80km
- Teemu @ Suomi-juoksu 60km