Teemu @ Crossfit On-Ramp
Kävin helmikuussa Turun Reebok Crossfitin On-Ramp -kurssin, joka antaa valmiudet/oikeudet alkaa harjoittelemaan salilla. Seuraavassa hiukan kokemuksia kurssilta ja itse lajista.
Crossfit on tällä hetkellä valtavassa nosteessa ja mikäs siinä. Kyseessä on kokonaisvaltainen ja toimiva (?) kunto-ohjelma, joka tarjoaa loputtomasti haastetta kokeneemmallekin kuntoilijalle. Mediassa laji esittäytyy suht mediaseksikkäänä, kun atleettiset miehet ja tiukkakroppaiset mimmit vääntävät piukoissa paidoissa treeniä. Suomessa (=Turussa) ei olla haksahdettu kovin pahasti tuohon ameriikan meninkiin, vaan itse urheilu ja ennenkaikkea puhtaat tekniikat ovat pääosassa.
Crossfitin perusperiaate on, että ei erikoistuta mihinkään, vaan kehitetään kaikkia fyysisen kunnon osa-alueissa mahdolisimman tasaisesti. Oma urheiluni kun on ollut viimeiset pari vuotta hyvinkin kestävyyspainoitteista, niin muut ominaisuudet ovat päässeet "hiukan" rapistumaan. Tiedostin sangen hyvin omat lähtökohtani, eli omaan erinomaisen kestävyyskunnon, mutta yläkropan voimatasot ja liikkuvuus sekä yleinen kehonhallinta ovat melko kehnolla tolalla. Myös maksimaalinen hapenottokyky on aerobiseen kuntoon nähden heikko, sillä todella hapottavaa ja sykkeet maksimiin nostavaa treeniä tulee tehtyä erittäin vähän. Näihin ominaisuuksiin lähdettiin siis hakemaan parannusta.
On-Ramp -kurssi kesti neljä viikkoa ja viikossa oli kolmet treenit. Näiden kahdentoista kerran aikana opeteltiin yksinkertaisimpien painonnostoliikkeiden tekniikkaa, leuanvetoa, kuntopallojumppaa, hyppynaruhyppyä, käsilläseisontaa, köydenkiipeämistä yms. Itse arvostan eniten kurssin pitäjien panostusta nostotekniikkoihin. Vaikka itsekin olen useamman vuoden salilla nostoja tehnyt, oli ainoastaan maastovetotekniikka suunnilleen kunnossa. Kaikissa muissa oli enemmän tai vähemmän korjattavaa. Tämä oli siis todella arvokasta tietoa. Treeneissä oli yleensä tekniikkaosuus ja lopuksi tehtiin päivän harjoitus, eli WOD (workout of the day). WOD:ssa tehdään ennalta määrättyjä liikesarjoja joko tietty määrä mahdollisimman nopeasti tai tietyssä ajassa maksimimäärä toistoja. Harjoituksesta riippuen kesto oli yleensä 5-12min ja syke kokoajan tapissa. Treenissä mennään siis vahvasti mukavuusalueen ulkopuolelle, mikä on tavallaan hyvinkin piristävää.
No, onko semmonen sitten kivaa? Kiva on vähän väärä adjektiivi kuvaamaan harjoittelua, mutta itse kyllä diggaan tuosta meiningistä. Harjoitukset tuntuvat menevän ns. perille ja uuden oppiminen näin vanhallakin iällä on ilmeisesti mahdollista. Ikinä en ole aiemmin osannut esimerkiksi seisoa käsilläni (en tosin ole yrittänytkään), mutta niinpä ne käsiseisontapunnerruksetkin sieltä pikku hiljaa löytyvät. Tulen siis jatkossakin tekemään voimaharjoitteluni crossfit-tyylillä. Ainut ongelma on harjoittelun yhdistäminen kestävyysharjoitteluun, sillä intervallliluonteestaan johtuen crossfit on suhteellisen kuormittavaa, mutta katotaan nyt kevään kuluessa, miten tässä käy.
Jos siis perinteinen punttihomma ei kiinnosta lainkaan tai on alkanut tympiä, niin suosittelen kokeilemaan. Ainakin ensimmäisillä kerroilla tulee varmasti selväksi, mitkä omat fyysiset heikkoudet ja vahvuudet ovat.
Pirkan hiihto
Talven pää- tai ainakin kovin hiihto tuli suoritettua Pirkanmaan maisemissa 90 kilometriä perinteisellä. Reissuun lähdin lauantaina iltapäivällä junalla kohti Tamperetta. Junassa ehti ottaa pienet päiväunet ja Tampereella vähän sapuskaa nassuun, mikä olikin hyvä ratkaisu sillä osallistumismaksuun sisältynyt bussimatka lähtöpaikalle kestikin reilun tunnin ja ilman ruokaa nälkä siinä olisi tullut. Juomaa onneksi varasin bussiin, niin sitä sai hörppiä kuumassa bussissa. Ihan parhaimmilla fiiliksillä ei lauantai mennyt, kun iltaa kohti lumimyrsky vain yltyi ja viikon aikana muodostunut lentokeli häipyi sen siliän tien. Sääennustetta tutkailtiin bussimatkan ajan ja kuunneltiin kokeneempien Pirkan hiihdon kävijöiden vinkkejä ja kokemuksia.
Vihdoin päästiin majoituispaikkaan Niinisalon koululle ja siellä alkoikin olla jo kuhinaa. Patja kainaloon ja sitten etsimään vapaata koloa salin lattialta. Koululla oli järjestetty maksullinen ruokailu, joten iltapalaksi sai tankata lihasoppaa. Otin myös pari päivää leipää muutamalla suolakurkkusiivulla elimistön totuttamiseksi suolakurkkuihin, koska epäilin, että niitä tulisin nauttimaan hiihdon aikana. Ruuan jälkeen kävin laittamassa pitovoiteet suksenpohjiin koulun puukäsityöluokassa. Uuden lumen ennustetulle -2...-8 pakkaskelille pohjaan tuli ensin pohjapito raudalla. Sen laitoin jo kotona. Sen päälle vuorokerroksin -2...-6 ja -3...-10 yhteensä neljä kerrosta. Aamulla sitten vielä aamupalan ajan ulkona jäähtyneisiin suksiin kaksi kerrosta -3...-10. Luistopuolella mentiin samoilla kuin Finlandiassa. Pito puolella suksi toimi koko kisan ajan hyvin. Uuden lumen pöpperöisellä kelillä luisto ei ollut hyvä, mutta muihin hiihtäjiin verrattuna kuitenkin ihan hyvä.
Hiljaisuus koululle tuli kymmeneltä, mutta jostain syystä uni ei ihan heti tullut. Vähän aikaa siinä kelailin ja jossain vaiheessa vaivuin unten maille. Yllättävän vähän kuorsauksen ääniä noinkin isosta porukasta lähti. Herätys oli viideltä ja aamulla pääsi ensin jonottamaan vessaan. Sitten nauttiman aamupalaa, jonka kruununa oli puuro hillosilmällä. Vielä suksien viimeistely ja tavaroiden pakkaus rinkkaan ja 40 minuuttia ennen lähtöä kohti lähtöpaikkaa. Yllättävän pitkän matkan sai kevyessä lumisateessa talsia, mutta se meni mukavasti lohjalaisen majoitusvieruskaverin kanssa jutustellen. Lumisade lakkasi sitten jossain hiihdon alkupelissä ja sään puolesta saatiin hiihtää aivan upeissa olosuhteissa. Keli sen sijaan oli turhan nihkeä. Nopea suksien testaus ja totesin voitelun onnistuneeksi. Vessaan piti ehtiä vielä ennen starttia ja siinä meinasi tulla vähän kiire, kun ensimmäisen ryhmän lähtöpaikalle oli odotettua pidempi matka.
Starttiasemat otin n. 50 metrin päästä lähtöviivasta, mutta paljon lähemmäksi olisi pitänyt mennä sillä jotenkin tuntui, että olin "hitaammissa" lähtöryhmissä olevien suksijoiden joukossa. Lähtöpaikka oli varuskunna alueella, joten lähtölaukaus suoritettiin varmaan sa-int tyyliin vähän isompi kaliiberisella. Sitä lähtölaukausta ei kyllä pystynyt missaamaan. Lähtöpaikka ei ollut millään aukealla vaan latuja oli vedetty puikkelehtimaan mäntykankaalla puiden välissä. Olikin hauskan näköistä, kun hiihtäjät puikkelehtivat useassa eri jonossa. Itsellä kävi semmoinen virhe, että hiihdin jonkun perässä ja ohi mentyäni huomasin, että sitä latua ei ollutkaan ajettu. Parisataa metriä piti avata latua ennen kuin pääsi hyppäämään takaisin ajetulle baanalle.
Alun yritin ottaa rauhallisesti ja välttää turhaa ryntäilyä. Aikamoisessa letkassa välillä mentiin, mutta kyllä se paikka siellä jonossa löytyi, kun välillä vähän ohitteli. Ohittelu oli kyllä vaikeaa, kun ladulla oli selkeästi paras hiihtää. Keskellä oli pieni kerros uutta lunta ja luisto latua huonompi. Ongelma oli myös se että suurimmaksi osaksi oltiin hiihdetty vain yhtä latua ja toinen latu oli korkkaamattomana ohuen lumikerroksen peitossa. Ensimmäisen kymmenen-viidentoista kilometrin jälkeen oma paikka hiihtäjien joukossa alkoi löytyä ja ohitusten määrä väheni. Ihan hyvin pääsi myös peesailemaan. Väliajoista ei ollut tietoa, kun jo toisen kerran putkeen onnistuin jättämään kellon kotiin. Rennon reipasti vauhtia tuntemusten mukaan vaan mentiin.
Jonkin verran ennen puoltaväliä ajauduin jossain mäessä letkan ekaksi ja vedin sitten jonkin aikaa yrittäen saada edessä olevan letkan kiinni. Tiukassahan se oli, mutta haarakäynti nousussa saatin letka kiinni. Huoltopaikalla jotenkin porukka hajosi ja sitten sai vähän rauhassa mutustella energiapatukkaa suksiessa, ettei tarvinnut lähteä vetämään. Matkan aikana taisi mennä viitisen geeliä ja yksi energia patukka. Niiden lisäksi huoltopisteiltä aina urheilujuomaa ja taisinpa jossain mustikkasoppaa maistaa. Loppupuollella oikeastaan kaikki ruisleivästä suolakurkkujen kautta rusinoihin maistui. Energiat sinänsä riitti ihan hyvin kokomatkaksi.
Puolessa välissä sai ensimmäisen kerran jotain osviittaa väliajasta, kun juuri niin raastavan sopivasti viimeiset puolen matkan hiihtäjät kiilasivat eteeni. Jonkin verran siis yli kolmen tunnin ensimmäinen puolikas meni. Tässä vaiheessa meinasi taistelutahto meinasi loppua, kun ainoa mahdollisuus oli lykkiä keskellä hitaita hiihtäjiä ohitellen. Näitä urheita hiihtäjiähän siitä ei voi syyttää vaan järjestäjän aikataulutusta. Keskellä lykkien ohi kuitenkin kohtalaisesti pääsi vaikka voimia se varmasti vei. Muutaman kerran ystävällisesti kyselin tilaa, kun hiihtäjät menivät kolmessa jonossa. Seuraavana erikoisuutena oli vajaan kilomertin jalkautumisosuus, jonka hölkkäsin ohitellen lisää puolen matkan hiihtäjiä. Sitten sukset jalkaan ja matka jatkui kohti nousuosuutta. Etukäteen peloteltu nousu ei kuitenkaan jäänyt erityisesti mieleen ja ihan sujuvasti sen kipusin. Seuraavana matkalla oli pelätty lasku, jota itse en kyllä pitänyt minään ja varsinkin tässä kelissä ei varmasti aiheuttanut suurempia ongelmia kenellekkään.
Loppumatkaa hiihdin jojoillen puolenmatkan hiihtäjien kanssa. Jossain vaiheessa huvitin itseäni ajatuksella, että teillä on vielä puolet jäljellä ja minulla enää neljäsosa. Onneksi välillä oli näkyvissä myös täyden matkan hiihtäjiä, ettei ihan epätoivoon vaipunut. Tällä kertaa tiukimpana taisteluparina oli pinkissä haalarissa hiihtänyt nuori nainen. Välillä olin reilu sata metriäkin jäljessä ja välillä taas pääsin ohi. Loppupuolella olleella nousuvoittoisella osuudella pääsin ohi ja ajattelin että onnistuihan se, mutta viimeisten kilometrien tasaisella taas tultiin takaa ohi. Loppulaskuun lähdettäessä sain taas vähän eroa, mutta loppusuoralla sai vielä lykkiä tosissaan, että voitto siitä taistelusta tuli.
Ajankulusta ei siis ollut juurikaan hajua ja maalissa kello näytti 6.34.22. Sijoitus oli miesten yleisessä sarjassa 28. 288 maaliin päässeestä. Toki ikäsarjoissa löytyi vielä pitkä liuta kovempaa hiihtäneitä veteraaneja. Haaveena oli kuuden tunnin alitus ja vähimmäis tavoitteena kuusi ja puoli tuntia. Ottaen huomioon että voittajan aikakin oli lähes tunnin edellisvuotista hitaampi olin kuitenkin ihan tyytyväinen aikaani. Tuolla kelillä ei kyllä 90 kilometriin mahtunut kovin montaa pätkää, jossa olisi vaan saanut lasketella. Loivaan alamäkeenkin sai pukkia tosissaan ja tasaisellakin piti potkujen apuun, kun pelkällä tasatyönnöllä ei oikein päässyt eteenpäin.
Maalissa ensin palautusjuomaa, kävin vaihtamassa kuivat vaatteet säästäen pesut myöhäisemmäksi ja sitten söin maksullisen hernekeiton. Maalista bussi vei uimahallille, jossa pääsi saunaan ja pesulle. Kävin vielä Tampereella syömässä ja sitten junalla kotiin. Hyvä reissu oli tämäkin majoitusjärjestelyineen kaikkineen. Ilman majoitusta tonne tuskin olisi tullut edes lähdettyä. Myös hiihtoreitti kulki miellyttävissä maisemissa. Kyllä tuonnekin pitää joskus päästä paremmassa kelissä revittelemään.
Tästä jatketaan sitten yrittäen saada juoksuun vauhtia ja korvaamalla hiihto kelien mukaan pyöräilyllä. Seuraava tapahtuma taitaakin olla kympin juoksu ennen HCR:ää, joten pari kuukautta mennään treenien merkeissä.
Finlandia-hiihto
Talven riennot jatkuivat Finlandia-hiihdon 50 km perinteisen merkeissä. Tsekin reissun jälkeen oli ehtinyt hiihtoakin treenaamaan ihan mukavasti ja siinä mielessä pääsi luottavaisin mielin matkaan. Hiihtoa edeltävän viikon otin treenien osalta rauhallisesti ja itseasiassa suksilla kävin edellisen kerran maanantaina. Viikolla sitten vaan työmatkapyöräilyä ja pari juoksulenkkiä. Tankkaus ei ihan täydellisesti mennyt, mutta eiköhän kroppa saatu energiaa täyteen.
Hiihtoon virittäytyminen alko perjantaina suksien laitolla. Luistoksi alle graffittia ja pintaan sinistä medium fluoria. Pitopuolelle pohjavoide raudalla, viisi ohutta kerrosta 0..-2 purkkia ja sitten vielä lauantaiaamuna kylmään sukseen kerros -1...-3 purkkia. Luisto oli ihan ok vaikkakaan ei mikään huikea. Pito sen sijaan oli todella hyvä ja varsinkin lopussa oli ilo hiihtää täydellisesti pitävillä suksilla.
Itse reissuun lähdin aikaisin lauantaiaamuna. Kotona aamupalaksi mysliä maidolla, sämpylä ja omenamehua. Ensin bussilla Helsinkiin ja junalla Lahteen. Helsingin asemalla alkoikin näkyä muutakin suksikansaa, joten pikkuhiljaa kisatunnelma nousi. Junassa litkin urheilujuomaa ja söin vielä yhden sämpylän ja banaanin vajaa pari tuntia ennen starttia. Hiihdon aikana otin geelit noin 10km ja 30km kohdilla ja kaikilla huoltopisteillä urheilujuomaa. Oma pullokin oli mukana juomavyössä, mutta se jäi korkkaamatta.
Lahden asemalta tuli sopiva vartin kävely hiihtostadionille, jonne saavuin noin tunti ennen starttia. Aikaa oli sopivasti lähtönumeron hakemiseen, varusteiden vaihtoon ja suksien testaukseen. Lähtö oli ensimmäisestä lähtöryhmästä, joten arvelin porukan olevan tarpeeksi kova eikä ollut syytä mennä portille jonottomaan eturivin lähtöpaikkoja. Lähtöryhmässä oli 700 hiihtäjää ja jostain sieltä puolivälin paikkeilta oman ruudun löysin.
Lähtöasemissa
Lähtöpaikasta johtuen ensimmäinen nousu mentiin rauhalliseen tahtiin, mikä ei sinänsä haitannut mitään. Alkukilometreillä ladulla oli tietysti porukkaa vähän tiiviimmin, mutta ihan hyvin oma paikka hiihtäjien joukossa löytyi ja tarvittavat ohitukset hoituivat sujuvasti eikä voimia tarvinnut tuhlata latujen välillä ja välissä sinkoiluun. Lähdin hiihtämään semmosta rennon reipasta vauhtia.
Sykemittaria ja kelloa en onnistunut saamaan reissuun mukaan, joten yritin virittää puhelimen Sports Trackerin huutelemaan väliaikoja korviin. Ensimmäisen kilometrin se taisi ilmoittaakin, mutta sen jälkeen yleensä luotettava systeemi sekosi täysin. Puhelin alko touhuamaan omiaan sammuen lopulta kokonaan ja oman vauhdin seuraaminen oli satunnaisten väliaikojen varassa.
Ensimmäisen väliajan onnistuin saamaan kymmenen kilometrin kohdalla, kun satuin juuri ohittamaan jonkun naisen, joka katsoi kelloaan ja ilmoitti ystävällisesti ajan sitä kysyessäni. Vähän alle 40 minuuttiin, joten hyvässä vauhdissa oltiin. Vähimmäsi tavoite oli hiihtää alle kolmen ja puolen tunnin parantaen kahden vuoden takaista 3:34 ja risat aikaa. Haaveena oli kuitenkin 15 km/h keskivauhti ja 3:20 alitus ja vielä jos siitä pystyisi vähän nipistämään pääsisin työkaverin parin kymmenen vuoden takaisen noteerauksen alle. Vakiotavoitteena hiihdoissa on tietty myös voittajan aika +50% ja taisi olla ensimmäinen kerta kun siihen nyt pääsin.
Hiihto kulki hyvin ja verrattuna Tsekin viiteenkymppiin ja yläkropassa riitti hyvin voimia. Tuulisilla pelto-osuuksilla tyydyin vaan tylysti peesailemaan. Puolessa välissä sain seuraavan epävirallisen väliajan ja 1:37 kuulosti kyllä omiin korviin todella hyvältä. 3:20 alitus oli siis täysin realistinen. Puolenvälin jälkeisellä tasatyöntöosuudella jouduin tekemään yksin töitä ja edellä meneviä ei vaan millään saanut kiinni. Lopulta taakse muodostui letka ja onneksi kyllästyivät jossain vaiheessa minun vauhtiin ja lähtivät edelle, joten pääsin taas vähän peesailemaan.
Ladut olivvat vielä muutaman sadan hiihtäjän jäljiltä ihan hyvässä kunnossa ja alkua lukuunottamatta tilaa hiihtämiseen ja ohitteluun oli riittämiin. Yhdessä alamäessä joku yritti ilmeisesti viikolla netissä pyörineen Vasaloppet-videon innoittamana saada aikaan ihmiskasaa, mutta me takaa tulevat pystyttiin väistämään miina helposti.
Siinä viitisentoista kilometriä ennen maalia myötämäkiosuudella, jossa oli välissä sopivia pikku nousuja innostuin vähän turhan vauhdikkaaseen menoon, kun mentiin vuorovetoa, jonkun ulkomaalaisen ukkelin kanssa. Toiseksi viimeisellä huoltopisteellä reilu 12 km ennen maalia jäin kuitenkin vähän jälkeen ja se leikki loppui siihen. Yhtäkkiä myös tuntui, että kaikki voimat hävisivät ja hiihto tuntui todella vaikealta. Hetki omaa vauhtia ja voimat palautuivat ja homma alkoi taas sujumaan.
Viimeinen kymppi oli kyllä hienoa taivalta, vaikka kilometrit alkoivat tuntumaan, niin suksi toimi hyvin ja oli ilo napsia sijoituksia hiipuvilta hiihtäjiltä. Tosin kaikissa haarakäyntinousuissa oli joku hitaampi edessä ja niissä joutui vähän himmailemaan, kun ohittaminen oli turhan haastavaa. Sijoitus parani koko matkan ajan väliaikapisteeltä toiselle. Lähes koko matkan oltiin menty ees taas nuoren värikkäässä puvussa hiihtäneen tyttösen kanssa ja vaikka jossain vaiheessa eroa hänen hyväkseen tulikin selvästi tavoitteeksi otin, että häviämään en ala. Vahvan viimeisen kympin ansiosta pääsinkin jossain vaiheessa ohi ja sekin taistelu voitettiin.
Viimeinen kilometri reitillä on kyllä hieno, kun saa lasketella stadionille, sitten vaan hevosenkenkä ja lyhyt loppusuora. Joku vielä yritti loppusuoralla ohi, mutta hillittömällä lykkimisellä ja loppuvenytyksellä onnistuin pitämään miehen takana. Vähän piti kyllä miettiä kummassa jalassa siru on, mutta oikealla jalalla venytyksen tein.
Suunnilleen kaikki voimat onnistuin jättämään ladulle. Loppuaika oli todella iloinen yllätys, kun tulostaulu kertoi 3:11:27 lukemia. Sijoitus oli 352. reilun 3500 maaliin tulleen joukossa. Aika oli siis alle kaikkien huikeimpienkin odotusten ja edellinen Finlandia-noteeraus parani yli 20 minuuttia. Lyhemmiläkkin treenilenkeillä tuohon keskivauhtiin pääseminen on työn ja tuskan takana, mutta jotenkin vaan numerolappu rinnassa tuntuu meno luonnistuvan.
Maalissa pääsi nauttimaan Finlandia-hiihdon palveluista. Varustesäilytykseen ja sieltä saunalle kävellessä meinasi tosin tulla kylmä, vaikka matka ei kovin pitkä olekaan. Saunaan oli pakko päästä ennen ruokailua, joten palautusjuoma ennen saunaa ja järjestäjien tarjoama limu saunajuomaksi (monen muun tavoin tosin odotin saavani ykkösolutta) toi ensiapua energiavajeseen. Saunassakin oli vielä hyvin tilaa ja ihan rauhassa sai lämmitellä ja fiilistellä. Sitten puhtaana poikana syömään keittoa ja tarpeeksi kylläisenä kotimatkalle. Tosin lakupussin kävin varmuuden vuoksi hakemassa matkaevääksi. Junamatka meni lukiessa ilmottautumisen yhteydessä saatua dekkaria sen mitä hereillä pysyi. Hereillä pysyminen tuntui olevan ongelmana muillakin hiihdosta tulleilla, joten hiihtäjät erottuivat hyvin muista lauantai-iltapäivän matkustajista.
Onnistunut reissu Finlandiaan tuli tehtyä ja täytyy sanoa että kyllä tuolla Lahdessa on hiihtojuhlan tuntua. Tunnelma ladulla oli hyvä ja kannustustakin ihan kivasti. Energiat riiti hyvin eikä varusteiden puolellakaan hirveästi valittamista. Footbalancen pohjalliset tuntuvat hiihdossa hyviltä eikä sen puolesta jalkojen kanssa ole ongelmia. Ainoastaan monojen vetoketjujen aukeaminen on ongelma, koska kaikki lumi kerääntyy monojen päälle ja sulaa siitä pikkuhiljaa kastellen sukat. Joku patentti tuohon on kehitettävä Pirkkaan, että varpaat pysyvät sulana. Taidan vaan teipata lahkeet monojen päälle, joten ens viikonlopun reissuun varusteteippiä mukaan.
Nyt tämä viikko palauttelua ja tankkausta ja ensi sunnuntaina edessä talven kovin koitos, kun Pirkan hiihdossa lykitään 90km.
Jizerská 25km ja 50km
Näin saatiin vuosi vauhdikkaasti käyntiin aktiivisella hiihtoviikonlopulla Tsekeissä. Alunperin suunnitelmissa oli hiihtää 50 km sunnuntaina, mutta kun perjantaina paikan päällä hoksattiin, että lauantaina olisi mahdollisuus hiihtää puolikas ja kovin suurin odotuksin tällä treenimäärällä viidelle kympille ei kuitenkaan voinut lähteä, niin otetaan reissusta kaikki ilo irti hiihtämisen merkeissä.
Valmistautuminen ja matka
Valmistautuminen ei tosiaan mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Heti joulukuun alussa toki pääsi hiihtämään ja olipa tuossa semmoinen erikoisuus, että viimeisen rullaluistelu- ja ensimmäisen hiihtolenkin välissä oli kokonaista kuusi päivää. Tosiaan hiihtokausi lähti ihan lupaavasti liikkeelle, mutta koko kesän ja syksyn vaivannut selkä äityi sen verran pahaksi, että katsoin parhaaksi keskittyä jumppaamaan selkää kuntoon. Lopulta treenit jäi sen verran vähälle, että viikonloppuna tuli näiden lumien hiihtokilometrit tuplattua. Mutta mikä parasta viikonlopun hiihtojen jälkeen selkäkipu on ollut tipotiessään.
Reissuun lähdettiin perjantaiaamuna lentäen Prahaan. Meidän porukkaan kuului tusinan verran hiihtäjiä tutuimpina isäni, setäni ja serkkuni. Prahasta ajeltiin pikkubussilla Libereciin ja matkalla hotellille käytiin hakemassa numerot paikallisesta ostosparatiisista. Tosiaan pikkuhiljaa perjantain aikana kehiteltiin ideaa myös lauantaina hiihtämisestä ja lopulta otettiin taksi ja käytiin ilmoittautumassa myös lauantaille.
Näillä mentiin
Perjantai-iltana maltillinen tankkaus ja suksien pohjaan luistoa ja pitoa. Taisin laittaa jotain -1...-5 purkkia, kun pakkasta lauantaille oli luvattu kuudesta kahdeksaan astetta. Lauantaiaamuna suksia testatessa pitoa ei kuitenkaan ollut yhtään, mutta pari ohutta kerrosta 0...-2 multigradea paikkasi tilanteen ja sukset piti hyvin. Suksien testaaminen kyllä pelasti päivän ja todennäköisesti sunnuntainkin. Sillä aika tyhjä ois takki ollut, jos lipsuvilla kapuloilla ois yrittänyt kiivetä. Samalla reseptillä mentiin sitten sunnuntainakin yhtä hyvin toimivin suksin.
Lauantain kisa 25 km
Lauantaiaamuna kisapaikalle siirryttiin julkisella kuljetuksella eli ensin paikallisella ratikalla pari kilometriä keskustaan ja siitä järjestäjien bussilla ylös kisapaikalle. Ihan hyvin järjestäjien kyytikin pelas, mutta sunnuntaina siirtymä tehtiin kuitenkin taksilla. Alle 15 eurolla tais neljä henkeä päästä kisakeskukseen. Lauantaina hiihtäjiä taisi olla reilu tuhat ja päästiin lähtemään ensimmäisestä lähtöryhmästä. Ihan kohtuulliset lähtöpaikat saatiin vaikkei kovin ajoissa oltukaan. Lähdössä saatiin laittaa sukset jalkaan ja lähteä vaan paukusta hiihtämään.
Lauantain reitti olisi sama kuin sunnuntain alku ja loppu sisältäen ensimmäisen yhdeksän kilometrin reippaasti nousuvoittoisen osuuden, jossa kavuttiin reilu pari sataa metriä lähtöä korkeammalle. Alussa lähdettiin serkkupojan kanssa samaa matkaa, mutta jossain ladunvaihtotilanteessa jäin vähän jälkeen. Yritin kyllä ottaa kiinni, mutta sen verran vähän korkeasykkeistä treeniä oli alla, että heti kun vähänkin yritti painaa kaasua kierrokset kävi punaisella ja oli pakko ottaa vaan rauhassa. Mäen edetessä serkun neonvihreä pipo hävisi pikkuhiljaa. Rauhallinen oma hiihto olikin fiksumpi veto sunnuntain hiihtoa ajatellen.
Nousukilometrit menivät tosi hitaasti ja tuntui sekä myös kello näytti, että matka etenee etanan vauhtia. Alussa oli muutenkin vähän turhan paljon ruuhkaa, joten ihan omaa hiihtoa ei päässyt tekemään. Ensimmäinen huoltopiste oli laitettu fiksusti jo 4-5 km kohdalle ja se kyllä piristi nousun välissä. Ei tuo alkukaan pelkkää nousua ollut ja välillä mentiin myös alaspäin eikä jyrkkyyskään ollut ongelma vaan pitkä loiva kiipeäminen.
Vauhti tuntui todella rauhalliselta kiivetessä ja aikamoinen järkytys oli kun ensimmäiseen kymppiin aikaa meni n. 58 minuuttia. Mäen päälläkin kun käännyttiin alamäkeen tuuli heti vastaan ja myötäisestä huolimatta sai lykkiä tosissaan. Luntakin satoi sen verran, että kun edelliseen hiihtäjään oli vähän enemmän väliä niin latu oli jo ummessa ja luisto ei ollut optimaalinen. Loppupuolella oli melko koviakin laskuja, mutta vauhti ei kyllä kovin huimaksi päässyt kiihtymään.
Viimeiset reilun kympin ajaksi sain hyvän peesin, kun hiihdin hetken hieman liian kovaa ohi menneen hiihtäjän perässä ja jättäydyin sitten vähän rauhallisempaan peesiin. Siinä oli hyvä työnnellä lopun helpompaa osuutta. Kaksi kilometriä ennen maalia setäni, joka oli päättänyt keskittyä pelkästään sunnuntain hiihtoon, kannusti menemään peesistä ohi ja otinkin sitten parin kilometrin rennon loppukirin ja hyvin fiiliksin maaliin.
Viimeinen 15 km meni sitten hitusen yli 50 minuuttiin mikä kertoo reitin kaksijakoisuudesta. Loppu aika 1:49:21 reilun 25 km lenkillä ja serkkupojalle tuli hävittyä vajaa 10 minuuttia. Loppusijoitus oli niinkin hyvä kuin kaikista hiihtäjistä 79., mutta kovimmat hiihtäjät taisivat tähdätä pelkästään sunnuntaille. Tosin tosi hiihtäjät hiihti molempina päivinä. Lauantain hiihto oli tosiaan ihan hyvä verryttely sunnuntaita varten, vaikkakin täysin palautuneena ei sunnuntaina saisikaan hiihtää. Arvokasta kokemusta tuli kuitenkin tosta alun noususta.
Lauantain profiili
Lauantain riennot
Kisapaikalla kaikki toiminnot oli kompaktisti ihan vierekkäin ja varustesäilytyksestä pääsi nopeasti vaihtamaan kuivat vaatteet lämpimään telttaan. Siellä sitten olikin porukkaa tutkimassa lähes suurennuslasilla meidän suksia ja kyselemässä voitelusta. Siitä sitten vielä syömään kuumaa soppaa ja paikallista "teejuomaa". Järjestelyissä ei kyllä ollut moitteen sanaa ja bonuksena oli huoltopaikoilla tarjotut geelit ja keksisuklaat.
Kisapaikalta ajettiin taksilla hotellille ja ehdittiin ottaa puolen tunnin päikkärit ennen kuin lähdettiin kannustamaan oikeita hiihtäjiä maailman cupin sprintteihin. Kannustusta ei voi moittia, kun Mona-Lisa Malvalehto vei naisten sprintin ja vielä seuraavana viikonloppunakin sai ihailla omaa pärstää Suomen telkkarissa.
Iltasella päivällisen jälkeen satuttiin vielä torille, jossa oli alkamassa skifestin rennompi osuus ja nähtiin maailman cup-voittajat vielä lavalla ja itse jäin heilumaan vielä paikallisen funk-bändin tahdissa. Tilaisuus oli sinänsä sopiva urheilijoille, kun yhdeksän aikaan pääsi jo lampsimaan hotellille valmistautumaan seuraavan päivän koitokseen.
Sunnuntain kisa 50 km
Sunnuntaina oli helppo lähteä kisaamaan, kun kaikki toiminnot oli kisapaikalla tuttuja ja suksiinkin luotto kova. Aika rohkeasti lähdin reissuun, kun kisoissa käyttämilläni suksilla en ollut hiihtänyt metriäkään ennen lauantaita. Samoin myös monot ja niiden kanssa uudet pohjalliset sekä sponssitakki olivat pakasta vedettyjä. Varusteet toimivat moitteettomasti ja sunnuntaina ei tarvinnut niitäkään jännittää, kun lauantaina kaikki oli testattu.
Valmiina starttiin
Sunnuntaina kisapaikalla oli enemmän säpinää, kun hiihtäjiä oli viisinkertainen määrä. Mahduttiin kuitenkin suht sopuisasti lämmittelemään varusteidenvaihtotelttaan. Joku siellä pelotteli että lenkin toisessa päässä olisi 19 astetta pakkasta. Tästä ei kuitenkaan hätkähdetty ja lähdin kisaan yhdellä teknisellä paidalla ja siinä päällä b00tin "kisatakki" ja hyvin tarkeni. Ennen starttia kävin taas vähän lämmittelemässä ja totesin vain että sukset pelaavat edelleen hyvin.
Startti oli toisesta ryhmästä ja nyt jouduttiin ensin juosten siirtymään karsinasta lähtöalueelle. Siinä sukset jalkaan ja sit menoks. Itse onnistuin säheltämään toisen siteen kanssa eikä suksi tarttunut ensiyrittämällä jalkaan. Matkaan päästiin kuitenkin. Tämä lähtötapa toimi hyvin ja kun myös lähtöryhmä oli sopiva ensimmäistä kilometriä lukuunottamatta mahtu hiihtämään ihan hyvin.
Sopivaa vauhtia mentiin ja pikkuhiljaa taas kavuttiin alun nousuja. Nousun päällä taisin olla minuutin verran launtaita nopeammin, joten ihan hyvä alku. Siinä 14 km kohdalla alko kyllä jo tuntumaan, että yläkropasta kaikki voimat on käytetty ja tasatyöntöön ei löytynyt puhtia ollenkaan. Auringonpaisteessa oli kuitenkin ilo hiihdellä ja matka eteni hitaasti, mutta varmasti. Parin kympin kohdalla otin ainoan varavarastona mukana olleen geelin antamaan vähän lisäpuhtia. Muuten huoltopaikoilla tuli tungettua suuhun kaikkea geeleistä keksisuklaaseen ja tunkinpa siellä tytötkin apuna banaania suuhun, niin ei tarvinnut omia hanskoja sotkea.
Vähän ennen puolta väliä kuulin tutun äänen takaani ja sieltähän serkkupoika porhalsi. Hän oli myöhästynyt lähdöstä muutaman minuutin vessareissun takia ja sen takia tuli takaa. Vähän aikaa se jaksoi minun vauhtia, kunnes häipyi omaa tahtiaan. Ei ollut kyllä mitään saumaa eikä halua lähteä kokeilemaan peesiin.
Kolmen kympin kohdalla oli reitin toinen selkeä nousu osuus ja siinä sitä jyrkkyyttä riitti, vaikkakin ihan hiihdettävää nousua sekin oli, jos sitä taaperrusta hiihtämiseksi voi sanoa. Siitä sitten vain työntö ja potku kerrallaan odotellen viimeistä viittätoista kilometriä, jotka olisivat taas lauantailta tuttua latua. Se kuitenkin rupesi ihmetyttämään, että joku oli rakentanut nousuja tohon loppu osuudelle ja lauantaina helpolta tuntunut osuus oli jotain ihan muuta. Sunnuntaina laskut olivat kuitenkin vauhdikkaampia ja pääsi lähes nauttimaan vauhdin hurmasta. Sinänsä laskut eivät olleet pahoja ja mutkiin ei tarvinnut sen ihmeemmin jarrutella, vaikka osa porukasta sitä harrastikin.
Matkan aikana tuntui että ympärillä pyöri samoja hiihtäjiä, jotka välillä menivät minusta ohi ja välillä taas toisin päin. Se toi ihan mukavaa kilpailufiilistä hiihtoon. Seitsemisen kilometriä ennen maalia oli vielä yksi nousuosuus ja siinä päätin pysyä saksalaisen naisen perässä makso mitä makso. Hänen perässään olin hiihtänyt jo ihan alussa ja pitkin matkaa jojoiltu niin että itse menin laskuissa ohi ja hän taas hiihto-osuuksilla. Perässä pysyinkin ja lopun laskuissa sitten vielä tyylikkäästi ohi.
Sunnuntain hiihto oli kyllä rankka ja ei nyt sinänsä ihme tällä treenimäärällä. Hieno fiilis jäi tästäkin hiihdosta ja hienompaa säätä ei voisi toivoa. Vielä kruununa omalle maalin tulolle, Aino-Kaisa Saarinen oli palkintopallilla pokkaamassa kolmatta sijaansa samasta hiihdosta, ja vastasi vilkutuksella "Hyvä Aikku!" huutoon.
Sunnuntain kisa ei ihan täyttä viittäkymppiä ollut vaan 48 km. Loppusijoitus oli tällä kertaa 947. eli sentäs tuhannen joukkoon ja aika 3:37:56. Serkkupojalle tuli takkiin vajaa 15 minuuttia, joten vielä on kurottavaa. Kisan voittaneen Anders Auklandin aika oli 2:12:19, joten kauas jäätiin voittaja + 50% rajapyykistä.
Maalissa ei enää niin tuoreena
Ja kotiin
Maalissa jo tutut rutiinit ja sen lisäksi vielä halpaa kolmiosuklaata mainosteltasta kotimatkaevääksi. Taksilla mentiin taas hotellille ja tällä kertaa matkan hinta taisi olla peräti 20€:n hujakoilla, kun kisapaikan liikennejärjestelyjen takia jouduttiin kiertämään toista kautta kaupunkiin. Hotellilla oli vakaa aikomus ottaa päikkärit, mutta kun unta ei kuulunut, niin päätin siirtyä hotellin pubiin maistelemaan hyvin ansaittua paikallista olutta.
Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut hiihtoineen ja kaikkine oheistapahtumineen. Liberecistä kaupunkina jäi positiivinen kuva. Pannaan nyt tähän vielä pari ravintolavinkkiä eli Ene Bene ja Zoo 1320, jos joku sattuu tarvitsemaan. Kotimatkallakin oli vielä hiihtotunnelmaa, kun osa maajoukkuehiihtäjistä palasi samalla koneella Suomeen. Sunnuntaina hiihtäneet oikeat hiihtäjätkin totesivat, että vaikka tiesivät reitin olevan kova oli sen kovuus kuitenkin yllättänyt.
Kiitoksia matkaseuralle ja sponsoreille hienosta reissusta!
Tästä kausi jatkuu toivottavasti nauttien treenaamisesta ilman iskiasvaivoja kohti Finlandia- ja Pirkan hiihtoa. Kesän kalenterikin alkaa muotoutumaan pikku hiljaa ja paljon on hubaa luvassa.
Team b00t welcomes FootBalance as a new sponsor
The Finnish high-end foot comfort brand FootBalance becomes the official partner to the adventure team b00t for custom insoles. Established in 2003 by the au courant physiotherapist, Erkki Hakkala, FootBalance is dedicated in improving the well-being of sports enthusiasts' feet. Today, FootBalance insoles, synonymous with quality and innovation, are available internationally at over 700 sales outlets and counting. For more information on FootBalance insoles, please visit http://www.footbalance.com/.
The insoles as well as the new sportswear by Trimtex were immediately brought into use as Lauri A. participated in cross-country skiing event in Czech and Petteri worked on doing pull ups at his local picturesque gym. Teemu you already know from his recent post on crazy man's indoor cycling tour in Uusikaupunki. See the images below. Please stay tuned for Lauri A's story.
Lauri A. with new teamwear
Petteri's back @ local gym
Indoor cycling in Uusikaupunki
Teemu @ Röret Runt 300
Vuosi 2013 polkaistiin reippaasti käyntiin 5.1. Röret Runt 300 -tapahtumassa Uudenkaupungin Vahterusringilla. Kyseessä on TuUl:n harrastajapyöräilyosaston (lue: Matti Kiijärvi) järjestämä harvinaisen idioottimainen maantiepyöräilytapahtuma, jossa tarkoituksena on ajaa 300km kuntoputkessa. Kun yhden kierroksen pituus on n. 1,02km, tarkoittaa se, että kierros tulee kierrettyä jotakuinkin 295 kertaa. Eli aika monesti. Tapahtuma ei ole täysin avoin, sillä putkeen otetaan kerralla vain 30 kuskia ja kun ainakin tätä nykyä tapahtuma ajetaan kaksi päiväisenä, niin tilaa on vain 60 pyöräilijälle. Itse hankin "osallistumisoikeuden" ajamalla viime vuonna täyden matkan ja pääsin näin ollen ilmoittautumaan ensimmäisten joukossa.
Pyöräily putkessa on poikkeuksellisen raskasta, sillä mutkat ovat jyrkkiä, putken leveys on about 4 metriä ja korkeuseroa tulee yhdelle kierrokselle yli 10 metriä. Yhden kierroksen aikana tapahtuu siis aika paljon enemmän, kuin ulkona ajettavalla lenkillä 20 km matkalla. Tapahtuman erikoisluonteeseen kuuluu myös noin kilometrin välein oleva huoltopiste. Tässä on sekä hyvät että huonot puolet. Hyvää on se, että jokainen voi rytmittää ajonsa haluamallaan tavalla ja toisaalta myös ongelmien ilmetessä apua on lähellä. Huonoa taas se, että taukoiltua tulee merkittävästi ulkolenkkejä enemmän ja varsinkin loppumatkasta keskeyttäminen on liian helppoa, kun ei tarvitse piiskata itseään selviämään "vielä seuraavalle huoltopisteelle".
Itse ajaminen on pirun tarkkaa puuhaa, sillä betoniseinät ja terästolpat tulevat hyvin nopeasti vastaan, mikäli keskittyminen herpaantuu. Tämä on erityisesti viimeisen 100km aikana suht haastavaa, kun sekä fyysinen että psyykkinen uupumus alkaa painaa. Monet ottavatkin tavoitteeksi tapahtumassa n. 200km ajamisen, mikä onkin ehkä fiksumpaa. Itse olin kuitenkin tosiaan jo vuotta aiemmin ajanut täyden matkan, joten luonnollinen tavoite oli ajaa se myös nyt. Mielellään tietty hiukan kovempaa kuin vuotta aiemmin.
Tapahtuma alkoi infolla klo 7.30 eli lähdin Turusta ajelemaan kuuden paikkeilla. Itse ajo alkoi tutustumiskierroksen jälkeen joskus hiukan kahdeksan jälkeen. Ajamaan lähdettiin 4 hengen ryhmissä ja sain ajokavereiksi porukkalenkeiltä tuttuja kavereita, joiden arvelin ajelevan suunnilleen samaa vauhtia ja kaikkien tavoitteena oli ajaa täysi matka. Oma ajohan lähti menemään päin seiniä heti alusta alkaen, kun Garmin ei ottanut signaalia sykevyöstä eikä nopeusanturista. Tämä oli näinkin pedantille datankerääjälle paha isku ja siitä toipuessa menikin ensimmäiset 50 kierrosta. Ajamisesta ei nyt kauheasti ole kerrottavaa. Kierrosta kierrettiin ja about 60 kilometrin välein pidettiin tauko. Ajaessa alkaa ymmärtää varsin hyvin rata-autoilijoita, sillä täsmälleen samoissa kohdissa tuli vaihdettua vaihteita ja painettua jarrua. Toisaalta parin sadan kierroksen jälkeen alkoi myös ymmärtää sen, miksi Räikköinen vaihtoi formulat ralliin.
Kun on kokemusta muutamasta 300km ajosta, niin sen tietää jo etukäteen, miten ajo tulee menemään, mikäli mitään yllättävää ei ilmaannu. Ensimmäinen 100km menee hyvällä fiiliksellä ajamisesta nauttien. Seuraava satku onkin jo hiukan totisempaa ajamista, kun satulassa on istuttu jo 4 tuntia ja vielä olisi reilusti enemmän jäljellä. Itelleni kovin osuus on yleensä kilometrit 200-250, sillä tuolloin alkaa olla jo melko puhki, ajamista on vielä pari tuntia jäljellä ja tekosyitä keskeyttämiselle ei ole enää kovin vaikea keksiä. Tuosta osuudesta, kun selviää, niin loppu menee vaikka väkisin, kun on enää niin vähän jäljellä. Tällä kaavalla mentiin nytkin. Kierrosajat pysyivät koko matkan tasaisina ja ainoa ongelmatilanne tuli jossain 250km kohdalla, kun aloin tuntea selkeää heikotusta. Pari kierrosta meni puhallellessa ja arvioidessa omaa ajokuntoa, mutta aika nopeasti olo kuitenkin oikeni ja pystyin ajamaan sujuvasti loppuun.
Ajokaverin Garminista luntattu data kertoi, että matkaa tuli lopulta 300,8 km. Ajoaika oli 9h 55min, eli keskinopeudeksi tuli 30,3 km/h. Kaikkiaan aikaa kului suunnilleen 11h 20 min, eli taukoiltua tuli enemmän kuin riittävästi. Vertailun vuoksi 300 kilsan matkalla Vättern Runtissa tuli pidettyä taukoa kokonaiset 16 minuuttia. Noh, eväät oli hyvät ja ajaminen raskasta, joten ehkä tuon voi itselleen suoda.
Kiitokset järjestäjille poikkeuksellisen tyhmästä tapahtumasta ja kuvista Johanna Amnelinille. Ensi vuonna uudestaan.
Teemu ja tavallista pidempi maastojuoksu
Homman nimi oli se, että marraskuu meni toipuessa (itselleni) tiukasta kisaputkesta ja nautiskellessa ei niin tavoitteellisesta urheilusta. Aika pian mieleen hiipi kuitenkin ajatus ultrapituisen lenkin juoksemisesta. Juoksukunto on ollut jyrkästi nousevassa suhdanteessa koko syksyn, joten ajattelin vielä ottaa siitä viimeisenkin hyödyn irti. Motivaattorina toimi myös se, että melko todennäköisesti en ensi vuonnakaan onnistu osallistumaan virallisiin maastoultriin, joten pakko se on sitten tehdä itse.
Suunnitelmana oli, että juoksen itselleni tuttuja reittejä, joita olen ajanut paljon kesän mittaan maastopyörällä. Etuina tässä oli, että ei tarvitse suunnistaa ja missään vaiheessa en olisi 10 kilometriä kauempana kotoa. Tämä on ennenkaikkea turvallisuustekijä (apu tarvittaessa ja huolto puolimatkassa), mutta huonona puolena on tietty se, että keskeyttäminen on myös "liian" helppoa, kun koti on lähellä. Olin suunnitellut reitin siten, että juoksisin kaksi suunnilleen 30km lenkkiä ja välissä kävisin kotona täyttämässä juomarepun, syömässä ja täydentämässä varusteita, mikäli tarpeen. Kun aloin juoksua alunperin suunnittelemaan, en ollut lainkaan ottanut huomioon sitä, että itsenäisyyspäivänä saattaa olla talvi, vaan olin orientoitunut puhtaaseen maastojuoksuun. Noh, talvi kuitenkin tuli viikkoa aiemmin ja polut olivat lumen peitossa. Pakkastakin oli viikolla aika paljon, mutta sää lauhtui sopivasti, joten mikäs siinä.
Aamulla startti kello 8 ja lämpömittarissa -2 astetta. Yöllä oli tullut muutama sentti uutta lunta, mutta kaiken kaikkiaan olosuhteet olivat erinomaiset. Petteri lähti ensimmäiselle puoliskolle seuraksi, mikä oli tietty hieno homma, sillä jos koko matkan olisi joutunut yksin juoksemaan, niin aika tylsäksi olisi käynyt. Ensimmäinen osuus suuntautui Ala-Lemun ja Vaarniemen luontopoluille. Sieltä koukattiin Rauvolanlahden pitkospuita pitkin Luolavuoreen, mistä Skanssin kautta takaisin kotiin. Ala-Lemun ja Vaarniemen polut olivat hyvässä kunnossa ja maasto oli aika helppoa juosta, kun alueelle tyypillinen juurakkohelvetti oli tasoittunut lumentulon myötä. Loppumatkasta vedettiin pientä siksakkia, kun näytti, ettei mittariin tule ollenkaan riittävästi kilometrejä. Tästä syystä loppumatkaan tuli myös hiukan suunniteltua enemmän tieosuuksia. Ekalle osuudelle tuli lopulta pituutta n. 28km ja keskinopeus suunniteltua kovempi, eli 6:40 min/km. Tämän jälkeen pidin kotona 20 minuutin huoltotauon. Söin hiukan, täytin juomarepun ja vaihdoin sukat, pipon ja hanskat kuiviin. Petteri lopetti tähän ja matka jatkui yksin.
Toinen osuus oli tarkoitus juosta Vaalan ja Varissuon kautta Littoisten järvelle ja sieltä Pääskyvuoren kautta takaisin. Tauon jälkeen fiilis oli ihan hyvä ja lähdin reippaasti liikkeelle. Lausteen takana polut olivat vähemmän käveltyjä, joten pohjat olivat aika pehmeät ja juokseminen alkoi aika pian tuntua hiukan raskaalta. Varissuon "pikataipaleen" alussa, eli n. 6km tauon jälkeen jalat alkoivat painaa todenteolla. Tässä kohtaa mittarissa oli matkaa n. 34km ja alkoi tuntua siltä, että loppumatkasta saattaa tulla aika raskas. Sykedatastakin näkyy, kuinka sykkeet lähes romahtivat, eli tässä vaiheessa energiavarastot ilmeisesti tyhjenivät, enkä enää loppumatkan aikana saanut tilannetta korjattua. Littoisten maastoissa meno alkoi sitten muuttua todella synkäksi. Ainuttakaan ylämäkeä en jaksanut enää juosta ylös ja muutenkin kävelypätkiä alkoi tulla enenevässä määrin. Reilun 40km kohdalla olin jo antamassa periksi, sillä vasen polvi ja pohje alkoivat kipeytyä sen verran, että juoksuaskelien ottaminen alkoi käydä vaivalloiseksi. Ajattelin, että olisin soittanut kyydin itselleni Littoisten uimarannalle, mutta katsottuani kelloa, totesin, että pienempi tytär on just päiväunilla, joten eihän sieltä kukaan pääsisi minua hakemaan. Ei muuta kuin särkylääkettä naamariin ja tossua toisen eteen. Ei se vauhti juurikaan parantunut, mutta kipu hiukan helpotti. Päätin pitää alkuperäisestä reittisuunnitelmastani kiinni ja oikeastaan vain ihan loppuosassa jätin n. 2km maastopätkän juoksematta. Sain lopulta nilkutettua kotiin ja toiselle osuudelle tuli matkaa n. 24,5km ja keskinopeudeksi 8:34 min/km. Hiukan meno siis hyytyi.
Kokonaismatkaksi tuli tasan 53km, eli aika paljon jäin tavoitteesta. Juoksuaika 6h 40min ja tauon kanssa aika tarkka 7h. Pari kilometriä olisi toiselle kierrokselle saanut helposti lisättyä, mutta ei tuosta alkuperäisestä suunnitelmastakaan 56 kilometriä enempää olisi tullut. Ei tämmöistä matkaa nyt oikein kehtaa vielä ultraksi kutsua, mutta olipahan kuitenkin itselleni pisin yksittäinen juoksumatka. Aika kovaa touhua tuo lumessa juokseminen lopulta oli ja nöyryyttä tuli taas opittua. Jos ensi vuonna esim. Mammuttimarssille tulee osallistuttua, niin ainakaan kovin äänekkäästi ei tarvitse etukäteen henkseleitä paukutella. On tuo ylipitkän matkan juokseminen sellainen taitolaji, jota ei näköjään sitäkään ilman harjoittelua opita. Noh, mutta tulipahan juostua ja opittua taas kaikenlaista. Ehkä tästä itsenäisyyspäivän lenkistä voisi koittaa tehdä vuosittaisen tavan ja ensi vuodeksi venyttää reittiä sen 5-10km. Ensi vuonna Jani ja Petterikin juoksevat koko matkan, niin ei tartte yksin puurtaa. Vai mitä?
Inov-8 Roclite 315
The Weapon of Choice: Inov-8 Roclite 315 + Footbalance Dynamic pohjalliset
Nuuksion maastomaran jälkeen totesin Salomonit itselleni sopimattomiksi pitkälle matkalle. Huolellisen internettutkimuksen jälkeen päädyin Roclite 315:iin, jotka ovat Inov-8:n mallistosta nimenomaan pitkän matkan maastojuoksuun tarkoitetut. Kenkä ei ole paras mahdollinen missään olosuhteissa, mutta tasaisen hyvä kaikkialla. Pitää märällä kalliolla ja lumella hyvin sekä pehmeässä maastossa riittävästi. Lisäksi lesti on leveähkö, joten pitkälle matkalle on tilaa myös jalan turpoamiselle. Footbalancen pohjalliset paransivat kengän jo valmiiksi hyvää istuvuutta edelleen. Juoksun aikana sukat olivat märkinä 2/3 matkasta, eikä silti jalkoihin tullut yhtään rakkoa. Luksusta. Kesäisessä maastokäytössä pohjallisia pitää testata tarkemmin, sillä arvelen, että paksuhko pohjallinen saattaa heikentää tuntumaa maastoon. Tästä lisää keväämmällä.
Petteri @ Movember
Pam!
Raatojuoksu meni metsikköön. Uskomatonta pummailua alusta asti ja kiukuissani vielä keskeytinkin. Liikaa vauhtia ja vääriä letkoja hämäämässä. Tossu oli syönnillä, mutta pää ei.
No ylimenokausi iski päälle ja seuraavaan kauteen on hyvä latautua viiksillä:
b00t raatojuoksussa
Itsellä on ollut jo pitempään mielessä raatojuoksussa käyminen ja tänä syksynä sinne sitten tuli vihdoin lähdettyä. Petterinkin sain houkuteltua mukaan elämänsä ensimmäiseen henkilökohtaiseen suunnistuskilpailuun. Matkana oli tietysti pisin eli 20km ja tavoitteena Kaupin Minnan perässä pysyminen 🙂 Hervottomassa tuli edellisenä viikonloppuna rumasti pataan ja nyt oli tarkoitus kääntää kelkka.
Ykkösellä olin vielä kovan alkukiihdytyksen jälkeen pelissä mukana mutta jo kakkoselle mennessä alkoi hieman ahistaa ja onnistuin vielä pusikossa hävittämään toisen piilarin... 15km ja 20km letkat sattui sopivasti sekoittumaan tässä kohti ja valitsin väärät selät kiinni ajettaviksi... Kakkoselle siis aikamoinen koukku. Sen jälkeen 16-rastille asti enimmäkseen itsekseen juosten, keskeytys koko ajan mielessä. Ajattelin jokaisen perhoslenkin jälkeen, että tämän vielä hölkkäilen ja sitten pois. 1:15000 kartta + puuttuva piilolasi ei ihan paras yhdistelmä ollut kartanlukuun 🙂 16-rastilla onneksi sattui kasautumaan pieni porukka ja kaverien seura sai vauhdin hieman nousemaan ja loppumatka tulikin sitten taas ihan mukavasti.
Raatojuoksu 2012
Reissu kävi lopulta hyvästä pitkästä harjoituksesta, kun vauhti ei alun jälkeen päätä huimannut. Voimatkin riitti hyvin loppuun asti. Vielä olisi tarkoituksena käydä nautiskelemassa Sadismissa ennen nastarien heittämistä talveksi varastoon.
ps. Petteriltä ei taidata raporttia tällä kertaa saada ja kommentitkin oli painokelvotonta tavaraa 🙂
Petteri @ Kaarinan Syysmaraton 1/2
Jos kuntojuoksutapahtuma järjestetään miltei kotiovella niin onhan se käytävä suorittamassa. Lämmittelyhölkäksi matkaa kotiovelta lähtöviivalle kertyi lauantaiaamuna 27.10.2012 reilun kilometrin verran. Lähtöviivalla koitin etsiä katseellani Jania, jonka piti tulla myös juoksemaan, mutta miestä ei näkynyt. Myöhemmin sain kuulla, että YH-viikonloppua viettäneellä miehellä olivat aamutoimet ja lapsien isovanhemmille kuskaaminen ottaneet liikaa aikaa. Täten Jani saapui pelipaikalle 5 minuuttia myöhässä ja lähtöön ei ollut enää asia. Harmi, jouduin starttaamaan yksin ilman kirikaveria.
Etukäteen olin ajatellut pistää oman ennätykseni muutaman minuutin verran lähemäksi maagista 1:30 alitusta, mutta haaveet siitä karisivat lämmittelyhölkän aikana. Ei meinannut nimittäin tossu pitää ollenkaan. Hetken jo mietin, että käynkö vaihtamassa äkkiä suunnistusnastarit alle. Tuumastelin kuitenkin, että kovalla tiellä on syytä olla edes vähän vaimennusta pohjassa, joten jalkaan siis jäivät Asicsin Fuji Trainerit, joissa ajattelin olevan kuitenkin hitusen enemmän pitoa kuin normilenkkareissa.
Alkuun juoksu ei tuntunut kovinkaan kevyeltä ja kenkä lipsui miltei jokaisella askeleella, mutta heti kärkimiesten perään koitin silti iskeä lähtöviivalta. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi tuntua vähän rennommalta ja sopiva vauhti alkoi löytyä. Päätin olla yrittämättä turhaan ennätyksiä, mutta juosta kuitenkin niin hyvin kuin pystyin. Olosuhteisiin nähden matka taittui ihan mukavasti tasaista 4:28 min/km vauhtia. Maalissa olin siis ajalla 1.35.22 ja kokonaiskilpailun sijoituksella 21. Spekuloitavaksi jäi kuinka paljon liukkaus vaikutti vautiin, mutta olin silti ihan tyytyväinen. Pitänee koittaa ottaa se uusi oma ennätys ensi kesänä.
Lopuksi täytyy kehua, että hyvin oli kotikunnassa tapahtuma järjestetty. Järjestelyt toimivat ja yllätystalvestakin huolimatta rata oli saatu ihan juostavaan kuntoon. Lisäksi on mainitsemisen arvoista, että joukkuetoveri Teemu lipsutteli kelistä huolimatta huimaan aikaan ja ennätykseensä koko matkalla!
Petteri maalissa
Viimeisimmät artikkelit
- b00t @ Snowflakes Seikkailu 2016
- LarZ vs. Vantaan puolimaraton
- Janin kisat 2015
- Teemu @ Marathon du Mont Blanc 80km
- Teemu @ Suomi-juoksu 60km