XGlow-Kaato 2012 (b00t2)
Tasan viikko takaperin (29.9.2012) kisattiin Multisport Cupin viimeinen osakilpailu, XGlow-Kaato. Voittajaksi nousi Team NeonSport ja Cupin voitti Avanti Adventure. b00t osallistui tällä kertaa kahdella joukkueella: b00t1 oli neljäs ja b00ts kahdeksas. b00t1:n raportti löytyy täältä ja lisää b00t2:n tunnelmia voi puolestaan lukea täältä.
XGlow-Kaato järjestettiin tänä vuonna Vihdissä. Lähtö ja maali sijaitsivat Huhmarnummen koululla, aivan Turun tien vieressä. Koska kisa alkoi jo aamuyöllä kello viisi, olivat järjestäjät varanneet koulun salin kisailijoille koko yöksi. Huolto toimi mainiosti, tarjolla oli peseytymismahdollisuudet ja maalissa masun sai täytettyä lohikeitolla ja voileivillä.
- b00t2 valmistautuu (kuva: Mikko Rantahakala / Avanti Adventure)
Kisa sisälsi maastopyöräilyä, juoksua ja melontaa. Ratamestarina toimi Petri Forsman, joka halusi tänä vuonna viedä kilpailijat Nuuksioon. "Siellä on melko hienoa näin syksyisin." Vaikka miehet eivät juuri päässeet pimeässä syksyn väreistä nauttimaan, Nuuksion metsissä oli kaikesta huolimatta mukava testata yösuunnistustaitojaan. Siellä joukkueiden välille alkoi muodostua eroja. Tämä oli myös ratamestarin pyrkimys: "Jos miesten kisasta puhutaan niin luonnollisesti [eroja tulee] ensimmäisessä noin 10 km:n Nuuksio-juoksussa, vaikkakin se kulki koko matkan polkuja pitkin." b00t2 ei missään vaiheessa kisan kärkeä hätyytellyt mutta joutui huomaamaan, että pimeässä polutkin tahtovat välillä kadota alta. Joukkue teki viidennelle rastille juostessaan noin 20 minuutin pummin. Toinen mielenkiintoinen rastiväli oli pyöräosuudella. Kartassa ei ollut polkumerkintöjä kymmenennelle rastille, mutta polku sieltä silti löytyi. Joukkeet jotka yrittivät tässä oikaista taisivat kuitenkin jäädä ajallisesti teitä pitkin kiertäneitä tappiolle. Näin kävi ainakin b00t2:lle, joka jatkossa yrittää sisukkaammin välttää "hyödyntämästä" tuntemattomia oikoteitä.
Kisassa ei kannattanut ottaa turhia riskejä tai yrittää olla kekseliäs.
Rataa suunnitellessa Petri Forsman piti lähtökohtanaan sitä että se on melko selkeä ilman suurempia kikkailuja. "Tuurin ei pidä ratkaista kilpaurheilussa." Kaiken kaikkiaan rata tuntuikin urheilulliselta, reitit olivat reipashenkisiä ja ohjeet selkeitä. Nämä seikat miellyttivät b00tilaisia. Rata kierrettiin miltei onnistuneesti joskin b00t2 saapui maaliin sekunteja ennen sen sulkeutumista (ks. tulokset tästä). Ennen lähtöä b00t2:n Lauri sanoi että hän suunnistaa meidät annetussa ajassa maaliin, ja näin tosiaan myös kävi. 🙂
Alla vertailuaikoja osuuksittain (Kuvio 1). Vertailussa mukana myös UlkoilunMaailma.fi, jossa kilpailivat Eetu ja Tommi.
Kuvio 1 Kolmen joukkueen vertailuajat
Nopeasti katsottuna b00t1 oli vikkelin jaloilla, kun taas UlkoilunMaailma.fi pesi molemmat b00tin joukkueet melonnassa. Maastopyöräily meni b00t1:lle. Rastiväliajat joita ei tässä näy osoittavat että b00t1 oli näistä joukkueista tasaisin suorittaja. b00t1:ltä löytyy vain yksi pummi (n. 15 min) ja se on kahdeksannella rastivälillä. b00t2:lla pummeja oli kaksi, joista kymmenes rastiväli oli melkoisen paha (yli 30 min.). Ilman pummeja b00t1 olisi ollut noin 15 minuuttia nopeampi, kun taas b00t2 olisi ollut noin 55 minuuttia nopeampi. UlkoilunMaailma.fi olisi ilman pummeja nipistänyt kokonaisajastaan noin tunnin pois. Tiimien väliset lopulliset sijoitukset olisivat kuitenkin pysyneet muuttumattomina.
b00t kiittää kanssakilpailijoitaan ja erityisesti Multisport.fi-ryhmän jäseniä tämän vuoden kisoista. Ensi vuonna Forsmanin mukaan Cupissa mukana olleista kisoista jatkaa näillä näkymin kolme. "Yhden tilalle saattaa tulla uusi erilainen kilpailu." Päivämäärät tarkentuvat marras-joulukuussa, Endurance Quest on alustavasti heinäkuun 22.-28.
Hyvää loppuvuotta kaikille!



Leave a comment