Petteri @ KYV ja Masku Maraton
Kesäkausi tuli avattua suhteellisen semiextemporetempauksin. Kokeneen suunnistajan metsien oraakkeli LarZin houkuttelemana osallistuimme b00t:n joukkueella Kevätyön Viestin firmasarjaan. Janin kanssa olimme siis ensimmäistä kertaa elämässämme suunnistuskilpailuissa. Ensimmäisen osuuden suoritti Jani, jolla ei ollut ihan ollut paras päivä. 8. rasti jäi hakematta, joten tulos hylättiin. Myös LarZ:lla oli ongelmia samaisella rastilla, joka jäi Janilta hakematta. Ilman tuota mutkittelua olisi puoli tuntia alittunut selvästi, mutta pienellä haparoinnillakin LarZ selvityi osuudestaan miltei kärkiajalla (31:58). Itse lähdin viimeisenä matkaan. Maasto oli vaikea ja peitteinen, joten yritin ottaa varovaisesti. Pahoja virheitä ei tullut, mutta virheiden pelon tuoma varovaisuus verotti vauhtia. Lopulta selviydyin osuudestani kohtalaisella ajalla (39:40) suunnistustaitoihini nähden. Mukava kilpailu. Vastaavaa voisi kokeilla uudestaankin.
Seuraavana päivänä LarZ lähti henkilökohtaiseen kilpailuunsa Paraisille ja minä kokeilemaan kuntoani Masku Maratonin puolikkaalle. Aamutoimilta tuli hieman kiire Maskuun, joten olin aika viime tingassa paikalla. Kiiruhdin hakemaan numeroa ja liian isoa t-paitaa. Kaikki sopivat koot olivat menneet heti kättelyssä. Ei kenellekkään tullut mieleen, että maratontapahtumassa extraisot t-paidat eivät välttämättä tee kovin hyvin kauppaansa? Tämän jälkeen järjestelyistä ei löytynytkään moitittavaa. Sääkin oli mitä parhain. Itse Topi piti puheen, jonka jälkeen asetuttiin viivalle ja lähdettiin matkaan. Samaa vauhtia juoksevia oli muitakin, joten peesattavia ja kirittäjiä löytyi. Vain viimeisten kilometrien loppukirissä sai taivaltaa yksin. Lopputuloksena oli oma 1/2 maratonin ennätys (1.34.09,3) ja Fiskarssin veitsisarja arvontapalkintona. Kiitos Masku.
Petteri @ Masku
b00t/FMotR01 tapahtumakalenteri 2012
Seuraaviin tapahtumiin on aikeita osallistua:
12.5. Spring Adventure (Multisport Cup osakilpailu 1)
9.6. No Limit Adventure (Multisport Cup osakilpailu 2)
30.6. Tahko MTB
20.7.-22.7. Rokua Geopark Challenge
10.8.-11.8. Stockholm Extreme
9.9. Snowflakes Adventure
29.9. X-Kaato (Multisport Cup osakilpailu 4)
Umpihankea
Talven selkä alkaa jo taittua mutta myös hangessa on harrastettu. Petterin kanssa käytiin Etelän Ahmojen joukkueella jo perinteeksi muodostuneessa Umpihankihiihdon MM-kisoissa Pudasjärvella. Samalla porukalla on oltu mukana jo neljä kertaa. Minun ja Petterin lisäksi joukkueeseen kuuluu Vasarainen, joka vastaa tiimin erätiedoista, -taidoista sekä varusteista.
Maisemaa vuoden 2010 kisasta
Tällä kertaa kelitkin oli hieman mukavammat kuin viime vuonna ja lämpöä oli n. 30-astetta enemmän 🙂 Lauantaille hiihtoa tuli 40km ja reiluun 8-tuntiin ehdittiin hakea melkein kaikki lisärastitkin, vain 2 jäi leimaamatta. Ilta menikin sitten mukavasti nuotiota sytytellessä. Sunnuntaina oli edessä varsinainen umpihankiosuus sekä tänä vuonna vielä lisäksi Tour De Ski tyyppinen loppunousu laskettelurinnettä ylös. Umpinen oli yhtä raskasta kuin aina ennenkin eikä lähes kolmemetriset metsäsukset sekä yli 10kg rinkka laskettelurinteen nousuakaan yhtään helpottanut. Ylös kuitenkin päästiin ja ensi vuonna taas uudestaan!
Maalissa
LarZ @ Kurtkemeri WRE
Pari ensimmäistä kisaa Istanbulin rastiviikolla meni piikkipuskia ja köynöksiä väistellessä sekä virheitä tehden. Sijoitukset oli silti ihan kohtalaisia joten ennen kolmatta kisaa tiedossa oli, että pienillä virheillä vauhti riittäis luultavasti hyville sijoille. Verrytellessä aiempien päivien nousut (n. 1100m kahdessa kisassa yhteensä) tuntui jaloissa mutta muuten olo oli ihan hyvä. Metsässä jo käynyt kaveri ehti kertomaan, että parempaa oli tiedossa kuin edellisinä päivinä ja varoitteli ettei ehkä kannata ekaa nousua ennen vielä kaikkea laittaa peliin. Tarkoitus oli lähteä rauhassa ja vetää alku varmasti.
K-1
Suunnitelmat ja ohjeet unohtu välittömästi kartan käteen saatua ja ensimmäistä nousua juostessa happo oli jo vahvasti läsnä. Mäkeä noustessa mietin, että olisko ollu parempi kiertää sittenkin ojanotkoa pitkin. Ennen rastia vielä notkon pohjalta nelivedolla ylös.
1-2
Helppo väli ojaa ja notkoja seuraillen. Alkumatkasta mahtava pääsellä alamäkeen, kun ei pusikoita missään!
2-3
Päätin kiertää vasemmalta polkuja. Suorenpaan menevä katkopolku näytti kuitenkin sen verran hyvältä, että lähdinkin jo sitä pitkin. Rastia kohti rullatessa oli hieman epävarma olo ja jouduin hidastelemaan, kun näin jo vasemmalla olevan polunkin. Päätin kuitenkin, että rastin oltava vielä alempana ja siellähän se.
3-4
Rastilta heti alaspäin polkua pitkin vaikka olis pitänyt mennä tasossa kohti katkopolun risteystä. Ojaa pitkin vähän matkaa kunnes täysin jumiin piikkiköynöksiin... Hetken kesti ennenkuin pääsin irti ja muutama voimasanakin saattoin huulilta pyörähtää. Tässä ehkä jopa 15-20s takkiin...
4-5
Alku ojaa pitkin ja rastimäkeä lähestyessä päätin kiertää hieman vasemmalta, kun sieltä tuli porukkaa vastaan. Hyvä päätös oli ja pääsin rastille asti juosten. Suoraan tullut kaveri hävis melkein 20s.
5-6
Suunnalla rinnettä seuraillen parin isomman notkon kautta kohti rastia. Osuin suoraan rastiympyrällä olevalle pistekumpareelle jossa myös rasti. Vihreä näytti niin tiheältä että kiersin vasemmalta josta hyvin lipulle. Tämä rasti oli semmoisen piikkiköynösviidakon keskellä ettei joka puolelta edes päässyt perille vaikka olis jo lipun nähnyt.
6-7
Pahalta näyttävä kuoppa rinteessä. Turkkilaisilla oli vielä tapana piilotella liput niin kuoppien pohjalle kuin mahdollista joten kohdalle oli osuttava. Päätin mennä suoraan mutta notkoa kiertäessä nousin sen verran korkealle että tulinkin polulle. Polulta lähtiessä en ollut ihan varma mistä kohti lähdin joten menin aika hiljakseen alaspäin. Rasti näkyi onneksi oikealla ja tuli vain pieni koukku.
7-8
Suoraan vaan ja taas aika hiljakseen ennen rastia kuoppaa tähyillen.
8-9
Hetken piti miettiä mistä lähden mutta oikean puolen mäki ja vihreys veti vasemmalle ja takaisin lähtöä kohti. Heti rastin jälkeen vedin jostain syystä polun yli ja piti palata takaisin. Ylämäki aidankulmasta kohti rastia oli aika raastava ja aika tiukilla jo oltiin.
9-10
Tässä vaiheessa katsoin, että ei enää kovin paljon jäljellä ja aika hyvin on menny. Lähdin ehkä vähän turhan suoraan ja alussa taas aika reippaasti nousua notkon pohjalta. Ehkä olis pitänyt kiertää eka notko oikealta? Rastille kuitenkin hyvin polun kautta.
10-11
Täysillä vaan suoraan. Rasti todella jyrkän notkon pohjalla ja näkyi vasta kun oli ihan kohdalla.
11-12
Mietin ensin menenkö oikealta pienenpää polkua jota pääsis lähemmäs rastia. Sieltä kuitenkin liikaa nousua joten vasemmalta ison polun kautta. Polulle noustessa taas todella tiukoilla. Onneks takaa alkoi kuulua rapinaa ja oli pakko laittaa lisää vauhtia. Ehdin jo ajatella, että joku juossut kiinni mutta totesin sitten, että oltava joku edellä lähtenyt. Takana tulevaan kaveriin luottaen täysillä kohti pahan näköistä rastia. Ajattelin, että kyllä jompikumpi sen näkee. Suoraan lipulle.
12-13
Mahtavaa baanaa loivaan alamäkeen ja vauhtikin kasvoi, kun yritin tiputtaa peesaria. Pieni koukku rastille.
13-14
En saanut mitään selvää rastin ympäristöstä mutta sinne päin vaan alamäkeen. Tieltä näyttävä musta viiva rastin lähellä olikin iso kivimuuri. Rastia ennen vielä iso monttu. Varjo seurasi edelleen.
14-15
Nyt siten taas mäkeä ylös. Katsoin että aikalailla viimenen nousu ja nyt kaikki vaan peliin. Polunmutkassa oli pakko ottaa pari kävelyaskelta ja kaveri meinasi heti iskeä ohi. Nopeasti lisää vauhtia ja rastille ensin.
15-16
Rinnettä pitkin ja turkkilaiseksi paljastunut toveri tuntui hieman jäävän risukossa. Iso notko alkoi jo näkyä ennenkuin tajusin kääntyä rastille.
16-17
Viimeiselle mäki kiertäen. Kaikki peliin alamäkeen ja sen verran jo päässä sumeni että vedin väärälle puolelle ojaa ja missasin polun. Notko oli syvä ja jouduin hieman odottamaan kohtaa mistä pääsi yli vauhdilla. Takaa kuului taas puuskuttamista, kun turkin mies yritti iskeä ohi ennen rastia. Sain vielä sen verran puristettua, että ehdin ensin viimeiselle missä kaveri huutaa kurkku suorana, että kärkeen oon menossa!
17-M
Loppusuoralla ei enää oikein jalka nouse vaikka yritys on kova ja maalissa aikalailla tillin tallin. Hyvin meni!
Petteri ja Jani Berliinissä – maailmanennätys ja Lontoon olympiaraja karkasivat loppusuoralla
Pitkänmatkanjuoksun mestariehdokkaat Jani ja Petteri pettivät Suomen kansan jääden viime kuussa järjestetyllä Berliinin maratonilla kisan voittaneesta Patrick Makausta vaivaisen tunnin ja 50 minuuttia. Siitä huolimatta kaverukset olivat suorituksiinsa erittäin tyytyväisiä.
- Tätä saavutusta ei ihan heti kisan jälkeen tajua, mutta viimeistään sitten Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun kaikki tämän hetken kolme faniamme (heitä olikin vain kaksi: toisen vaimo koska toisen vaimo ei tykkää ja faniksi maskeerattu tien reunalta löydetty rikkinäinen Skodan pölykapseli, toim. huomauttaa) eivät tulekaan paikalle, Jani sanoo ja pyörittelee äkisti päätään.
- Tai no, eihän sinne ketään ole tulossa, mutta mikäli käveleminen onnistuu yhtä kankeasti kuin nyt, saatamme sentään päästä tullissa näyttämään uusia juoksumitaleitamme, Jani jatkaa.
Petteri pysyy vaiti.
Syy tyytväisyyteen löytyy siitä, että molemmat juoksijat onnistuivat alittamaan itselleen asettamansa neljän tunnin rajan. Jani pysäytti kellon ajassa 3.53:57 ja vielä muutama päivä ennen juoksua kuumeesta kärsinyt Petteri saapui maaliin vain parisen minuuttia toverinsa perässä (3.57:49). Paukkuja olisi Petterillä siis ollut parempaankin, mutta jatkosta ei ole tehty mitään päätöksiä. Liekö sitten taustalla se, ettei kumpikaan juoksijoista tule saamaan suorituksistaan omalta kunnaltaan tonttia - ei vaikka Petteri oli kaarinalaisista kisojen paras. Tämä silmin nähden harmittaa muuten tyytyväisiä ja leppoisia miehiä, varsinkin kun matkat tehtiin tälläkin kertaa omalla kustannuksella. Kysyttäessä tästä tarkemmin Petteri kieltäytyy edelleen kommentoimasta. Sen sijaan suulas Jani ei malta olla artikuloimatta ajatuksiaan.
- Sikäli tietysti sapettaa, sillä koko puolitoista viikkoa kestäneellä harjoitusjaksolla juoksimme omien kuntiemme rajojen ulkopuolella, ettemme kuluttaisi kallista infrastruktuuria. Kunnat eivät silti ole huomioineet hienoja suorituksiamme ja siksi minusta tuntuukin ettei juoksu nykymaailmassa enää kannata. Onnittelukorttiakaan emme ole saaneet, Jani huokaa.
- Saattaa tietysti olla, että kunnan isännät eivät vielä ole tietoisia rupeamastamme. Eihän tästä ole kuin kymmenisen minuuttia kun tulimme maaliin, aiemmin hiljaa ollut Petteri tokaisee vaitonaisella äänellään.
Jani jää ymmyrkäisenä raapimaan päätään.
Itse juoksu sujui molemmilta jotakuinkin ongelmitta ja motivaatio oli huipussaan. Kannustus kun oli Berliinin kaduilla melkoinen lähdöstä maaliin ja sekös suomalaisia ihmetytti.
- Koskaan en ole festivaaleilla nähnyt yhtä paljon juoksijoita kuin täällä juoksukisoissa muusikoita, Jani kummastelee ja jatkaa:
- Toisaalta en ole nähnyt juoksukisoissa näin montaa juoksijaakaan.
Totisesti, osallistujia oli tänä vuonna Berliinin maratonilla rapiat 40 000. Paikoin näyttikin siltä, ettei reitille olisi enempää mahtunutkaan. Tämä toki sekoitti juoksurytmiä tämän tästä, mutta Jani ja Petteri eivät ole tästä kovin harmissaan. Siitä ei maailmanennätys jäänyt kiinni.
- Joo tosiaan, oltiin ihan kärjessä kaksistaan tuonne Brandenburgin porteille asti (42 km) ja luulimme jo tulleemme maaliin. Jotain vajaa pari tuntia olimme siinä vaiheessa juosseet. Oikaistiin siitä olusille terasille istumaan ja alettiin ihmetellä kun se kenialainen Makau, jonka kisan alussa ohitimme lentämällä, juoksikin siitä vielä pari sataa metriä pidemmälle. Siellähän semaali sitten vasta olikin. Mutta kun siinä jo olimme tilanneet kerralla sen kuusi olutta mieheen, ja tiesimme maailmanennätyksen menneen tällä kertaa sivu suun, niin päätimme juoda oluet ensin pois ja sitten juosta maaliin ja hakea mitalit.
- Olihan ne oluetkin siinä vaiheessa jo maksettu, omasta pussista, Petteri muistuttaa.
Kaksikon parin minuutin aikaero selittyy muuten sillä, että Petteri halusi mutustella ennen maaliin löntystelyä pitkään himoitsemansa dönerit. Olivat kuulemma erityisen maukkaita.
b00t SnowFlakes 2011 seikkailussa
b00t kasasi seikkailujaostonsa perustajajäsenet ottamaan osaa SnowFlakes seikkailun pro-sarjaan Espoon Oittaalla. Saavuimme paikalle ajoissa ihmettelemään autot täynnä roinaa. Kun materiaali oli haettu alkoi kisavarusteiden valintaprosessi. Keli näytti mitä parhaalta, joten noudatimme järjestäjän listaa pakollisista tavaroista ja jätimme kaiken muun pois kyydistä. Reitin suunnittelun jätin suosiolla kokeneemmalle suunnistajalle LarZille. Sen verran autoin, että päällystin kartat kontaktimuovilla kunhan kartta oli ensin tussilla koristeltu hienoin neonvärein.
Kartan ja leimauskortin ihmettelyä
Kilpailu alkoi melonnalla. Tiesimme, että melonta on heikointa osaamistamme ja vahvistuksen tähän tietoon saimme jo ensimmäiselle rastille mentäessä. Kärki karkasi horisonttiin muutamissa minuuteissa. Lopulta pääsimme n. sijalla 20 ensimmäiselle rastille. Melkein kaadoimme kanoottimme rantautuessa liukkaalle kalliolle. Meloimme hieman helpompaan rantautumiskohtaan, haimme rastin ja jatkoimme matkaa. Karttaa ei juuri tarvinnut. Seurailimme kanoottiletkaa rastilta toiselle. Lopulta saimme kanootin takaisin vaihtoalueen rantaan n. 20. joukkueena. Ajattelimme, että eiköhän tästä vielä jokunen pykälä nousta kunhan saamme pyörät alle.
Melonta
Vaihto sujui rivakasti ja lähdimme takaa-ajoon. Polkeminen tuntui tukkoiselta, mutta muutaman tiukemman mäen jälkeen se alkoi tuntua jo hieman rennommalta. Ohitimme muutamia joukkueita ja matka tuntui etenevän mukavasti. Toiselle rastille mentäessä kaaduimme molemmat loivassa ylämäessä mutalammikossa luistellessa. Tässä rytäkässä rikoin toisen kengän solkisysteemin. Vedin alemmat tarrat kengästä kireämmälle ja matka jatkui ilman kiristyssolkea.
Kolmannella pyöräilyrastilla odotti coastaleeringtehtävä. Kuulimme väliaikatietoina, että olimme nousseet kolmanneksi. Tästä innostuneina Jyskin muutaman euron uimapatjat täyttyivätkin ennätysvauhdilla pumpaten. Coastaleerinosuudella haimme rasteja kahden lammen rannoilta ja keskeltä. Coastaleeringin päätyttyä ajattelimme, että taitaa olla tältä kesältä uimapatjailut uimapatjailtu, joten ajan säästämiseksi teimme muutaman lisäreiän hyvin palvelleisiin patjoihimme mattopuukolla muuten niin todella hidasta tyhjentämistä nopeuttamaan. Tämä osuus sujui mainiosti ja jäi mieleen mukavan virkistävänä pätkänä kilpailua.
Leimaus lammella
Patjauintia
Coastaleeringin jälkeen matka jatkui pyörillä. Pyöräilyreitit olivat pääosin helppokulkuisia ulkoilureittejä. Kaukaisimmalle rastille matkalla oli pieni pätkä juurakkoista polkua. Märät juurakot olivat niin liukkaita ja hankalia, että meni taluutteluksi se pätkä. Takaisin päätimme kiertää mutkan kautta isompia teitä, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Loppumatka pyöräilystä oli autotien reunassa polkemista. Pyöräilyn päätteeksi oli rock parkouriksi nimetty kiipeilyquest, jossa mentiin kallionreunaa ylös ja alas köyden avulla ja ilman köyttä. Pätkä oli helppo, mutta mukava välijumppa. Rasti oli toteutettu hyvin. Ei tarvinnut turhia odotella missään kohdassa ja edetä sai rauhassa omaa tahtia.
LarZ kiipeää
Petteri kiipeää
Kiipeilyquestin jälkeen kiiruhdimme vaihtoalueelle vaihtamaan juoksukenkää jalkaan ja viimeiselle osuudelle, joka oli perinteistä juoksentasuunnistusta. Kuulimme vaihdossa, että lähdimme toisena joukkueena matkaan, mikä tsemppasi hieman nopeampaan askeleeseen. Juoksuosuuden rastit näyttivät olevan paikallisten kuntoreittien varsilla hieman puskan puolella. Ensimmäinen rasti löytyikin helposti ja matka jatkui kohti toista rastia. Toisella rastilla odotti suojuoksuquest esteillä höystettynä. Olimme toisena paikalla, joten suo kantoi vielä suhteellisen hyvin. Vain muutamalla askeleella jalka upposi polveen asti. Voin tosin kuvitella, että hieman myöhemmin tämä rasti olisi ollut huomattavasti raskaampi kun useampi kymmenen jalkaparia olisi ollut tarponut tämän suonpätkän ihan velliksi. Muutama seuraava rasti meni hieman etsiskelyksi suurpiirteisen kartan ja epätarkkojen silmiemme takia, mutta eipä niissä montaa minuuttia tullut tappiota. Suunnistuksesta selvittyämme maalissa odotti vielä viimeinen quest, jossa piti pihapiiristä hakea rasteja täyttäen pingoriviä rastikoodeilla. Otimme varman päälle ja lähdimme järjestyksessä kiertämään rasteja vastapäivään. Kun rasteja oli haettu 10/16, saimme pingon aikaiseksi ja saavuimme maaliin toisena n. 17 minuuttia voittajajoukkueelle hävinneenä. Pidimme tätä ihan kelvollisena suorituksena ottaen huomioon puutteelliset melontataitomme. Pääsimme sentään radan ihanneajan haarukkaan alittamalla 4 tuntia, mutta tulevia kilpailuja ajatellen ehkä olisi syytä ilmoittautua jollekin melontakurssille.
Järjestäjille iso kiitos! Järjestelyt toimivat erinomaisesti ja b00tilla oli hauskaa koko rahan edestä!
b00tin reitti
FMotR01 @ Archipelago Adventure
Perheenisät vierailivat uudella kokoonpanolla merellisellä Archipelago Adventurella. Toinen FMotR perustajajäsen Jani ei kyennyt paikalle, mutta hankki itselleen korvikkeeksi toisen kovakuntoisen perhemiehen Manun kokeilemaan seikkailu-urheilua. Niin kovan, että vauhti oli jälleen kerran minusta itsestäni kiinni.
Kuntosarjaan lähdettiin kovin odotuksin. Ajateltiin, että yritetään pitää reipasta vauhtia ja olla ensimmäisten joukossa maalissa. Ensimmäinen suunnistusosuus menikin kivasti kilpasarjalaisia peesaillessa. Pääsimme ensimmäisinä kuntosarjalaisina vesille melomaan. Melonta sujuikin siedettävästi viimeiselle rastille saakka. Viimeinen melontaväli koitui kohtaloksi. Kova tuuli ja aallot pistivät kokemattomien melojien kanootin nurin. Siinä sitten ihmettelimme, että mitäs nyt tehdään. Koitimme vain pitää reput, kartat ja melat käsissä, etteivät karkaa. Merihätämme huomattiin pian rannalla ja järjestäjän edustaja lähtikin kiireen vilkkaa pelastustoimiin. Pelastusoperaatioon liittyi myös urhea joukkue nimeltä Tom & Jerry. Puolen tunnin räpiköinnin jälkeen kanottimme oli tyhjennetty vedestä, käännetty ympäri ja meidät autettu rantaan. Muut joukkueet olivat menneet jo menojaan, mutta päätimme hakea loputkin rastit ilman turhaa kiirettä.
Pyörät alle ja kohti coastaleeringia. Lyhyen ja helpon polkuosuuden jälkeen olimme coastaleeringosuudella. Olimme varanneet coastaleeringiin kaksi uimapatjaa, mutta emme viitsineet puhallella kuin toisen täyteen. Ensimmäinen vesistönylityksen menimme yhdellä patjalla. Loput teräsmies Manu koki parhaaksi kroolailla itsekseen ja sain mennä itsekseni patjallani. Rastit löytyivät helposti, mutta vesileikkejä ei olekaan ennen ollut näissä mittasuhteissa seikkailuissa, joihin olen osaa ottanut. Täällähän sai kauhoa useita kymmeniä metrejä useammassa pätkässä.
Coastaleeringin jälkeen haimme muutaman rastin pyörällä ja menimme vaihtoalueelle. Karttaa huonosti lukeneena luulimme, että olimme jo seuraavalla tehtävärastilla, mutta se olikin vielä 5 km päässä. No takaisin hakemaan pyörät ja matka jatkui. Tehtävärastilla tähystelin rannalla kun uintispesialisti Manu kävi etsimässä kirjaimia mehupulloissa veden alta. Yhtä kirjainta kolmesta joutui etsimään vähän kauemmin, mutta muuten tästäkin selvittiin ihan kunnialla. Kirjaimet löydettyämme palasimme samaa reittiä vaihtoalueelle.
Edessä oli viimeinen osuus, joka oli perinteistä suunnistusta. Otin suunnan hieman väärin ja jouduimme hetken harhailemaan ennen kun löysimme oikean jyrkänteen muutamasta vaihtoehdosta. Loput suunnistusrastit hölkkäilimme rennosti ilman pummeja.
Luulimme maalissa olevamme viimeisiä kuntosarjalaisia, mutta tulosten tultua ihmetykseksemme olimmekin viidensiä, vaikka puolisen tuntia olimme merihädässä ja loppumatka meni puolivaloilla edeten.
Erityisesti iso kiitos Tom & Jerrylle, joiden ansiosta pääsimme rantaan ja pystyimme jatkamaan radan loppuun asti!
GPS-tallenteet kisakarttojen päällä:
Jani Paavo Nurmi maratonilla (puolikas)
Osallistuin ensimmäisen kerran Paavo Nurmi Marathonin puolikkaalle vuonna 2001 ja heti uudelleen kymmenen vuotta myöhemmin. Osallistun vain juhlajuoksuihin.
Siinä missä ensimmäinen mittelöni oli tuntunut lyhyenkin harjoittelun jälkeen miltei nautittavalta (loppuaika 1.36,44), oli tämänkertainen juoksuni kauhea (1.43,18). Eikä ihme, tämä kansanhuvi juostiin 28-30 asteen auringonpaahteessa. Vastaavanlaisia kelejä on Suomessa aika lailla harvoin ja jo senkin vuoksi aikaihmisen tulisi ymmärtää tällaisena päivänä maata mieluummin rannalla tai istua terassilla. Tämän sirkuksen paras paikka oli siis kieltämättä radan varrella eikä reitillä.
Valitukset hetkeksi sikseen. Tapahtuma oli kerrassaan hyvin järjestetty. Osallistujille lähetettiin edeltävällä viikolla postissa vihkonen, jossa ilmoitettujen selkeiden ohjeiden avulla numeron sai helposti noudettua heti lähtö- ja maalialueen tuntumaan rakennetusta kilpailukansliasta. Kisapäivänä lähtölaukausta edeltävinä tunteina juoksijat saivat nauttia sponsoreiden kylmistä virvokkeista ja iloisesta alkuverryttelytapahtumasta. Osallistuin jumppaan itsekin. Hyvää se silti teki.
Juoksureitin varrelle oli tuotu lukuisia juomapisteitä ja pariin kolmeen kertaan sai juosta raikastavan vesisuihkun alta. Tämän lisäksi tarjolla oli märkiä pesusieniä. Kisan jälkeen ajanottosirun poisottamistakaan ei tarvinnut toimittaa seisten. Mitalin sai saman tien ja ruokaa ja juomaa oli monipuolisesti ja riittävästi. Kaiken kruunuksi paikalla oli ammattikorkeakoulun opiskelijoita hieromassa uupuneiden juoksijoiden lihaksia. Tämän palvelun pitäisi kuulua jokaiseen kestävyysurheilutapahtumaan.
Takaisin itse juoksuun. Ennen kisaa tuntemukseni olivat korkealla ja tunteikkaat. Queenin I will Rock Youn ja muiden henkeä nostattavien kappaleiden pauhatessa taustalla asetuin odottamaan kisan alkua lähtöviivan tuntumaan. Sinne kuulemma kaikkien tosiurheilijoiden piti mennä. Voittamaanhan tänne tietysti tultiin. Höhö. Näiden urheilijoiden joukossa oli muutama jänis, jotka olivat kiinittäneet itseensä isoja masennusilmapalloja. Niihin oli numeroitu loppuaikoja, päättelin. Tämä siis tiesi sitä, ettei minun ollut henkisen terveyteni kannalta hyvä juosta ilmapallojen perässä, tai antaa niiden tavoittaa minua. En kaivannut alakuloa.
Jos vielä oli jotakin miten valmistautua henkien taisteluun, se oli tehtävä nyt. Tästä syystä käänsin katseeni eturivin ammattijuoksijoihin. Matkin heitä nakkelemalla uhmakkaasti niskaani, silmittelemällä, hyppimällä kevyesti jalalta toiselle, hinkkaamalla nenänvarttani ja heiluttelemalla reisi- ja pohjelihaksiani. Enin aika kului kuitenkin sortsien ojentamiseen, miehisyys ei nähtävästi asetu lyhyisiin housuihin ihan helposti. Muovikassien nostelua ja pullojen kilistelyä en kyennyt toistamaan. Sopi vain toivoa, että tämä riitti ilmapallomiesten karkottamiseksi.
Kaikki tämä elekieli olisi varmasti ollut paikallaan, ellen olisi vahingossa ottanut mallia kovaäänisten raikuun heränneistä miehistä, jotka keräilivät itseään pystyyn lähtöviivan tuntumassa Aurajoen rantapenkereellä.
Tämän alan ammattilaisilta jäljitelty juhlallinen toimitus vaikutti silti tepsivän. Lähtölaukauksen jälkeen kykenin liimautumaan kärjen tuntumaan. Tyhmästi tehty, sillä juoksin ensimmäiset kilometrit aivan liian lujaa, mikä odotetusti kostautui. Onneksi tajusin pian (neljän kilometrin jälkeen) kysyä minut ohittaneilta juoksijoilta, olivatko he nähneet ilmapallomiehiä ja pudottaa nopeuttani omalle mukavuusalueelleni. Ohi meni niin monta miestä, että epäilin jo liikkuvani takaperin. Tästä huolimatta askel alkoi painaa yhä enemmän pitkälti ennen puoltaväliä. Taisin olla osallistujista ainoa, joka tuulettelikin omaa saavutustaan jo reitin kääntöpisteellä. Ilmapalloja ei ollut kintereillä.
Puolen välin jälkeen kroppa otti itseensä porottavasta auringosta ja kuumuutta hohkaavasta asvaltista. Lakkasi hengittämästä. Aika kopeaa, vaimo kun laittoi lähtiessä iholle aurinkorasvaakin. Taisi olla väärää merkkiä ja voimakkuutta. Hyvitin kaatamalla vettä ylleni jokaisella juomapisteellä. Tuloksetta. Iho ei antanut anteeksi. Sen sijaan tämä oli lietsonut puolelleen myös lihakseni. Aloin toden teolla taipua. Vaikeita olivat etenkin suoraan auringonpaisteessa olleet osuudet Ruissalossa ja satama-alueella. Mieli teki jatkaa kävellen. Kilometrit taittuivat yhä hitaammin.
Taktiikkani oli tankata juomapisteillä, se tuntui järkevältä. (Muualla nestettä ei annettu, vaikka erään kahvila-ravintolan edustalla yritin vedota riutuneella olemuksellani asiakkaisiin oluen/siiderin/minkä tahansa juoman toivossa.) Harhautin näin kehoani ja laskin hetkellisiä välirauhoja. Samalla nostin salakavalasti vauhtia ja toivoin kykeneväni sinnittelemään maaliin saakka. Vaan ei auttanut, pahin tapahtui. Ohitettuani Turun Linnan edessäni odotti tasaista ja yhtämittaista loivaa nousua, ja silloin ilmapallomies hoveineen kampesi rinnalleni. En kyennyt pyristelemään heidän matkassaan, vaan romahdin kävelemään. Apeus iski heti. Alle 1.40,00:n ei puolimaratonia tällä kertaa juostu. Yhyy. Ei auttanut vaikka maaliin oli runsas pari kilometriä.
Olisin surupäissäni kävellyt maaliin saakka, ellei reitin varrella yritystäni olisi siivittäneet oma kannustusjoukkoni ja riemukas yleisö. Heitä on kiittäminen siitä, että aloin pian taas taittaa kisaa juosten.
Tuntui helpottavalta olla maalissa, mutta kotiin päästyäni oloni paheni ja loppuilta meni oksennellen 39 asteen kuumeessa. Tästä mitalista sain maksaa kalliisti. Vaan sitten ensi kerralla uudestaan.
Kestävyysjuoksu on kovien friidujen ja kundien hommaa.
FMotR01 @ No Limit Adventure 2011
Spring Adventuresta innostuneena Family Men on the Run päätti lähteä perheisän roolia pakoon Espoon Nuuksiossa järjestettyyn No Limit Adventureen. Liikkeelle lähdettiin Varsinais-Suomesta hyvissä ajoin, mutta Nokia Maps teki tepposet ja ohjasi päättyvälle tielle. En ollut jaksanut tutkia reittejä sen kummemmin kun ennenkin navigaattorilla on perille löydetty. Pienen sekoilun jälkeen tutkimme karttoja itse ja ajelimme n. 30 km ylimääräisen lenkin Solvalla-Swinghillin huipulle. Tulimme siis paikalle hieman myöhässä ja täten meinasikin tulla kiire kuntosarjan lähtöviivalle.
Ensimmäinen osuus oli melonta. Lähdön tapahtuessa sekoilimme vielä varusteidemme kanssa, joten pääsime viimeisten joukossa järveen. Rivakasti meloen saimme muita pikkuhiljaa kiinni ja ensimmäisellä rastilla olimmekin jo kärjen tuntumassa. Yritimme pitää vauhtia yllä ja tulimme takaisin vaihtopaikalle kolmen järjessä.
Toisena osuutena oli maastopyöräily, joka alkoi alamäkiradalla. Ohittelimme kärkijoukkueet alamäessä ja lähdimme vauhdilla kuntosarjan kärjessä kohti coastaleering-rastia. Matkalla coastaleeringiin oli mukavia polkuja, joita ajeli todella mielellään. Juuri kun olimme lähellä rastia pyöräni takanapa mystisesti paukahti auki. Ei ollut välineitä kiristää napaa, joten ei auttanut kun koittaa ajella varovasti.
Coastaleering-osuus oli soisella, pitkulaisella ja kauniilla Suolikas-järvellä. Rastit olivat järven molemmin puolin vuorotellen, joten uimiselta ei välttynyt. Tämä oli helteisenä päivänä oikein mukavaa puuhaa. Coastaleeringin jälkeen matka jatkui takaisin vaihtopaikalle. Sen sijaan, että olisimme menneet täysin samaa reittiä päätin "oikaista" lyhyen pätkän toista polkua, mutta se osoittautui virheeksi. Jouduimme taluttamaan pyöriä hetken, minkä takia taisimme vain menettää muutaman minuutin ja järjen tässä oikaisussa lepikon halki. Kun vihdoin pääsimme takaisin ajettavalle polulle en enää uskaltanut rymistellä kivikoiden yli samaan tyyliin kuin mennessä. Sen verran ikävästi takapyörä heilui.
Vaihtopaikan jälkeen pyöräily jatkui. Rastit löytyivät helposti kunnes tein pahan pummin. Ensin ajoimme reilusti oikeasta polusta ohi ja kun palasimme käännyimme väärälle polulle. Toisena tullut joukkue ajoi myös pitkäksi ja nyt etsimmekin rastia yhdessä väärässä paikassa. Pitkällisten etsintöjen jälkeen ymmärsimme palata lisää takaisinpäin ja löysimmekin rastin. Pääsimme jatkamaan matkaa kohti vaihtopaikkaa toisena.
Viimeisenä osuutena oli rogaining. Tässä vaiheessa paahtava kuumuus ja nestehukka olivat syöneet minusta menohalut. Parempikuntoisen parini tsemppauksella jaksoin kuitenkin hölkätä tasaisella ja alamäissä. Enää en tehnyt pahempia suunnistusmöhläyksiä ja tulimmekin kuntosarjan toisena maaliin.
Rata oli mukava ja järjestelyt toimivat. Kiitoksia siis kilpailun järjestäjille!
Petteri @ Lohja MTB 24h 2011
Sain jo viime vuonna El Panteralta (www.elpantera.fi) kutsun osallistua kakkosneloseen, mutta silloin jänistin. Tänä vuonna rohkenin mukaan kun kuulin, että viimeinen mahdollisuus osallistua kyseiseen tapahtumaan.
El Panteran leiri
Tapahtuman ideanahan on osallistua hyväntekeväisyyteen siten, että viihtyy ja ajelee 24 tunnin ajan reilun 7 km mittaista rataa ympäri ilman mitään varsinaista kilpailua. Iltapäivästä oli myös mahdollista osallitua porukkalenkeille Lohjan maastoissa. Tämä porukkalenkki osoittautuikin erinomaiselle retkelle. Polut, maisemat ja paikalliset nähtävyydet reitin varrella olivat mitä mainioimmat. Porukkalenkin jälkeen koitin ajella valoisan aikaan niin paljon kuin mahdollista. Lisämotivaatiota peruslenkille sain Specializedin ja Ibisin teltoilta, joista sai pyöriä koeajolle. Oli mukava päästä koeajamaan kunnolla erilaisia maastopyöriä. Illan hämärtyessä suuntasin läheiseen kylpylään, josta ruokakojun kautta nukkumaan. Aikaisin aamulla kävin ottamassa puuttuvat kierrokset, jotta sain tavoitteeni eli 100 km täyteen.
Aamulla ottamaan viimeiset kierrokset
Tapahtuman järjestelyt olivat ensiluokkaiset. Ruokaa sai ostaa ympäri vuorokauden, läheiseen kylpylään pääsi muutamalla eurolla jne. Kiitos Lohja! Mukavaa oli.
El Pantera tapahtuman jälkeen
Viimeisimmät artikkelit
- b00t @ Snowflakes Seikkailu 2016
- LarZ vs. Vantaan puolimaraton
- Janin kisat 2015
- Teemu @ Marathon du Mont Blanc 80km
- Teemu @ Suomi-juoksu 60km