Rullaluistimet seikkailu-urheiluun
Niin kuin arvoimme kirjan sisällön takakannesta, päättelemme lajien mielekkyyden niitä erikseen kokeilematta. Perustelemme valintojamme esimerkiksi siten, että koska olemme 90-luvulla nähneet ihmisiä hassuissa ja värikkäissä vaatteissa rullaluistimet jalassa, emme halua missään tapauksessa samaistua tähän ryhmään. Siksi emme rullaluistele. Tai siksi ainakaan minä en rullaluistele, korjaan rullaluistellut.
käännyin uskossani, koska Rokuan 24h-kisassa rullaluistelu on yksi lajeista. En minä aikaisemmin ollut pitänyt välttämättömänä osallistua seikkailukisoihin, jos mukana oli rullaluistelua. Nyt oli ikään kuin pakko, sillä en saanut sovitettua kalenteriini mitään muuta vaihtoehtoista pidempää ja lähellä kotiani olevaa kisaa. Ja onhan sitä nyt vuodessa vähintään kerran miteltävä pidemmässäkin seikkailukisassa. (Varsinaisen määritelmän mukaan 24h-kisa ei kuulemma lukeudu vielä seikkailuksi, päiviä pitää olla vähintään kaksi.)
Yllä siis perusteluni miksi ostin rullaluistimet. Koska olin ja olen edelleen täysin kokematon lajin suhteen, minulla ei ollut mitään tietoa siitä, millaiset luistimet tarvitsin. Runsas 200 tunnin internet-surffailukaan ei tuonut selvyyttä asiaan. Jostain kohtalon oikusta päädyin Rollerblade Tempest 100 -luistimiin. Hinta oli melkein siedettävä, 230 euroa. Yritin ostaa luistimet saksalaisesta verkkokaupasta (www.der-rollenshop.de), viime vuoden mallia tietenkin. Tilatessani jo pelkästään koon arvioiminen osoittautui hankalaksi, onneksi palvelu pelasi moitteetta ja sain tähän ongelmaan nopeasti vastauksen. Oikean kokoisia luistimia ei kuitenkaan enää löytynyt varastosta, joten minulle tarjottiin vaihtoehdoksi Tempest 110 -luistimia. Suostuin koska sain alennusta niihinkin.
Tilasin luistimet helmikuussa, kokeilemaan en niitä päässyt pariin kuukauteen. Vappuna laitoin upouudet Rollerbladeni jalkaan ensimmäistä kertaa. Vaikka olinkin katsonut ohjeeksi yhden rullaluistelumaratonvideon ja 20 muuta videota double push -tekniikasta, en uskaltanut lähteä luistimillani liikenteen joukkoon. Päädyin varta vasten luistelulle tarkoitetulle radalle, mutta koska päivä oli väärä, se oli täynnä ristiin rastiin poukkoilevia vappulaisia. Luistelin kuitenkin.
Itse luistelu ei tuntunut ihan mahdottomalta, tuskin se silti hyvältäkään näytti. Jotenkin onnistuin reilua 20 kilometrin tuntivauhtia eteenpäin pyrhältämään. En siis ihan hirveän lujaa. Luistimet tuntuivat mukavilta jaloissa ja jaksoin luistella reilun tunnin lenkin. Tai kuvittelin että olisin, ennen kuin 17 kilometrin kohdalla jouduin väistämään radalla paria vappulaista. Kaaduin. Vältyin sen suuremmilta vammoilta mutta vasemmasta luistimestani murtui muovinen solki. Varaosaa on ollut äärimmäisen hankala saada. En ole löytänyt solkea läheisistä urheiluliikkeistä, maahantuojakaan ei ole halunnut auttaa. Ei edes valmistaja. Vihdoin luistimien saksalainen myyjä on ilmoittanut saaneensa tilattua varaosia, mutta kotiin asti ne eivät vielä ole kantautuneet. Kaikkiaan aikaa on mennyt jo miltei kuukausi, ja kelejähän ei ole tuhlattavaksi. Rokuakin on enää vain runsaan kuukauden päässä.
Kaiken säätämisen jälkeenkin odotan pääseväni pian rullaluistelemaan. Kunpa vain en kaatuisi kovin montaa kertaa uudelleen. Ja olisipa laji hieman turvallisempi ja rauhallisempi.
Niin, jos olet matkaluistimia vailla, harkitsisin kahdesti (kertakäyttöisten) Rollerblade-luistimien ostamista. Varoitus on tietenkin turha jos osaat luistella tai et välitä pitkäksi venyvistä varaosatoimituksista. Saksalaista verkkokauppaa suosittelen edelleen lämpimästi. Ja hiukan niitä luistimiakin, sen verran mukavilta tuntuivat jaloissa.
b00t Spring Adventuressa
LarZin parannellessa lihasvammaansa koitin kuumeisesti etsiä itselleni pula-ajan paria. Kun melkein kaikki kaverit oli jo käyty läpi, löytyi Facebookista Ilkka sokkotreffeille miesten kilpasarjaan.
Kilpailu lähti käyntiin muistisuunnistusprologilla, joka jatkui normisuunnistuksella. Juoksu tuntui alusta asti raskaalta ja oli vaikea pysyä Ilkan vauhdissa. Rastit löytyivät kuitenkin ihan mukavasti, mutta itsellä alkoi vaivata nesteen puute suunnistuksen loppupuolella. Maastopyöräilyn alussa pääsin tankkaamaan nestettä, mutta se oli jo vähän myöhäistä. Piiputin jokaiseen ylämäkeen ja reidet alkoivat kramppailla. Eipä olekaan koskaan näin vaikeaa ollut meno seikkailukilpailussa. Ilkka koitti pitää jonkinmoista vauhtia ja tsempata jatkamaan. Suunnistus sujui kohtalaisesti ja huomasimme kaikesta huolimatta olevamme jopa b00t2:sta edellä ennen melontaa.
Melonnassa sain oloni hieman paranemaan ja tankattua hieman energiaa, mutta puutteelliset melontataidot haittasivat menoa. Järvellä suoraan kulki ihan kohtalaisesti, mutta pitkä mutkitteleva kapea joki oli liian paha paikka. b00t2 ja muutama muu tiimi menivät joella menojaan ohi. Kun melonta oli ohitse olimme jo yliajalla, joten ei auttanut kuin suunnata pyörät suoraan kohti maalia ja jättää loput rastit hakematta. Kaiken huipuksi unohdin emitin melontaliivini taskuun, joten virallinen tulos jäi saamatta. Tuloksen saamattomuus ei niinkään harmittanut vaan oma kankea meno ja valmistautumiseni laiminlyönti.
b00t Spring Adventuressa (kuva: Liisa Paakkanen)
Seuraavana päivänä flunssan kourissa päätin, että No Limittiin lepään ennen kisaa, tankkaan kunnolla ja mietin hieman kelin mukaan nestehuoltomahdollisuuksia. Kiitoksia Ilkalle! Mukava harjoituspäivä oli, vaikka minulle meno ei maistunut.
b00t2 Spring Adventuressa
Kesän seikkailukausi avattiin aurinkoisessa säässä Nummi-Pusulan upeissa maastoissa Spring Adventuren merkeissä. Itselläni edellinen viikko oli mennyt HCR:ltä palautellessa ja vähän ärtynyttä nilkkaa parannellessa ilman sen kummempia urheilusuorituksia. Ikään kuin tasoitukseksi Jani ilmoitti perjantai-iltana, että oli loukannut nilkkansa jalkapallossa, joten varovainen aloitus sopi molemmille. Lauantaiaamun herätys ei ollut omalta osaltani ihan optimaalinen, sillä heräsin siihen, että vasen pohje kramppasi.
(c) Liisa @ Mehukatti
Lauantaiaamuna materiaalin jako alkoi vasta yhdeksältä, tunti ennen starttia. Aaamulla sai siis nukkua ruhtinaallisen pitkään. Tunti tuntui etukäteen lyhyeltä ajalta reittien suunnittelemiseen, mutta hyvin siinäkin ehti reitit raapustaa kartalle. Karttoja katsellessa huomio kiinnittyi siihen, että suunnistus olisi ehkä hiukan normaalia haastavampaa. Vastineeksi karttoja oli kaksin kappalein. Reittivalinnoissa ei sen kummempia ongelmia ollut ja homma oli toteutusta vaille valmis.
Alkuun oli parin kilometrin muistisuunnistus, jossa hyödynsimme seuraavan osuuden suunnistuskarttaa. Lähdimme melko rauhassa liikkeelle. Janilla tuntui virtaa riittävän ja jaksoi hän jopa ottaa juoksun tapaisia askeleita suppien rinteitä ylös kiivetessä. Itselläni alku oli hankala, koska sykkeet nousivat heti tappiin ja vauhdin pitäminen oli haastavaa. Ensimmäisestä osuudesta selvisimme hyvin ja siitä vaan vaihtoalueen läpi jatkamaan suunnistukseen.
Suunnistuksen neljä ensimmäistä rastia sujuivat ongelmitta. Juoksimme tässä vaiheessa letkassa muutaman muun joukkueen kanssa. Janilla alkoi kuitenkin vatsa vaivata, ja siksi hänen oli pakko maastoutua hetkeksi metsikköön. Itselleni pysähdys teki ihan hyvää. Sain kierroksia alas ja kroppani alkoi toimia paremmin. Pysähdyksen aikana jäimme letkasta, jossa myös toinen b00tin tiimi oli mukana. Samalla katosivat myös suunnistustaidot. Teimme reilun pummin seuraavalle rastille. Kävimme jopa kartan ulkopuolella ja siitä huolimatta onnistuimme juoksemaan melko läheltä rastin ohi. Hetkeä myöhemmin pääsimme takaisin kartalle ja löysimme rastin. Loppuosuus meni meiltä suunnistuksellisesti paremmin ja itse sain kokea jopa juoksemisen iloa. Keskinopeus vain ei ehtinyt nousta, sillä vielä yksi varikkopysähdys täytyi metsän siimeksessä tehdä. Käytimme suunnilleen pari tuntia juoksuosuuksiin.
(c) Liisa @ Mehukatti
Tullessamme vaihtoalueelle Jani kiersi vielä posliinin kautta, ja sen jälkeen pakki alkoi vihdoin toimia. Ennen pyöräosuudelle pääsyä tein köysirata-questin (Jani katseli vierestä), jossa etenin puiden väliin viritettyjä köysiä pitkin erilaisia apuköysiä hyödyntäen. Selvisin tippumatta, joten siihen ei kauaa aikaa tuhrautunut.
Pyöräosuuden alussa huomasi, että olimme pyörän selässä ensimmäistä kertaa kartan kanssa. Siirtymä ensimmäiselle rastille meni takkuisesti, vaikka emme siinä pummanneetkaan. Tästä eteenpäin pyöräsuunnistus alkoi toimia, tosin hitaanlaisesti. Lähtiessäni kakkosrastilta myös oikea pohkeeni päätti krampata - ikään kuin solidaarisuudesta - mutta eipä tuo menoa haitannut. Jani alkoi päästä pyörällä vauhtiin, välillä vähän liikaakin. Mies ehti nimittäin suotta polkea parin rastin ohi, vaikka yritinkin huutaa häntä pysähtymään. Tässä ei silti paljon ajassa hävitty. Muutaman kerran tulimme pyöräilyosuuden aikana vastakkain toisen b00tin tiimin kanssa ja ehkä hiukkasen saimme heitä kiinni. Jossain välissä Jani antoi Petterille juomaakin.
Pyöräilyssä ei liieemmin asfalttiteitä tarvinnut polkea, vaan menimme pienempiä uria ja sehän sopii maastopyörän kanssa paremmin kuin hyvin. Paikoin metsässä oli vielä märkää ja polkeminen raskasta. Lisäksi osa rasteista oli laitettu mäkien päälle, joten jos juoksuosuudella ei saanut kiivetä tarpeeksi niin nyt viimeistään sai. Luontoa ja maisemiakin ehti pyöräillessä ihmetellä ja päällimmäisenä mieleemme jäi valko- ja sinivuokkojen peittämät polut, tiheät mutta lehdettömän koivikkorinteet ja niiden takana siintäneet järvet sekä aivan hailakan vaalean vihreänä auringossa kylpevät lehtimetsät.
(c) Liisa @ Mehukatti
Kulutimme pari tuntia pyörän selässä, ja vaikka tähän asti kisassa oli ollut jopa kuuma, ei tuulinen järvi järin houkutellut melomaan. Tässä vaiheessa molemmilla alkoi olla juomat lopussa, mutta onneksi olin jättänyt huoltolaatikkoomme vettä täydennykseksi. Haukkasimme vaihtoalueella myös banaanit, ja hyvin se tuntui pysyvän Janillakin sisällä. Lähdimme melomaan muutama minuutti b00tin toisen tiimin perässä, ja saimme sen kiinni toisella rastilla olevalla questilla. Odotimme uintirastia, mutta tehtävänä olikin onneksi vain yhden rastin muistisuunnistus peilikuvakartalla. Alunperin rasteja piti olla kaksi, toinen niistä oli kuitenkin hukkunut - ehkä ihan kirjaimellisesti.
Lähtiessämme suorittamaan tehtävää tuuli irrotti karttamme kanootista. Ilmeiseti olin sen rantautuessa vahingossa osin irrottanut. Onneksi kartta jäi viereiseen ruohikkoon ja sain haettua sen nopeasti. Questin rastille sai kahlata reisiä myöten ja vesijuoksuksihan se meni. Meloimme tästä kolmannelle rastille aika pitkän matkan jokea pitkin. Joessa melominen oli ihan hauskaa ja siinä meloessa ihastelimme veden muovaamaa mutkaista jokea. Muutama kapeampi paikka osui kohdalle, mutta ihan hyvin mahduimme melomaan. Tulimme rastilta sitten vastavirtaan takaisin ja se olikin ohjauksellisesti haastavampaa. Melontaan aikaa meni reilu kaksi tuntia, mutta kanootissakin aika meni kuin siivillä.
Olisimme pärjänneet paremmin kisassa, mikäli olisimme jättäneet jokirastin väliin. Sen noutaminen vei meiltä yli tunnin, ja väliin jättämisestä olisi tulllut vain tunnin sakko. Sen sijaan jätimme hakematta viimeisen melontarastin sekä loput pyörärastit. Poljimme siis suoraan melontaosuuden vaihtoalueelta maaliin. Toisenlainen taktikointi olisi todennäköisesti mahdollistanut neljännen melonta ja kaikkien viimeisen osuuden pyörärastien leimaamisen. Tällöin olisimme välttyneet myös sakoilta, jotka tulivat niukasta määräajan ylityksestä (vajaa seitsemän minuuttia).
(c) Liisa @ Mehukatti
Maalissa oli kuitenkin ihan hyvät fiilikset. Saimme lohikeittoa ja pääsimme suihkuunkin. Suihkusta tuli tosin vain jääkylmää vettä. Puhdisti ja virkisti. Kisa oli rankka ja varmasti hyvää treeniä. Päivää ei voi paljon paremmin viettääkään. Tästä sitten kuukauden verran treeniä ennen No Limit Adventurea, ja onpa siinä itselläni triathlon-kauden avauskin edeltävällä viikolla.
Matkaa taittui 62 km (15 km juosten + 33 km mtb + 14 km meloen)
Jälkeenpäin kirjoitettu: Tulokset ovat tulleet tänään, olimme 28. Joko tulokset eivät ole oikein, tai sitten emme vain osaa tulkita niitä. Vaan ei siinä, parempi taktikointi olisi saattamut nostaa meitä lopullisella tuloslistalla mutta pärjätä olisimme voineet vain paremmalla kunnolla ja vahvemmalla vatsalla. Kivaa oli.
Mehukattien Liisalle suuri kiitos kuvista.
Jani ja Petteri TUPIn parisprintissä
Naapuri suostutteli minut parisprinttiin, minä sitten Petterin. Molemmilla oli takana hiukan pidempi multisportsprintti lauantailta. Naapurilla vuosien kokemus suunnistamisesta. (Voittihan hän sitten tämänkin kisan.) Mutta joo, lähdettiin kisaan hakemaan tulosta. Meidän kohdallamme se tarkoittaa hyväksyttyä tulosta. Viime kerralla ei sellaista saatu.
H21-sarjassa viisi joukkuetta, olimme melkein siis jo mitaleilla. Käytiin kuitenkin hiukan verryttelemässä varmuuden vuoksi tai sitten ihan muuten vaan kurkkimassa maastoa. Käveltiin 200 metriä. Takaisin tullessa astuin melkein kyykäärmeenpoikasen päälle. Siitä ne tarvittavat kisakuumotukset sitten irtosivat.
Minä olin meistä ensin viivalla ja heti lähdön jälkeen olinkin jo viimeinen - ja ainoa jolla oli vaikeuksia paikantaa itseään kartalta. Sellainen normi hätäpaniikki. Kun vihdoin pääsin kartalle, alkoi tapahtua. Reippaasti rata läpi ja suuremmitta ongelmitta top3:na vaihtoon. Petteri liikkeelle. Vaihtokin meni ihan hyvin. Petteri takaisin BB-radalta hyvissä voimissa mutta parin kämmin jälkeen sijoitus oli top4. Minä samalle radalle ja tein tietysti samat kämmit. Top4:na kisassa mutta top5-veto. Petteri ankkuriosuudelle, sanoi maalissa että kovempaakin olisi voinut juosta. Ei virheitä ja lopputuloksissa oltiin top4.
Ylitimme tavoitteemme. Saimme tuloksen, emmekä olleet viimeisiä, kiitos viimeisten.
Kisa oli tosi kiva, molempia ensin mietitytti miten tässä käy mutta loppujen lopuksi hyvä mieli jäi. Päivä oli aurinkoinen ja rata nopeakulkuinen. Tämän koitoksen jälkeen saatamme uskaltaa joukkuekisoihin uudelleenkin. Tai pakkohan se on, Jukola on jo maksettu.
Tapahtuma: parisprintti
Matka: n. 1,5 km / osuus (osuuksia kaksi / juoksija)
Paikka: Littoinen
Järjestäjä: Liedon Parma, TUPI
lisätietoja ja tulokset: www.liepa.fi
LarZ vs. Fillarirogaining
-
Reitin suunnittelua
-
Maalissa
Jo pari kuukautta vaivannut takareisi pakotti jättämään Spring Adventuren ja suunnistuskisat väliin... Juoksu ei kivuitta onnistu mutta pyöräily onneksi sentään ja päätinkin lähteä kokeilemaan polkupyörärogainingia JOPAn Fillarirogainingiin. Hieman mietitytti matkan pituus, kun reenit on jalan takia jäänyt hiihtokelien loputtua aika vähiin. Ajattelinkin lähteä vain ajamaan ja katsoa miten pitkään sitä jaksaa polkea 8h sarjassa.
Reitti tuli suunniteltua kohtuu hätäisesti eli siinä olisi varmaan jonkin verran parannettavaa. Muutamat kartan keskellä olevat rastit jätin suosiolla välistä, kun en oikein järkevää reittiä niille keksinyt (ei tainnut niillä itseasissa kukaan muukaan käydä). Ykköselle (407) mennessä jo selvisi, että kaikki muut paitsi lievestuoreen pari lähti hakemaan rasteja eri suuntaan. Ensimmäisellä rastilla selvisi myös se, että rastimääritteet olis ollu hyvä ottaa mukaan, kun heti piti ihmetellä missä se rastilappu oikein on 🙂 Rastipisteillä pitikin aika usein jonkun aikaa lappua etsiä (ja muutama jäi kokonaan löytämättä). Näin suunnistajana sitä on tottunut siihen, että kun löytää rastiympyrän keskelle niin siellä yleensä rastilippu näkyy 😉 Kakkoselle (901) pääsin paremmalla valinnalla lievestuoreen kaverien ohi ja loppumatkan saikin sitten polkea itsekseen. Ainoat virheet tuli rastilla 200 kuohun keskustassa missä pyörin aikani väärän tien reunassa roskalaatikoita ympäri ennenkuin hiffasin, että rastihan on ison tien varressa sekä välillä 708-409, kun yritin oikaista isolahden koulun takaa olematonta polkua pitkin.
6-tunnin kohdilla alkoi hieman energiat loppua, kun viimeiset eväspullat söin jo 4-tunnin kieppeillä ja juomanakin oli mukana pelkkää vettä. Onneksi äiti sattui asumaan sopivasti reitin varrella ja päätinkin käydä vielä äitienpäivän kunniaksi syömässä loput kakut sekä pullat ja muut herkut pois kuleksimasta 🙂 Loppumatka tulikin sitten mukavasti kakun voimalla. Pitkään mietin, että käynkö vielä laajavuoren päällä hakemassa rastin (703) mutta päätin sitten vähän säästellä ja poljin vain maaliin. Pisteet riitti niukkaan voittoon vaikka toki taisin oikeastaan olla kisan ulkopuolella, kun vedin radan yksinäni parikisassa. Ja lisäksi parilta rastilta jäi ne leimatkin puuttumaan. Tommi onneksi mukavana kaverina laski pisteet niistäkin 😉
Kiitokset vielä siis Tommille hienosta tapahtumasta ja äiskälle kakusta!
Reitti | Tulokset, kuvia sekä video | Analyysiä
ps. Voin Tommi hommata sulle rastiliput ensi vuoden kisaan 🙂
Helsinki City Run
Kevään päätavoitteena ennen pyöräilykauden todellista avaamista oli treenailla puolimaratonille ja tavoitella jopa ennätystä. Ennen treenien alkua tavoitteet olivat korkealla ja reilu ennätysparannus oli tavoitteena. Treenivauhdit eivät kuitenkaan näyttäneet kvin hyvältä ja sitä viime vuotista vauhtien hyppäystä ei oiekin tullut, joten tavoitteet muttuivat realistisemmiksi.
Viikko ennen HCR:ää juostu kympin niukka ennätys kuitenkin herätteli vähän toiveita ja tarkoitus oli lähteä juoksemaan viime vuotista vauhtia ja näin ehkä tehdä niukka ennätys. Puolimaratonille valmistavan viikon otin kevyesti. Vain vähän pyöräilyä ja tiistaina juoksua 4km tavoitevauhtia ja torstaina 5x500m vähän reippaammin.
Perjantaiaamuna menin sitten uimaan ajatuksena, että se on sopivaa edeliiselle päivälle. Uintitreeni piti kuitenkin jättää kesken, kun vasemmassa jalkapöydässä alkoi tuntua kipua. Ajattelin että se on joku kramppi, joka menee sit ohi. Päivän aikana jalka tuli kuitenkin kipeämmäksi ja jääpussilla sitä hoitelin. Kävin kuitenkin hakemassa juoksunumeron ja yllätyksekseni perjantaina puoli viiden aikaan kisahallilla ei ollut yhtään jonoa.
Lauantaiaamuna kävin vähän juoksemassa ja jalassa ei tuntunut mitään, joten päätin startata kisaan. Lauantaipäivä meni rauhallisissa merkeissä ja ehdin siinä pienet päiväunetkin torkahtaa. Kisapaikalle tulin sanotaanko nyt sopivaan aikaan. Hölkkäsin verryttelyksi autolta stadionille sitten vaan kamat säilytykseen, jonne menossa olikin jo ihan riittävästi ruuhkaa. Piipahdus vessaan ja siitä siirtyminen lähtöpaikalle, jossa olin vajaa kymmenen minuuttia ennen starttia. Kiipesin tyynesti aidan yli ja otin asemat n. 20 metrin päästä lähtöviivasta. Ihan hyväksyviä katseita sain muilta juoksijoilta. Siinä sitten kuin sillit purkissa odoteltiin lähtöä.
Alussa jalat eivät tuntuneet mitenkään erityisen hyviltä vaan vähän tukkosilta. Ekalla kilometrillä kyllä ruuhkaa riitti ja edemmäksi olisi pitänyt lähdössä mennä. Ekan kilometrin aika kuitenkin siihen neljän minuutiin pintaan, joten ihan reipas alku kuitenkin. Tavoitteena oli juosta sitä 4:11 vauhtia. Toisen kilometrin aikana alkoi jo väljentyä ja mahtui jo juoksemaan. Aika moisessa pölyssä sai juosta junaradan ylittävälle sillalle nousun, kun hiekoitussepeleitä ei ollut vielä siivottu. Ehkä tämmöiseen tapahtumaan sen olisi voinut vaikka ihan vartavasten tehdä.
Alkukilometrit taittuivat sellasta reilun neljän minuutin vauhtia, kunnes yksi nousukilometri, jonka otin tarkotuksella varovasti, meni lähes 4:30:een ja aika lähestyi tavoitevauhtia. Sen jälkeen pääsin taas lähemmäs neljän minuutin vauhtia ja niin vaan jatkettiin kun juoksu tuntui hyvältä. Kilometrit etenivät reippaasti ja huoltopaikoilta nappasin aina mukillisen urheilujuomaa.
Puolimatkassa aika oli 43:24 eli reilun minuutin parannusta ennätykseen olisi tasaisella vauhdilla luvassa. Pieni hyytyminenkin sallittaisiin toisella puolikkaalla ja silti ennätys olisi mahdollinen. Näiden kaavailujenn mukaan juoksun loppu ei kuitenkaan sujunut. Vähän puolen välin jälkeen pari alamäki kilometriä meni lähemmäs 3:50 vauhtia ja homma alkoi näyttää hyvältä.
Reitti oli tuttu viime vuodesta vaikkakin pieniä muutoksia siinä oli, joten oli jotenkin henkisesti helpompi juosta. Pikku-Huopalahdesta lähdettäessä Sami oli reitin varrella kannustamassa ja onnistui nappaamaan oheisen kuvankin. Kiitoksia siitä. Tästä alkoi juoksun vaikea osuus, kun oli jonkin verran nousua ja matka alkoi pikkuhiljaa tuntumaan. Matkaa tosin ei ollut jäljellä kuin muutama kilometri joten ei hätää.
Siinä saatiin vielä lasketella Laaksoon ja sieltä uutta siltaa hitaampien juoksijoiden virratessa vastaan kohti viimeistä kilometriä. Lopun nousu stadionille oli tiedossa, mutta vedin kyllä viimeiset kilometrit yhtään säästelemättä. Kelloakaan ei juurikaan tarvinnut enää katsella, riitti kun selviytyisi mahdollisimman nopeasti maaliin.
Stadionille maaliin tulo on aina yhtä hieno kokemus ja vaikka yritin pinkoa viimeisen kaarteen sen minkä pääsin pari juoksijaa meni ohi. Ihan hyvin sai voimat taas reitille jätettyä. Maalissa kädet kohti taivasta loistavissa fiiliksissä. Kelloa katsoessa yllätys oli suuri, kun tiuku näytti 1:25:36. Reilu kahden minuutin parannus ennätykseen ja toinen puolikas meni reilun minuutin ensimmäistä nopeammin. Tällä puolikkaan noteerauksella voi alkaa jo haaveilla kokonaisella kolmen tunnin alituksesta. Loistavaa kyllä onnistua kahdessa juoksukisassa putkeen, kun treenien jälkeen on saanu useamman kerran ollut pettynyt vauhteihin.
Maalissa törmäsin vanhoihin Kuopiolaisiin tuttuihin ja päästiin puimaan juoksua ja tulevia haasteita. Vaikka sää olikin aurinkoinen ja muutenkin loistava juoksuun vähän meinasi vilu tulla seisoskellessa. Matkalla hakemaan varusteita etu- ja takareisissä tuntui vähän kramppien oireita, mutta nekin siitä pikkuhiljaa tokenivat.
Uinnissa vammautuneesta jalkapöydästä ei ollut haittaa juoksussa. Pieniä tuntemuksia siinä oli puolen välin jälkeen, kun otin jonkun mutkan vähän huolimattomasti, mutta ei muuta. Sunnuntaiaamuna jalkaan oli kyllä tullut vähän väriä, joten tämä viikko on mennyt varmuuden vuoksi jalkaa hoitaessa.
En ollut tutustunut kisainfoon sen kummemmin ja iloiseksi yllätykseksi huomasin, että uimastadionille pääsi saunaan juoksun jälkeen, loistavaa. Matkalla autolle kävin vielä Töölössä kiinalaisessa täyttämässä energiavarastot ja homma alkoi olla paketissa.
Helsinki Central Park 10k
Kevään juoksut alotettiin pari viikkoa sitten viime vuoden tapaan Paloheinän maisemissa järjestetyssä kympin kisassa. Pääasiallisesti tämä kisa oli osa valmistautumista viikon päästä olleelle puolimaratonille, mutta siinä samassa saattoi kokeilla myös kympin kuntoa tosissaan.
Kahdeksan viikkoa suunnitelmallista juoksutreeniä ehti vetää ennen tätä kisaa hiihtokauden jälkeen. Harjotusvauhdit eivät olleet viime vuoden veroiset ja kun kisaviikko meni kurkkukivussa ja flunssaisena niin odotukset eivät hirveän korkealla olleet. Tarkoitus oli kuitenkin lähteä juoksemaan 40 minuutin vauhtia ja näin ollen parantaa viime vuotista aikaa, joka oli 40:42.
Keli oli juoksuun oikein hyvä ja lyhyissä housuissa ja t-paidassa ois varmasti tarennut, mutta flunssan jälkeen päätin mennä kuitenkin pitkiksissä eikä se tuntunut menoa haittavaan, vaikka jossain välissä vähän kuumalta tuntuikin.
Juoksijoita oli tämmöseen kisaan ihan sopivan tuntunen määrä ja lähtöviivallekin pääsi ihan eturiviin ilman sen kummempaa ryysistä. Paukusta reippaasti liikkeelle ja ilman mitään ruuhkaa sai alusta asti juosta. Eka 500m meni sellasta 3:40 kilomerrivauhtia, joten vähän oli syytä himmailla sen jälkeen. Nopeasti sai vauhdin osumaan siihen 4:00 min/km ja sitä sitten mentiin. Ekojen kilometrien aikana meni jonkun verran kiireisempää porukkaa ohi, mutta sitten asemat aikalailla tasaantuivat.
Flunssan jäänteet ei juoksua haitanneet ja itse tyydyin niistämään viimeiset räkä rippeet juoksun aikana ihan ilman apuvälineitä, mutta kunnioitusta sille kaverille, joka tyynesti otti tossa vauhdissa nenäliinan taskusta niisti nenän ja laittoi rätin takaisin taskuun.
Juoksu juostiin kahtena vitosen lenkkinä ja eka kilometri oli tasaista sitten pari nousuvoittoista kilometriä ja viimeset pari taas myötämaata. Ylämäki kilometreillä sen verran hävisi että olin aika lailla tasan 40 minuutin vauhdissa. Viimenen kilometri meni kuitenkin vähän alle ja vitosen väliaika 19:55. Vitosen kohdalla oli juomapistekin, jonka ehdin juuri ja juuri huomata ja napata vähän juotavaa virkistykseksi. Vitosen kohdalla myös omat kannustusjoukot eli isä oli tsemppaamassa.
Toisen kierroksen nousuvoittosilla kilometreillä jäin taas vähän vauhdista ja lyhyet vähän jyrkemmät nousut alko jo tuntumaan. Pari nopeempaa juoksijaa meni ohi mutta peesiin ei ollut saumaa. 1,5 kilometriä ennen maalia olin 9 sekuntia 40 minuutin vauhtia jäljessä, mutta uskoin, että alamäkikilometreillä voisin saada ton kiinni, jos oikein puristaa. Kilsa ennen maalia marginaalia oli kuitenkin vielä 8 sekuntia, mutta en kuitenkaan menettänyt toivoa. 500m metriä matkaa maaliin ja enää 3 sekuntia yli. Loppu sitten vaan apinanraivolla ja maalissa kello pysähtyi aikaan 39:54. 40 minuutin alitus ja oma kympin ennätys parani sekunnilla. Viimeinen alamäkivoittoinen kilsa meni siis aikaan 3:46.
Maalissa loistava fiilis ja olin todella tyytyväinen juoksuun. Tämä antoi myös jotain toiveita viikon päästä olevalle puolimaratonille. Kisa oli taas hyvin järjestetty. Maalissa sai palautusjuomaa ja suihkuunkin pääsi. Erityisen hyvä aikaa vastaan juostessa oli että reitti oli merkattu 500 metrin välein.
Tästä mentiin sitten kohti HCR:ää.
Petteri @ Masku Maraton
Viime vuonna tuli Maskussa juostua puolikas. Nyt Teemun innoittamana piti lähteä kokeilemaan kokonaista. En oikein osannut arvioida kuntoani talven jäljiltä, joten asetin tavoitteeksi lähteä juoksemaan ensimmäisen puolikkaan alle 1h 45min ja kaatuilla toisen puolikkaan jotenkin maaliin. Ensimmäinen puolikas menikin 1:43:36 mukavasti nautiskellen. Toisesta puolikkaasta ei voinut enää puhua nauttivansa ja viimeinen neljännes oli melkoista taistelua ja tuskaa. Pahimman ylämäen jouduin kävelemäänkin viimeisellä kierroksella. Maalissa olin kuitenkin omalla ennätysajallani 3:36:30. Ihan voi olla tyytyväinen, kun en edes mitenkään järjestelmällisesti juuri tähän koitokseen harjoitellut. Nyt kai jo kehtaan ilman suurempia selittelyjä kertoa oman ennätysaikani jos joku kahvipöydässä ottaa puheeksi.
Kengiksi valikoituivat Asics Sky Speed 3, jotka olivat loistavat. Turhia pronaatiotukia ei ole, koska en niitä tarvitse. Vaimennusta oli makuuni juuri sopivasti. Mitään varsinaisia rasitusvammoja tai rakkoja ei tullut. Nähtäväksi tosin jää kuinka kipeät reidet ovat pari seuraavaa päivää.
Teemu veteli omia vauhtejaan edelläni yleisen sarjan kakkoseksi ajalla 3:17:13, jotta ehti kannustamaan minua loppumetreille. Uskomaton suoritus häneltä. Teemun oma analyysi alla.
Teemu @ Masku Maraton
Kisakausi käyntiin Maskun maratonilla. Juoksin viime vuonna Maskussa ensimmäisen täysmatkani ja silloin se oli aika hirveää. Nyt lähdin sekä avaamaan kautta, parantelemaan ennätystä että karistamaan Masku-peikkoa harteiltani. Reitillä on kaksi aika pahaa nousua, joten kun nuo joutuu nousemaan yhteensä kahdeksan kertaa, alkaa jalka väistämättä painaa jossain vaiheessa. Viime vuonna hyydyin totaalisesti noihin mäkiin viimeisellä kierroksella, mutta nyt olin kokeneempi ja paremmin valmistautunut ja paremmassa kunnossa.
Olin alunperin ajatellut, että käyn avaamassa kauden ja tyydyn johonkin 3.30 alitukseen, eli ei ollut tarkoituskaan olla ennätysjahdissa. Kisan lähestyessä kunto vaikutti kuitenkin hyvältä ja tein tavoiteasettelun uusiksi. Nykyisen ennätyksen ollessa 3.23.30, tavoitteet menevät näin:
<3.25 Minimi
<3.20 Realistinen
<3.15 Optimistinen
Sääennuste lupasi hyvää. Noin +8 astetta, ~2m/s tuulta ja auringonpaistetta. Täydellinen sää siis. Päätin etukäteen, että pyrin juoksemaan mahdollisimman tasaisen juoksun, mielellään tietysti negatiivisen splitin (=jälkimmäinen puolikas kovempaa), mutta itselleni tasavauhtinen sopii paremmin. Päätin pyrkiä n. 49 minuutin kierrosaikoihin.
Puolikkaan ja kokonaisen startti oli yhtä aikaa, mikä on jees, koska silloin löytyy vetoapua ainakin puoleen matkaan asti. Maskussa kokonaisen juoksi about 100 ihmistä, joten jälkimmäisille kierroksille ei välttämättä samanvauhtista seuraa löydy. Juoksu lähti hyvin käyntiin. Jalat toimi alusta asti ja nakuttelin suunnilleen 4:40min/km menemään. Ensimmäisen kierroksen splitti oli 49.14 ja totesin samantien, että 3.15 ei ainakaan tule alittumaan. Toinen kierros meni aika tarkkaan samaan aikaan (2. ja 3. kierroksen Garmin datassa on pientä heittoa, sillä muistin ottaa spilitin vasta about 100m maalin jälkeen). Puolimatkan jälkeen edessä näkyi muutaman juoksijan porukka, jonka päätin juosta kiinni, jotta ei tarvitsisi ihan yksin juosta. Jalat tuntuivat edelleen hyviltä ja juoksu rullasi. Kolmas kierros meni samaan 49 minuutin tuntumaan ja tässä vaiheessa olin jo suht voitonriemuinen, sillä kroppa tuntui hyvältä, eikä mistään 30km muurista ollut tietoakaan. Lähdin viimeiselle mitään säästelemättä ja tuntui, että olisin mennyt kovempaakin kuin mitä lopulta menin. Toki väsymys alkoi painaa ja söi vauhtia, mutta fiilis oli edelleen korkealla. Jälkimmäinen isoista nousuista oli n. 38km kohdalla ja sen jälkeen loppumatka on suht tasaista ja alamäkeä. Päätin ladata kaikki peliin ja pystyin juoksemaan loppumatkan n. 4.30-4.35min/km, mikä oli aika hyvin. Olin juossut viimeisen kierroksen hiukan varttuneempien herrasmiesten seurassa, mutta n. 2km ennen maalia näköpiirin tuli nuorempi kaveri, jonka arvelin juoksevan samassa sarjassa itseni kanssa. Päätin poimia vielä yhden sijoituksen ja menin heittämällä kaverista ohi. Sitten viimeiset kaarrokset maalialueelle ja avot. 3.17.13. Laatta meinasi lentää maalissa, eli kaikki tuli annettua, mutta kyllä tuohon tulokseen saa erinomaisen tyytyväinen olla.
Ennätys parani melkein 6 minuuttia vaativalla reitillä ja tuo viimeisten kilometrien ohituskin kannatti, sillä sijoitus oli yleisen sarjan 2. Ykkönen juoksi 2.50, joten sen suhteen ei kisailua juuri ollut.
Olen tyytyväinen, kaikkeen.
Petteri paranteli Maskussa omaa ennätystään vaatimattomat parikymmentä minuuttia ja juoksi yleisen sarjan kuudenneksi, joten onnittelut sinnekin.
Nike Elite Zoom
The Weapon of Choice: Nike Zoom Elite. Edellisen maran jälkeen päätiin, että seuraavan juoksen vähemmän vaimennetulla ja kevyemmällä kengällä. Tykkään Adidaksen Adizero-sarjasta, mutta niiden lesti on sen verran kapea, että pitkän matkan kenkää en sieltä löydä. Maratonille kaipaan kenkään vähän väljyyttä ja turpoamisvaraa jalalle.Siirryin siis katselemaan Nikeja, sillä muita merkkejä en asfalttikengissä suosi. Lueskelin arvosteluja ja ZoomElitea kehuttiin vuolaasti kaikkialla. Ostin siis ne. Hyvin toimii. Vaimennusta on edelleen aika tuhdisti, mutta on tuo kuitenkin reilusti keposempi kenkä kuin Vomero. Näillä mennään nyt ainakin tämän kauden marat ja pitkät lenkit.
Video on last year’s Stockholm Extreme
Please find a video on last year's Stockholm Extreme (2012). Watching the race highlights strongly cements the feeling that this is what we want to do. While Stockholm Extreme is on a break this year the organizers will do their best to make it happen next year. In the meantime, team b00t will at least compete in Rokua Geopark Challenge. See you there.
http://stockholmextreme.se/photo-and-film
Viimeisimmät artikkelit
- b00t @ Snowflakes Seikkailu 2016
- LarZ vs. Vantaan puolimaraton
- Janin kisat 2015
- Teemu @ Marathon du Mont Blanc 80km
- Teemu @ Suomi-juoksu 60km