Teemu @ Nuuksio Classic 2013
Tänä vuonna Nuuksioon lähdettiin huomattavasti kokeneempina kuin vuosi sitten. Näin jälkikäteen ajateltuna viime vuonna tein aika monta asiaa väärin, joten sanotaan nyt sitten, että se reissu meni oppirahoja maksellessa. Silloin oli maastojuoksua alla ~50km (ikinä), kengät olivat huonot, eväät väärät, vaatetta liikaa ja juomarepussa turhaa tavaraa. Opiksi on otettu ja nyt lähdettiin "fast & light" -periaatteella. Kengät on etukäteen hyviksi todettu, juomarepusta luovuttu, tankkaus opittu jne. Kuntokin piti oleman ihan OK, joten tavoitteena oli tuntuva aikaparannus ja sijoittuminen 50. parhaan joukkoon (viime vuonna olin 53.). Viimeksi juoksin karvan alle viiteen tuntiin ja nyt ajattelin jotain 4.20-4.40 aikaa. 4.30 alitukseen olisin jo erittäin tyytyväinen.
Startti oli klo 9.30 ja liikkeelle päästiin hyvässä kelissä. Olin vähän huonosti sijoittunut lähtökarsinaan, enkä ihan hereillä, joten jäin heti startissa vähän jumiin massan taakse. Koitin juosta samantien mahdollisimman monesta ohi ja pääsinkin kohtuullisissa asemissa polulle. Itse juoksusta ei nyt ole mitään erikoista kerrottavaa. Kenkä toimi erinomaisesti, tankkaus ja juominen toteutui suunnitellusti, sää oli mitä parhain juoksemiseen jne. Kaikki meni siis hienosti. Ekan kympin juoksin hiukan turhan kovaa, toisen taas hiljaa. Kolmannen juoksin sitä vauhtia, mitä pääsin ja viimeiselle osuudelle pystyin hiukan kiristämäänkin vauhtia (tai en ainakaan hyytynyt merkittävästi). Maalisuoralla, eli viimeisellä 300 metrillä kaksi kaveria tuli vielä ohi, kun ei oikein loppukiri irronnut, mutta muutoin ne ketä ohitin pysyivätkin takana.
Maaliin pääsin hyvävoimaisena ja aika oli 4.28.57. Vajaan puolen tunnin parannus siis viime vuoteen. Tavoite toteutui! Mites se sijoitus sitten? Sijoitus oli 62. eli sijoitus huononi 9 pykälää, vaikka aika parani merkittävästi. Tänä vuonna nimittäin mentiin ihan hirvittävää vauhtia. Voittajan aika oli TÄYSIN käsitttämätön 3.12.58. Alle 4 tunnin pääsi 15 juoksijaa, kun viime vuonna ainoastaan kolmen kärki alitti 4h. Eli taso oli hiukkasen kovempi tänä vuonna ja olihan toki reittikin kuivempi = nopeampi.
Nuuksiossa järjestelyt toimivat tänäkin vuonna täydellisesti. Reitti oli hyvin merkitty, ruoka maukasta, meininki erinomainen ja niin edespäin. Varmasti ensi vuonna uudestaan.
Ai niin. b00t:a täydennettiin joukkuekisaa varten muutamalla "ulkojäsenellä". Kuvittelimme pitkään olevamme joukkukisan neljänsiä, mutta päivitettyjen listojen myötä sijoitus putosi ja oli lopulta 7/15. Paremmassa puoliskossa silti. Kiitos Jani ja erityisesti Teemu ja Tommi hyvästä panoksestanne joukkuekisassa.
Roclite
The weapon of choice: Inov-8 Roclite 315. Näillä on juostu jo aika paljon, mutta juostaan jatkossakin. Tarkemmin erittelemättä: Pirun hyvä!
b00t @ SnowFlakes Seikkailu 2013
Jo perinteeksi muodostuneeseen snowflakes seikkailuun lähdettiin Petterin kanssa jo kolmatta kertaa. Edellisvuosilta oli puolustettavana 2:s ja 3:s sijat ja tänä vuonna näytti lähtölistalla olevan paljon leveämmin tasoa kuin aiemmin. Hieman etukäteen jännitti miten Petterin jalat kestää, kun edellisenä viikonloppuna oli käynyt tekemässä kevyen 110km kävelyreissun ruotsissa 🙂 Huoli oli turha sillä vauhtia löytyi ja jalkojen kanssa ei ollut mitään ongelmia.
Ensimmäinen osuus oli suunnistus lähialueella. Lähtö onnistui hyvin, sillä lähdettiin eri suuntaan (etelää kohti) kuin 90% joukkueista ja saatiin leimailla ekat rastit rauhassa ilman ruuhkia. Kartta tuli kuitenkin taiteltua hieman huolimattomasti ja huomasin hieman liian myöhään, että kartan toisessakin reunassa oli rasteja... Hieman tuli siis ylimääräistä matkaa ja jokirasteillä joutui jonkin verran jonottamaan leimausta ruuhkissa. Ekaan vaihtoon ja kohti melontaa kuitenkin ihan hyvissä asemissa.
Ensimmäinen suunnistus. GPS hieman temppuillut välillä.
Melonta
Melontaan pyörillä ja rannasta ensimmäinen kanootti haltuun. Melonta oli aika peruskauraa sillä erotuksella, että ohitettiin yksi pariskunta! Olikohan ensimmäinen kerta, kun joku ollaan melonnassa ohitettu 🙂 Siitä jäi hyvä mieli vaikka toki meidän ohi kauhoi sitten vähän useampi kaksikko. Oxaliskin riuhtoi sulavan näköisesti ohi ja katosi horisonttiin. Tuloksia näin jälkikäteen katsellessa ei se melonta nyt niin huonoa lopulta ollutkaan vaikka siltä tuntui. Keulaan kuitenkin vain muutamat minuutit ja sija varmaan jossain kymmenen tuntumassa.
Nopean repun vaihdon jälkeen jatkettiin suoraan varsinaiselle pyöräilyosuudelle. Pyöräilyssä olikin tällä kertaa oikein mukavasti rasteja ja ihan mielenkiintoisia välejä. Leimauskorttia ei tosin ehditty virittää mihinkään joten leimaamisessa aina hetki kesti, kun kortti piti kaivaa vyölaukusta. Pyöräilyn jännimmät hetket koittikin heti ykköselle mennessä, kun karttaa lukiessa ajelin suoraan tiessä olevaan monttuun ja melkein lähdin lentoon. Jotenkin selvisin kuitenkin pystyssä ja matka jatkui. Ekalla rastilla suoritettiin hiekkakuopalla lyhyt sykkelikrossi jossa ei ongelmia ollut. Rastit löytyi hyvin ja ohiteltiin jo alkumatkasta useampi joukkue.
Pyöräily + suunnistus
5:s rastilla suoritettiin n. 3km soramonttusuunnistus. Suunnistuskengätkin oli mukana mutta ei niitä sitten kuitenkaan jalkaan vaihdettu vaan taiteiltiin pyöräilykengissä koko matka. Hieman oli välillä hankalaa mutta ei siinä varmaan sen enempää hävitty kuin mitä olisi mennyt aikaa kenkien vaihtoon. Pari rastia oli pienissä saarissa ja toiselle piti jopa pari metriä uida, kun jalat ei enää pohjaa tavoittanut. Suunnistuksessa pari pientä koukeroa tuli mutta ei mitään isompia. Soramontulta lähtö seuraavalle rastille oli kohtuu hankala, kun polkuja meni joka suuntaan ja kartassa oli oikeastaan vain yksi mitä olisi pitänyt seurata. Oikea löytyi kuitenkin suoraan ja matka jatkui. Pyöräilyn 7:rastille otettiin hieman huonompi valinta sillä matkalla oli aikamoiset kuralätäköt. Lisäksi rastille tuli muutaman minuutin kupru, kun käännyttiin metsään liian aikaisin. 9-rastille saatiin kiinni Lumi Ski Club 1:n pojat joiden kanssa sitten loppumatka ohiteltiin toisiamme. 12-13 välillä ryynättiin alkumatka pyörien kanssa pusikon läpi polulle ja tässä päästiin hieman karkuun. 16-rastilla sitten taas ihmeteltiin porukalla pv:n rastilla, että onko se meidän vai ei. Oikea rasti löytyikin sitten muutaman kymmenen metrin päästä edestäpäin. Pyöräilyn viimeiselle 17-rastille mennessä Ski Clubin jampat lähtikin kiertämään yllättäen vasemmalta ja Petteri vanhana kettuna vaan hiljaa viittilöi että toiseen suuntaan ja päästiin näin nopeammalla valinnalla parin minuutin karkumatkalle.
Viimeinen suunnistus
Jälleen nopea vaihto; juoksukengät jalkaan ja kohti viimeistä suunnistusosuutta. Vaihdossa kuultiin, että ollaan kolmantena. Ski Clubin jantterit oli kuitenkin aika lähellä takana joten virheisiin ei ollut viimeisellä pätkällä varaa. Ensimmäisellä rastilla päästiin armeijan esteradalle kiipeilemään ja siinä vertyikin mukavasti pyöräilyn jähmettämät raajat. Suunnistus sujui hyvin ja saatiin pidettyä vauhti tasaisena. Yleensä ollaan oltu suunnistuspätkillä hyviä ja vaikka nyt ei kovin vaikea rata ollut niin luotettiin, että virheettömällä vedolla pysyy muut takana. Paketti pysyikin kasassa loppuun asti ja saatiin lopulta lasketella maaliin rauhassa kolmantena!
Koko reissu meni tällä kertaa vain pienillä virheillä erittäin tasaisesti ja hyvin loppuun asti. Energiatkin riitti hyvin, vain yksi geeli tuli matkalla napattua. Järjestelyt ja kisa oli jälleen erittäin hienosti hoidettu ja varsinkin sulavat tehtävärastit missä pääsee rymistelemään eikä tarvitse jonotella on meidän mieleen. Kiitokset järjestäjille ja ensi vuonna tullaan varmasti uudelleen hakemaan sitä puuttuvaa voittoa 🙂
Kisasivut | Tulokset | Kuvia 1 | Kuvia 2
LarZ vs. Tunturisuunnistus
Tunturisuunnistusreissua oli kaverin kanssa mietitty jo pidempään ja viime talvena sitten päätettiin, että Saariselälle lähdetään. Perjantaina hikoiltiin 10-tuntia autossa matkalla pelipaikoille, ilmastointi olisi ollut ihan mukava bonus. Perille kuitenkin päästiin. Iltasella kävely kaunispään huipulle ja lähtöpaikan tarkistus. Hienot oli maisemat.
Lauantain lähtö kaunispäältä. Kuva Tunturisuunnistus
Lauantain kisa starttasi aika tiukassa helteessä ja oli itselle liian kova pala purtavaksi. Vauhti hiipui jo ykköselle mennessä ja loppumatka oli yhä hidastuvaa etenemistä. Kaverilla olisi menohaluja ollut vaikka kuinka ja katselinkin koko matkan lähinnä edellä menevää selkää ja yritin jonkinlaista juoksun näköistä askellusta saada aikaan. Kakkoselle tehtiin matkalla ylimääräinen koukero ja rastille vielä samanlainen mutta muita virheitä ei matkalle osunut. Maalin jälkeen seuraavan päivän kisa ei kyllä hirveästi houkutellut...
Sunnuntaina aamulla ulkona odottikin iloinen yllätys, kun keli oli viilennyt alle 20-asteen ja jopa muutama vesipisara leijui ilmassa! Vaikka jalat tuntui raskaalta ja rakot ahdisti alusta asti niin meno oli silti ihan erilaista kuin lauantaina. Päästiin heti ykkösellä yhteislähtöporukan keulille kohtuu suoralla valinnalla ja kakkosen jälkeen mentiinkin pitkään yksikseen. Viimeisellä pitkällä välillä tehtiin kuitenkin ehkä hieman hitaampi kiertävä valinta polkua pitkin ja lisäksi sitten rastille iso virhe. Kummallakin hieman ote herpaantui ja tunturin rinteessä sitten ihmeteltiin missäs se vesikuoppa oikein on... Onneksi juuri kun löydettiin rasti niin siltä poistui kämppäkaverit kohti viimeisiä rasteja. Siitä saatiin sen verran virtaa, että 8-9 väli meni oikein mallikkaasti ja hyvällä vauhdilla päästiin vielä kuittaamaan toverit lopussa.
Sunnuntain tulokset. Yhteistulokset. Kuvia
Kumpanakin päivänä mukana oli 1.5l nestettä + 3 geeliä. Juomat loppu aina sopivasti juuri ennen viimeistä pitempää väliä. Sunnuntaiksi piti vaihtaa suunnistusnastarit maastolenkkareihin ja ainakin itselle tuntui sopivan tunturimaastoon paremmin lenkkarit, kun uusia rakkoja ei toisena päivänä enää tullut. Helteeseen ei taida auttaa kuin kovempi kunto eli lenkillä on vaan käytävä niin ei tarttis kaverin odotella 🙂
Teemu @ Jämi84 – MTB
Loppukesän pyöräilysuunnitelmat menivät Tahko-pettymyksen jälkeen vähän uusiksi. Synkronoituani kalenterin vaimon kanssa, päätin jättää Myllyn maantiepyöräilyn väliin ja lähteä hakemaan onnistumista maastopyörän selässä Jämi84-mtb:hen. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna toista kertaa ja reitti on kuulopuheiden mukaan (turkulaiseen makuun) erittäin helppoa ja nopeaa. Tämä aiheutti melkoisia etukäteisspekulointeja, sillä päätin läskipyörän sijasta lähteä tällä kertaa liikkeelle yksivaihdemaasturilla. Yksivaihteisessa on se ongelma, että välitykseksi pitäisi etukäteen valita sellainen, jolla pääsee mäet ylös, mutta ei toisaalta joutuisi antamaan muille tolkuttomasti tasoitusta hiekkatiepätkillä. Päätin valita pari pykälää Turku-välityksiä tiukemman ratastuksen. Toinen asia, mikä aiheutti vähän päänvaivaa oli juomahuolto, sillä hellesäässä on ikävää ajaa juomarepun kanssa. Päätin pärjätä kahdella 0,75l pullolla ja tungin minimaaliset korjaustarvikkeet satulalaukkuun ja paidantaskuihin.
Koska reitti on nopea ja matka 84km, ajattelin etukäteen pyrkiä 4 tunnin alitukseen. Viimeisenä iltana ennen kisaa tulin kuitenkin katsoneeksi edellisvuoden tuloksia ja niistähän selvisi, että 4 tuntia ei itse asiassa ollut mikään järin kova tavoite. Tarkensin sitten viime hetkillä tavoitteen johonkin 3.40-3.45 paikkeille. Syteen tai saveen.
Jämi84
Lähtö oli jaettu kahteen ryhmään, jotka starttasivat 10.00 ja 10.10. Itse olin jälkimmäisessä ryhmässä, mikä näin jälkikäteen ajatellen oli ehdottomasti hyvä juttu. Tämä siksi, että koko matkan ajaksi riitti edessä selkiä kiinniotettavaksi (hehheh.) Asetuin eturiviin, mutta porukka lähti startista heti ihan tolkutonta vauhtia liikkeelle ja totesin, että tässä vauhdissa ei asfaltilla ja kovapohjaisella hiekkatiellä kauaa yksivaihteisella perässä pysytä. Ekan kympin aikana porukkaa lappasi ohi oikealta ja vasemmalta, mutta matkan edetessä oma ajo asettui ja aloin napsia päänahkoja yksi kerrallaan. Yksivaihteisessa on se hyvä puoli, että se liikkuu kohtuullisen vakiovauhtia (niin kauan kuin sitä jaksaa polkea) ja tämän takia erityisesti ylämäissä pääsin isoistakin porukoista ohi. Reitti oli pääosin metsäautotietä tai tasaista kangaspolkua. Turkulaisiin juurakoihin tottuneelle maasto oli siis erittäin helppoa ja ainoat haastavat pätkät olivat oikeastaan muutama pidempi nousu. Kokonaisuudessaan ajo meni siten, että hiekka- ja asfalttitiepätkillä porukkaa tuli ohi, mutta ylämäissä kuittasin ohittelijat ja loppusaldona taitaa olla, että kovin moni ei meikäläisestä lopullisesti ohi mennyt.
Hiekkaharjulla
Pyörä toimi hyvin, eikä mitään suurempia katastrofeja sattunut. 45km kohdalla, juuri huollon jälkeen, mussutin energiapatukan ja yrittäessäni ottaa vettä pullosta, huomasin, että täysinäinen pulloni oli pudonnut (tyhjä oli toki mukana). Tässä kohtaa lyhyesti ahdisti, sillä seuraavaan huoltoon oli 10km ja lämpötila hellelukemissa. Hoksasin sitten, että putoaa niitä pulloja muiltakin ja alle kilometrin päästä sain poimia polun varresta täyden pullon urheilujuomaa. Tiedä sitten, minkä syfiliksen siitäkin pullosta saa, mutta samapa tuo. Problem solved. Seuraavan kerran ylimääräisiä sydämentykytyksiä tuli viimeisen huoltopisteen jälkeen 75km kohdalla, kun huomasin, että takarengas on tyhjentynyt jonkin verran. Mulla on tubeless-kumit (ne tietää, ketkä tietää), eli hätä ei ollut suuri, mutta mahdollisuudet renkaan totaaliseen tyhjenemiseenkin olivat melko suuret. Päätin kuitenkin kitkuttaa maaliin vaikka vanteella ajaen, sillä pumppaaminen olisi kuitenkin ottanut muutaman minuutin ja sinä aikana olisi ohi tullut ainakin 10 kuskia. Riski kannatti ja rengas piti ilmat maaliin asti.
Päätin etukäteen, että en katso väliaikoja koko reissulla, joten loppuajasta ei ollut käsitystä, muuten kuin, että melko kovaa tultiin. Ajoin maaliin ja kuulin kuulutuksen 3.27 ja jotain. Jeah!!!
En oikein tiedä, oliko tuo nyt hyvä aika vai ei. Olen kyllä tyytyväinen, sillä menihän se reilusti alle tavoitteeen ja sijoitus oli 94. eli parhaaseen neljännekseen 382:sta maaliin ajaneesta. Vaihdepyörällä olisin varmaan päässyt jonkin verran kovempaa, mutta sitä nyt on turha spekuloida, sillä emmää semmoisella aja. Pidemmällä välityksellä olisin tiepätkillä päässyt hiukan kovempaa, mutta sitten olisi pari ylämäkeä saattanut jäädä ajamatta. Hyvä tämä oli.
Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty. Reittimerkinnät, liikenteenohjaus, huolto yms. ansaitsevat kiitokset. Pullaa ja kahvia olisi ollut mukava saada maalissa, mutta muuten kaikki meni hienosti. Ainoat moitteet tulee vain peseytymistiloista (miesten puolella 4 suihkua ja osallistujia ~500) ja alimittaisesta reitistä (Garmin mittasi 81,7km ja emmää ny ihan noin paljon ole mutkissa oikaissut). Itse ajo nyt muistutti enempi maantiepyöräilyä, eli mennään se mikä jaksetaan, sillä reitin maastopyöräilyllinen anti jäi hyvin vaatimattomaksi. Toisaalta sitä pyörää saa taluttaa täällä Turun juurakoissa ja nokkospuskissa ihan riittävästi, että oli ihan mukava ajaa välillä ns. täysiä. Tuskin tästä nyt mitään vakiotapahtumaa omaan kilpailukalenteriin kuitenkaan tulee.
Ajokuvasta kiitos Jämi147/OneVision
Karate Monkey
The weapon of choice: Surly Karate Monkey 29er. Yksivaihteinen viemäriputkihirviö, joka on nopeampi kuin miltä näytää. Välitys 32x17.
b00t Geopark Challengessa (2013)
b00t Rokualla (kuva: Tapani Launonen)
Järjestäjät päättivät, ettei Stockholm Extremeä tule, joten piti alkaa katsoa jotakin toista pidempää seikakilukisaa. Päädyimme Rokualle.
Joukkue koostui tällä kertaa Janista, Laurista ja Petteristä. Lauri paikkasi LarZia, jolla on pitempään ollut jalkavaivoja.
Lähdimme Petterin kanssa kotoa kohti Muhosta Torstai-aamuna, heti kun olin päässyt kotiin Ruotsista ja saanut pakattua kamppeet. Sen verran piti poiketa reitiltä, että sain hankittua Ajopyörästä irrotettavat hihat (ei tullut käytettyä kisassa kertaakaan). Samalla huollatin etuvaihtajan huokeaan viiden euron hintaan (vaihtajaa käytin sitäkin enemmän). Matka jatkui sen jälkeen Tampereelle, jossa Petterin piti pysähtyä R-Techiin. Hän oli nimittäin aiemmin viikolla onnistunut kadottamaan etupyörän akselin. Rangaistus siitä oli 112 euroa ja uusi akseli.
Koko päivä meni Muhokselle ajaessa, perillä olimme vasta illansuussa. Kolmas jäsenemme Lauri oli ehtinyt saapua kisakeskukseen jo aiemmin. Otatimme tiimikuvan ja puolen tunnin jonottelun jälkeen suoritimme pakolliset jumaroinnit. Sen jälkeen haimme kartat ja lähdimme kiireellä Muhoksen keskustaan etsimään uimapatjaa. Olin unohtanut hankkia. Ei löytynyt uimapatjaa. Muhokselta Ouluun Petterin vaimon siskon luokse piirtämään karttoja ja nukkumaan.
Aamulla oli hieman sellainen olo, että mihin vietävään sitä oli taas tullut ilmoittauduttua. Reitti kun oli ihan älyttömän pitkä, yli 200 km. Vaan mitä sitä enää ihmettelemään, varusteet ja ukot autoon ja lähtöpaikalle. Ilma oli kaunis, aurinko paistoi ja lämpöä riitti. Ja muutenkin oli urheilujuhlan tuntua ilmassa.
Lähtölaukauksen kajahdettua jäimme hännille - mikä kiire tässä on - mutta kun joukko jonoutui jo ennen ensimmäistä rastia, teki mieli terästäytyä. Onnistuimme kuitenkin pian ohittamaan puolet joukkueista, koska tässä vaiheessa kisaa väki juoksee sinne tänne edellä menevien perässä ja joku edellä pummasi. Ensimmäiseltä rastilta sitten seuraavalle ja pian saimmekin rämpiä jonossa pimeässä ja märässä ojarummussa kohti uusia seikkailuja. Prologin ensimmäisestä osuudesta ei sen enempää kerrottavaa. Toiselle osuudelle vaihdon kautta ja pari uimapatjaa kainaloon. Ihan kohtuullisesti pärjäsimme vaikkemme kolmatta uimapatjaa saaneetkaan. Sijoituksesta vaihdossa ei ollut hajuakaan. Kolmannella osuudella piti rullaluistella ja siinä pärjäsimme aika hyvin. Emme eksyneet reitiltä, kävimme Lönkan tai kenen nyt olikaan patsaalla, ja pääsimme vaihtoon ilmeisesti kymmenen sakissa. Nopea tankkaus ja pyöräilemään. Aikaa oli tainnut tähän mennessä kulua alle viisi tuntia.
Lauri valmistautuu kiipeilyyn (kuva: Tapani Launonen)
Pyöräily oli sellainen lyhyt pikamatka, kilometrejä taisi tulla vaatimattomat toistasataa. Ensimmäinen questi oli padolla, ja vaikka lähdimme sitä edeltäneeltä rastilta ennen isompaa joukkoa, pääsimme perille pienen reittikömmähdyksen takia muiden jälkeen. Puhuttiin vain sekunneista, pahus. No ne sekunnit muuttuivat pitkäksi odotteluksi jonossa. Quest sisälsi ensin kahdeksan kerrosta rappusia ja sen jälkeen laskeutumista sillalta padolle ja takaisin alas. Sieltä piti edelleen mennä rakennuksen alle jonnekin pimeään. Ja taas pyörille ja metsään.
Tätä patoa pitkin köysillä alas (kuva: Tapani Launonen)
Pyöräosuuden puolessa välissä oli kahvio, josta nappasimme pullaa,kahvia, makkaraa - ja pillimehua! Mielialat kohenivat kummasti. Tämän jälkeen tasaista pyöräilyä, ajasta ei ollut hajua koska Suunto oli nukahtanut jo 13 tunnin kohdalla. Me sentään jaksoimme. Seuraava questi johon jumarointitaitoja olisi vaadittu oli kuitenkin jo suljettu. Kuumailmapallosta oli loppunut kaasu, joten tehtäväksemme jäi vain rastin nouto. Kovaa vauhtia vaihtoalaueelle, jossa olimme puolen yön jälkeen. Saimme järjestäjiltä lämmintä soppaa, oli muuten aivan mahtavaa! Masut täynnä läksimme koskelle. Alkoi sataa ja ennen kuin Lauri ehti istua kunnolla itse kyhäämälleen istuimelle, se hajosi. Hirveä sade ja heti sadan metrin päässä koski. Petteri kiroilee, Lauri seisoo korkeassa polviasennossa ja minä tuuppaan kanoottia eteenpäin vedessä. Ajatelkaa, Lauri veti ihan intiaanina koko matkan. Ansaitsi tästä intiaaninimen "Teräspolvi". Tätä jatkui kahdeksan tuntia, paitsi ihan lopussa jolloin Petteri oli nukahtaa ja sen seurauksena keikahtaa kanootista. Aamuyön tunteina Petteriä piti hereillä hyttyset, joita oli, no, helvetisti liikaa. Sateesta oli se ilo, että se vei hyttyset tiehensä. Ja tietenkin sen sateen piti loppua. Mutta voisin silti väittää että melontaosuus oli kisan kohokohta, seikkailua parhaimmillaan. Reitti kun ei ollut lainkaan helppo, koskia siellä täällä oli puita ylitettävänä ja alitettavana.
Petteri ehti kisan aikana pitsalle (kuva: Tapani Launonen)
Sitten se canyoneering, matkaa takana vajaa 200 km ja kello jotain seitsemän-kahdeksan-yhdeksän...siis ei mitään hajua. Alku meni leppoisasti mutta puolen välin jälkeen minulla alkoi jalat kipuilla. Olin valinnut suunnistustossut ja ne ei ole näin pitkällä matkalla optimaaliset. Eivät anna ollenkaan myöten ja kun koko matkan oli jalat olleet enemmän tai vähemmän märät, alkoi tulla ahdasta. Turvonneet jalat olivat muhjuna ja rakoilla. Vesiylitykset ilman melontaliivejä alkoivat tuntua ylitsepääsemättömiltä ja tietysti ajatus siitä, että joutuu sen jälkeen taas etenemään litimärillä jaloilla. Jalkojeni takia skipattiin seitsemän rastia ja käveltiin tietä pitkin suoraan vaihtopaikalle.
Janillakin on nälkä (kuva: Tapani Launonen
Vaihtopaikalla kuivat sukat päälle ja pyörän selkään. Jäljellä joku seitsemän rastia ja maali. Perillä olimme iltapäivällä. Loppuaika hiukan vajaa 30 tuntia ja sijoitus 14s.
Nopeasti suihkuun ja siitä kamat autoon ja syömään. Petterin luistimia ei löytynyt mistään. Myöhemmin selvisi että joku oli luullut omikseen ja kun olimme ehtineet lähteä, oli tämä palauttanut ne takaisin. Ajoimme Ouluun, kävimme pitsalla ja pistimme maate. Aamulla 12 tunnin unien jälkeen lähdimme kohti kotia ja sinne myös pääsimme.
Sitten tulevat loppusanat. Kuten voittajajoukkue Multisport.fi asian osuvasti ilmaisi, "paljon oli nokkosia, hyttysiä ja märkää." (Kaleva 6.7.2013, Heikki Uusitalo) Lisäksi oli paarmoja.
Kiva kisa silti.
Teemu @ Tahko MTB 180
Alkuvuodesta aloin pohdiskella, mikä olisi tämän kauden The Pyöräilytapahtuma. Viime vuonna se oli Vätternrundan Ruotsissa ja sen jäljiltä ei oikeastaan ollut intressejä ajaa mitään megaluokan maantiepyöräilyä tällä kaudella. MTB-Turun porukka on jo usean vuoden ajan käynyt osallistumassa Tahko MTB -tapahtumaan, joka on Suomen mittakaavassa valtava maastopyöräilytapahtuma noin 2000 osallistujallaan. Tänä vuonna tarjolla oli 60km, 120km ja 180km matkat, joista ajattelin valita 120km, sillä se vaikutti "sopivalta". Lyhyen internetspekulaation (=yllytyksen) jälkeen päädyin kuitenkin viiden muun turkulaisen kanssa ilmoittautumaan 180km matkalle. Tämä ei ehkä ollut viisain mahdollinen veto ottaen huomioon, että en ollut koskaan ajanut Tahkolla metriäkään, pisin ikinä ajamani maastolenkki oli alle 60km mittainen ja kalustona tulisi olemaan 1x9 -voimansiirrolla oleva jousittamaton läskipyörä. Täytyy myöntää, että kyllä tämä koitos useammankin kerran kevään mittaan arvelutti, mutta luvattu, mikä luvattu.
Valmiina lähtöön
MTB-Turun porukka oli varannut majoitukset, organisoinut kyydit ja hoitanut vielä ruuatkin paikan päälle, joten tämän helpommaksi ei homma enää voi muuttua. Perjantaina klo 9.00 startattiin kohti Tahkoa ja kiirettömän matkan (kaikki tauot pidettiin ja kaikki eväät syötiin) jälkeen perille päästiin joskus 17.30 paikkeilla. Siinä sitten loppuilta yleistä asettautumista, syömistä, numerolapun noutamista, syömistä, kamojen säätämistä, syömistä ja spekulointia tulevasta koitoksesta. Nukkumaan pääsin noin puolilta öin ja herätys oli 3.30, sillä startti olisi klo 5.00.
Tahkolla yhden kierroksen mitta on 60 km ja sitä sitten ajetaan 1, 2 tai 3 kertaa riippuen valitusta kokonaismatkasta. Meillä olisi siis edessä kolme kierrosta, joista ensimmäisen ehtisimme (toivottavasti) ajaa ennen lyhyempien matkojen startteja, jotka alkoivat klo 9.00 eteenpäin 20 minuutin välein. Tavoitteena oli ehtiä massalähtöjen alta pois, sillä muussa tapauksessa jumiutuu ruuhkiin ja päätyy jonottelemaan vuoroaan kapeille poluille. Itsellänihän ei ollut mitään käsitystä omasta vauhdistani ja varovaiseksi tavoitteeksi asetin kokonaismatkalle 14 tuntia ja optimistiseksi 13 tunnin alituksen. 4 tunnin alitus yhdellä kierroksella on varsin kelvollinen suoritus Tahkolla, joten ajattelin, että eka kierros alle 4 tunnin ja kaksi jälkimmäistä sitten sillä vauhdilla, millä pääsee.
Alkumetreillä
Aamulla kävi jo selväksi, että päivästä tulisi tolkuttoman kuuma. Starttihetkellä lämpötila oli jo noin 17 astetta ja siitähän se vaan nousisi. Liikkeellä lähdettiin vaatimattomin seromonion ja ensimmäinen 10km oli maantietä tai kuntorataa, joten koko porukka pysyi jotakuinkin kasassa. Ensimmäisen pidemmän mäen tullessa porukka alkoi venymään, mutta eipä tässä kärkisijoista oltukaan mittelemässä, joten sinnepä menivät. Itselläni ylämäet tuntuivat nousevan hyvin ja alamäissäkään ei joutunut kohtuuttomasti jarruttelemaan, vaikka pyörässä ei jousitusta ollutkaan. Muut turkulaiset jäivät taakse jo jossain 20km paikkeilla, mutta ajattelin, että ajetaan nyt, kun tuntuu kulkevan. Ensimmäinen kierros meni vallan vaivattomasti ja oikeastaan vasta viimeisen pitkän ylämäen jälkeen, siis vasta ennen pitkää loppulaskua, johon kierros päättyy tajusin, että nythän ollaan reilusti tavoitteen alle. Posotin loppulaskun alas niin täysillä kuin uskalsin, kaarsin viimeisten mutkien jälkeen kierroksen väliaikapaikalle ja katsoin kelloa. Kello oli 8.37, eli olin käyttänyt ensimmäiseen kierrokseen 3h 37 minuuttia. (virallista väliaikaa ei ole myöhemmistä tapahtumista johtuen, mutta olin väliaikapisteellä yhtä aikaa kilpailijan numero 1846 kanssa) HUHHUH!
Ajomies
Huoltopisteellä täytin juomarepun, otin uuden pullollisen urheilujuomaa ja täytin taskut patukoilla ja geeleillä. Ja eikun eteenpäin. Starttasin toiselle kierrokselle 8.40, eli hyvissä ajoin ennen massalähtöjen startteja. Saisin siis ajaa kaikessa rauhassa tyhjällä reitillä hyvän tovin, ennenkuin kuuma ryhmä ajaisi minut kiinni. Noin kilometrin jälkeen ajoin jonkun risteyksen pitkäksi (tästä vähän pyyhkeitä järjestäjälle, sillä myöskään ohjausta ei näkynyt) ja päädyin rullailemaan kilometrin verran pyörätietä pitkin varsinaisen reitin sijasta. Pääsin kuitenkin takaisin reitille, mutta tuossa kohtaa tuli tahattomasti oikaistua puolisen kilometriä. Noin 80km kohdalla tulin toisen kerran legendaariseen Kinahmi I:n nousuun, jonka jouduin taluttamaan ylös, kuten tekee 95% kaikista ajajista. Nousun jälkeisessä alamäessä kuului takaa kolahdus ja huomasin pumpun tippuneen satulalaukusta. Satulalaukku oli jotenkin kivikkorynkytyksessä auennut itsestään ja olin siis kylvänyt kuusiokoloavaimet, rengasmuovit ja mikä pahinta varasisuskumin jonnekin Kinahmille. Noh, vahinko oli jo tapahtunut ja ajattelin, että poimin kierroksen jälkeen kaverin varustesäkistä uuden varasisurin mukaan.
Tässä vaiheessa kuuma ryhmä tuli sitten takaa ja kovaa, joten oma ajo muuttui katkonaisemmaksi, kun tein reilusti tilaa takaa tuleville. Pojat ajoi "aika" kovaa ja lähdettyäni aina ohitusten jälkeen liikkeelle pysyin porukan perässä n. 3 sekuntia. Kinahmi II on vielä pahempi nousu kuin ykkönen ja sitä tuskin ajaa kukaan ylös. Tämän mäen taluttelin jonossa kisakuskien kanssa ja ylös päästyäni päästin porukan ohitseni. Kinahmi II:n laskussa kävi sitten se, mitä olin pelännyt viimeisen 10km ajan. Takarengas alkoi tuntua tyhjältä ja jossain 93km kohdalla se tyhjeni lopullisesti. Varasisuria ei siis ollut, eikä liioin paikkoja ja vaikka läskipyörän sisäkumia ei voi (pitävästi) paikatakaan, olisi sitä silti kokeilla voinut. Talutin pyörää reilun kilometrin jatkuvan pyöräletkan ajaessa ohitseni ja lopulta joku ystävällinen kanssapyöräilijä tarjosi paikkoja. Paikkasin kumin, pumppasin kohtuulliset paineet renkaaseen ja lähdin ajamaan. JEE, selviäisin ehkä sittenkin. Parin kilometrin jälkeen reitti koukkasi tieltä takaisin metsään ja vajaan kilometrin jälkeen rengas oli taas tyhjä. Paikka ei pitänyt, kuten odotettavissa olikin ja huollosta ei saisi läskiin sopivia sisureita, joten peli alkoi olla pelattu. Seuraavaan huoltoon oli reilu kilometri, joten talutin sinne. Pienen harkinnan jälkeen ilmoitin toimitsijalle keskeyttäväni ja jäin odottelemaan kyytiä maalialueelle. Reilun 20 minuutin päästä huoltopisteelle tuli turkulainen läskipyöräkollega, jolta olisin saanut uuden sisurin, mutta tässä vaiheessa olin tuhrannut rengasrikon johdosta jo lähes tunnin, kroppa oli jäähtynyt ja henkisesti olin heittänyt jo lusikan nurkkaan, joten olkoot. ***TU DNF!
Keskeytys otti kupoliin niin paljon, että meinasi happi loppua. Olin kisan puolivälissä erittäin hyvässä vauhdissa, minkäänlaista väsymystä ei tuntunut, kuumuus ei juurikaan haitannut, neste ja energia upposi, joten ainakin toisen kierroksen olisin päässyt loppuun huippuajassa. Kolmatta kierrosta on turha nyt spekuloida sen kummemmin, mutta tuloslistaa katsoessa kanssakilpailijat, joiden kanssa ajoin samaa tahtia rengasrikon sattuessa päätyivät karvan yli 12 tunnin loppuaikaan. Että silleen.
Eipä kisasta sen enempää. Kuudesta turkulaisesta 180km ajajasta vain yksi ajoi täyden matkan. Ei mennyt siis ihan nappiin muillakaan. Loppupäivä ja ilta meni palautusjuomia nauttiessa ja spekuloidessa muiden turkulaisten onnistumisia ja epäonnistumisia. Lyhyemmillä matkoilla turkulaiset tekivät onneksi reittiennätyksiään joko ajassa tai matkassa mitattuna. Onnittelut kaikille tasapuolisesti.
Henkilöhtaisen suorituksen keskeytymisestä johtuvaa pettymystä lukuunottamatta reissu oli mahtava kokemus, joten kiitokset kaikille mukana olleille seurasta ja sympatiasta. Ensi vuonna Tahkolla ajetaan pitkänä matkana 240km ja sinne en vielä ole valmis (kun kerran 180km on ajamatta), joten revanssi siirtyy vuoteen 2014. Ensi vuonna tyhmäillään Tahkolla jotain muuta tai sitten ei. Saa nähdä.
Ajokuvista kiitokset Kaisa Kekolalle
Salsa Mukluk
The Weapon of Choice: Salsa Mukluk läskipyörä. Toimi kuin unelma, kunnes rengas hajosi. Alamäessä joutui antamaan vähän tasoitusta pyörän takia, mutta ylämäessä ei.
Turku Multisport Jämsä-Jukolassa
Jani ja Petteri olivat Turku Multisport -joukkueen mukana Jämsä-Jukolassa. Turku Multisport koostuu omilla tahoillaan kilpailevista seikkailu-urheilijoista, jotka Mehukattien kutsuessa yhdistävät voimansa ainakin Jukolassa. Tänä vuonna paikalla olivat (7.) Janin ja (1.) Petterin lisäksi (2.) Teemu K., (3.) Vili, (4.) Sami, (5.) Elina ja (6.) Salla. Liisa johti tällä kertaa joukkoja kotoa käsin.
Turku Multisport valmistautuu
Olimme joukkueemme ensikertalaisia. Siitäkin huolimatta muut uskoivat kykyihimme ja laittoivat meidät aloittajaksi ja ankkuriksi. Emme aluksi tohtineet valita osuuksiamme, mutta muutaman päivän pohdiskelun jälkeen Petteri päätti kantaa vastuuta aloittajana. Minulle tämä sopi hyvin. Kävimme viikolla verryttelemässä Jukolaa varten kuntorasteilla, sillä kummallakaan ei ollut kovin paljon suunnistuksia takana tältä vuodelta. Valmistautuminen meni kohtalaisesti.
Saavuimme Jämsään lauantai-iltana ennen yhdeksää. Olimme automatkalla tarkistaneet, että joukkueemme naiset olivat pärjänneet päivän Venlassa erinomaisesti. Tämä lupasi hyvää. Perillä ei ollut juurikaan ruuhkaa. Saimme pysäköityä auton melko lähelle yösijaamme, jonka löysimme helposti. Teltat olivat jo pystyssä ja kaikki jäsenet paikalla - osa jo tosin nukkumassa. Ensin Salla ohjeisti meidät tulevaan koitokseen, ja sitten kävimme Suunnistajan kaupassa ostamassa Petterille uudet suunnistustossut (VJ Sportin Boldit). Palattuamme Petteri vaihtoi kisavaatteet päälleen. Sitten lähdimme porukalla katsomaan lähtöä. Se on vaikuttava hetki: tuhatpäinen puhvelilauma rymistelee valot vilkkuen metsään niin että heikompia ja metsän eläimiä hirvittää.
Turku Multisport lähtöluettelossa
Sillä aikaa kun Petteri oli metsässä, me muut jännitimme teltassa Petterin suoritusta internetistä ja televisiosta (suunnistus on insinöörien laji: tulospalvelu oli ajantasainen ja toimi kuin unelma). Turhaan jännitimme, Petteri suoriutui urakastaan mallikelpoisesti - aivan kuten koko muukin joukkue. Sijoitus ensimmäisen osuuden jälkeen oli 695. Lähtönumeromme oli 840. Toiselle osuudelle lähti Teemu K., joka juoksi pimeässä metsässä vakuuttavasti. Sijoituksemme parani 28:lla. Minun oli tarkoitus nukkua, mutta en jännitykseltäni saanut unta juuri lainkaan. Kolmannella osuudella Vili nosti joukkuetta edelleen. Hänen super-juoksunsa jälkeen olimme jo 541. Neljännellä osuudella Sami jatkoi samaan malliin. Hänen tullessa vaihtoon, sijoituksemme oli noussut 22 sijalla. Olimme melkein viidensadan paremmalla puolella. Koska satuin olemaan edelleen hereillä, Vili kehotti minua saunalta palattuaan juoksemaan joukkueemme omalla osuudellani tuon viidensadan joukkueen joukkoon - tai vaihtoehtoisesti pysymään siellä. Viidennen osuuden juoksi Elina. Huolimatta siitä, että hän oli jo juossut Venlassa, kykeni hän edelleen tekemään ansiokkaan suorituksen. Elina piti nykyisen sijoituksemme, eikä siksi päästänyt mieskilpailijoitaan ohitseen. Kuudennelle osuudelle lähti Salla, joka aprikoi kuumeisesti omaa vauhtiaan ja sitä, ehtiikö hän ennen ankkureiden yhteislähtöä vaihtoon. Salla laittoi kuitenkin sellaisen vaihteen päälle, ettei yhteislähdöstä ollut puhettakaan. Itse söin samaan aikaan aamiaista ja valmistauduin ankkuriosuudelle kyselemällä vielä viimeiset vinkit muilta hereillä olleilta jäseniltämme. Maasto oli kuulemma nopea ja lisäksi siellä oli selvät mutta risteävät urat. Kunhan ottaa oikean suunnan ja pysyy kartalla, pääsisin minäkin perille.
Kävelimme Teemu K:n kanssa lähtöalueen tuntumaan ja siinä puoli yhdeksän aikaan siirryin lähtöalueelle. Ehdin vaihtaa siellä pari sanaa työkaverini kanssa, ennen kuin päädyin aidalle odottamaan Sallaa. Ei mennyt kovin kauaa, kun Salla jo viiletti maaliin. Pääsin itse hitaasti liikkeelle. Jännitys löi päälle, ihmettelin hetken tuleeko kolmiollakin leimata. Ensimmäinen rasti meni lämmitellessä, mutta siitä eteenpäin vauhti alkoi kasvaa. Letkoja ei ollut kovin montaa, pystyin muodostamaan niitä itse - parin kolmen hengen porukoita. Osa väleistä meni seuratessa, osa itse vauhtia pitäessä. Loppua kohden alkoi näkyä enemmän suunnistajia ja letkat kasvoivat. Pärjäsin yllättävän hyvin. Tein vain muutaman virheen, sen verran valmiita uria oli tarjolla. Maaliin saapuessa ja sen jälkeenkin tuntui tosi hyvältä. Kovempaa en olisi päässyt ja sijoituskin oli kohentunut miltei sadalla (545.). Aivan Vilin antamaan tavoitteeseen en päässyt.
Janin ankkuriosuus
Juoksun jälkeen kävin saunalla ja sitten palasimme autolle. Muut olivat ehtineet purkaa teltat ja pakata tavarat juoksuni aikana (kiitos siitä). Kotimatkalla Petterin ajaessa nukuin yöllä jääneitä univelkoja takaisin. Jonkun verran tietysti käytiin kisaa läpi ja aika varmoja olimme siitä, että tulemme ensi vuonna uudestaan. Mikäli siis joukkueessa vain on tilaa. Aurinko paistoi ja järjestelyt olivat aivan mahtavat. Ei mitään ongelmaa missään. Liikenne, yöpyminen, tiedotus, tulospalvelut, ihmislogistiikka, huolto, kaupat, saunat, mallasrastit, kaikki oli mallillaan. Tästä kisasta jäi toistaiseksi parhain mieli tänä vuonna. Ehdottomasti.
Petterin fiilikset
Kertakaikkisen hieno festarikokemus oli ja avausosuudesta sai kyllä täydet Jukola-tunnelmat koettua. Koskaan en ole ennen ollut, joten alku oli jännää ja hieman turhankin varovaista. Ensimmäisen rastin jälkeen alkoi saada tapahtuman juonesta kiinni ja meno hieman rentoutui. Onneksi TuMu:n lihavin kaveri oli pistetty juuri avaukseen, sillä kolmannella rastilla joutui puskemaan voimalla leimasimelle ja tehdä nopea refleksileimaus tilaisuuden koittaessa. Kuulopuheiden perusteella kolmannen rastin tappelu oli vain pahentunut minun jo poistuessa paikalta. Itselleni tuli vain minuutti takkin kärjelle tuolla välillä, joten selvisin siitä rytäkästä suhteellisen nopeasti. Tämän jälkeen otsalamppuletkat soljuivat rauhassa rastilta toiselle. Tarkkasilmäiset saattoivat jopa huomata TuMu:n/b00t:in edustusta televisiossa ensimmäisellä YLE:n TV-väliaikarastilla reilu 5min kärjen perässä.
Suuremmilta kommelluksilta osuudellani vältyin, mutta 13. rastin jälkeen tippui ryteikössä lamppu päästä ja jäin sopivasta letkasta lamppua keräillessä ja naruja selvitellessä. No seuraava 14. rasti löytyi pienen hapuilun jälkeen ja pääsin takaisin raiteille. Loppu menikin kivasti. Uskalsin jopa kiristää vauhtia loppua kohden ja osuusajaksi tuli tasooni nähden ihan siedettävä 1h 37 min. Toivottavasti pääsen ensi vuonna taas viivalle Kuopiossa.
Jukola TuMu:n avaus
Mainittakoon vielä lopuksi, että b00tin suunnistusspesiallisti metsien oraakkeli LarZ sijoittui Suunta Jyväskylän ykkösjoukkueessa sijalle 74! Hurjaa menoa.
b00t No Limit Adventuressa
No Limit Adventureen osallistui myös se b00tin seikkailujaoston nörtimpi aboriginaaliparivaljakko Petteri ja LarZ, jonka kilpailu ei lähtenyt kovin tyylikkäästi käyntiin. Vaikka höpöttelin LarZille ratakierrosten jälkeen, että prologikartta voisi olla peilikuva niin ei LarZ asiaa uskonut, joten en uskonut minäkään sitten. Piti siis varmistaa se käymällä kartan väärällä laidalla toteamassa asia. Tähän muutama minuutti hukkui, mutta taistelutahto ei.
Prologin jälkeen juoksimme melomaan, joka sujui perinteiseen tapaan ihmetellen, että miten muut menee aina niin kovaa. Tähän on jo totuttu, joten emme siitä suuremmin stressiä ota. Melonta oli sinänsä meille mieluinen, sillä reitti oli teknisesti helppo eikä hirveän pitkä.
Melonnasta starttipaikalle juosten ja pyörät alle. Pyörät kulkivat mukavasti kunnes saavuimme MTB-rastille 11., jonka voisimme väittää sijoitetun hieman väärään kohtaan. Tai vaihtoehtoisesti piirretty karttaan väärään kohtaan. Spekuloimme asiaa visuaalisesti myös seuraavassa kartassa, jossa näkyy reittimme. Mielestämme rasti oli lähempänä sinistä palloa. Olisihan sen voinut siitä matkaltakin poimia jos olisi hoksannut päätä pyöritellä oikeassa kohtaa.
Melonta ja pyöräily
Suunnistustossua jalkaan (kuva: Liisa Paakkanen)
Tähän härväykseen meni n. 1o minuuttia hukkaan ja jatkoimme matkaa suuremmin asiaa murehtimatta kohti suunnistusta ja seuraavaa questia. Seuraavalla rastilla pääsimme kiipeilemään kalliolla ja hakemaan ohjeistuksen mukaan ojaa seuraten 3 rastia. Tämä tehtävä oli kuitenkin toteutettu hieman harkitsemattomasti, sillä ojaa saattoi seurata aivan liian pitkään jos ei rastit sattuneet silmään ja harvalla ensimmäinen rasti sattui, koska siitä puuttui rastilippu. Tähän meni hukkaan siis ainakin 20 minuuttia kun hortoilimme kolmatta rastia etsien. Jos olisi tiennyt asian etukäteen, olisi kannattanut koko oja käydä samoamatta ja ottaa vaivainen 30min aikasakko, kuten voittajajoukkue teki.
LarZin pilli (kuva: Liisa Paakkanen)
Olimme kovin harmissamme turhan ojasamoamisen jälkeen, mutta meno alkoi taas maistua kun pääsimme LarZin leipälajin pariin eli perinteiseen suunnistukseen juosten upeassa metsämaastossa. Tämä osuus meni loistavasti ja jatkoimme matkaa pyörällä.
LarZ leimaa (kuva: Liisa Paakkanen)
Suunnistus
Pyöräsuunnistuksessa jo viime vuoden X-Kaadossa pahaksi polkuviidakoksi osoittautunut Siikajärven Bermudan kolmio teki jälkeen tepposensa. Kaksi turhaa pistoa tuli väärälle polulle, joista toinen itse asiassa olisi ollut oikea reitti, mutta silti palasimme ja menimme kiertoreittiä pyörärastille 15. Käsittämätöntä.
Loppu pyöräilystä vaihtopaikalle meni teitä ajellen. Vaihtopaikalla lenkkarit jalkaan ja suorittamaan viimeinen sprinttisuunnistus, jossa metsien oraakkeli LarZ osoitti taas olevansa kova menijä kartta kädessä. Sen verran sain perässä jarrutettua menoa, ettei ihan top1 osuusaikaa saatu tehtyä kuitenkaan.
Sprinttisuunnistus
Virallisten tulosten perusteella ja merkillisten aikasakkojen jälkeen sijoituimme kilpailussa kahdeksanneksi. Aikasakon syytä emme tiedä. Kilpailu oli kokonaisuutena kuitenkin todella hyvää mättöä sopivilla questeilla höystettynä ja täten abo-b00tille mieluista menoa ilman turhia kikkailuita. Kiitos järjestäjille tästä! Ainoa mikä aavistuksen harmitti oli pyöräilyn 11. rasti ja ojatehtävästä koitunut hirveä määrä hukka-aikaa.
b00t2 No Limit Adventuressa
Alku ei luvannut hyvää. Pyöräni etuvaihtajan säädöt olivat kateissa (isoin ratas ei ollut lainkaan käytössä) ja alla vain kolmen ja puolen tunnin yöunet (piti katsoa Wiren päätösjakso, paras tv-sarja koskaan). Menihän siinä koko päivä ja iltakin, että ylipäätään sain sen vaihtajan sekaisin. Perillä Veikkolassa huomasin että olin unohtanut kotiin emitin, kompassin ja kompressiosäärystimet. Olin sentään ottanut ne elintärkeät kaksi paria hiihtokäsineitä, joita ilman ei voi lähteä hellekisaan jossa ei hiihdetä. Onneksi sain bootin LarZilta emitin lainaksi. Kompasseja parillani, Laurilla, oli kaksi. Säärystimiä en kehdannut keneltäkään kysyä. No, ei mennyt kisa säärystimien puutteen takia pilalle - sen voi näin jälkeenpäin sanoa. 🙂
Kisa alkoi hyvin. Pikaiset neljä kierrosta yleisurheiluradalla, jossa rasitteena aidat ja vesieste ilman vettä. Radalta siirryimme suoraan viereiseen metsään. Apunamme oli peilikartta, jonka saimme lähdössä. Rastit löytyivät nopeasti mutta ensimmäisellä rastilla oli toivoton ruuhka. Siinä kiven alle odotellessa tuli kärjelle mukavasti etua, mikä tietysti on prologin tarkoituskin.
Prologilta lyhyt juoksu järvelle melomaan. Melonta tuntui hyvältä, ei tuulta ei aaltoja. Viimeinen melontarasti hieno, pääsi kunnolla rämpimään. Siis Lauri pääsi. Minä istuin kanootissa. Hävisimme melontaosuudella yhden sijan ja saavuimme vaihtopaikalle ilmeisesti kahdeksantena. En tiedä. Vaihtopaikalla ohitimme sitten yhden joukkueen. Kuivat sukat jalkaan (turhamaista?), pyörät alle ja matkaan. Ja heti toisella pyörärastilla kahlaamaan järveen. (Note to myself: Next time, forget them dry socks!) Saavutimme samalla yhden joukkueen, nousujohteinen kisa päällä.
Hyvä veto katkesi seuraavaan pyörärastiin. Rasti oli väärässä ojassa, minkä vuoksi menetimme aikaa kymmenisen minuuttia. Tämän jälkeen ajoimme kauhealla kiireellä eteenpäin kohti suunnistusrasteja. Perillä saimme luvan suorittaa ensin kiipeilytehtävän. Sijoitus kai nyt pari-kolme pykälää huonompi kuin ojarastilla. Kiipeily vierähti jonottaessa ja rupatellessa. Sen jälkeen valjaat pois ja takaisin alas etsimään kolmea rastia puron varrelta. Rasteja löytyi helposti kaksi, kolmatta ei millään. Jatkoimme sillalta vielä kilometrin eteenpäin (18 minuuttia), sitten loppui usko ja käännyimme takaisin. Alkoi orastava kiukku.
Rämmimme puron vartta takaisin kohti siltaa. Meni 12 minuuttia lisää ja kiukku kasvoi edelleen. Sillan jälkeen joku joukkueista vihjasi että ensimmäisessä ei ollut rastilippua, ei ihme että jäi löytämättä. Puoli tuntia hukkaan tuosta noin vain. Aikatappio kertautui tämän jälkeen lisää koska jätimme mehut kiipeilyrastille. Kuivuimme ja vauhti hidastui. Kiipeilyrastille päästessämme otimme mehut mukaan ja jatkoimme suunnistusta. Hidasta oli, ei mennyt enää vihkoon. Yhä kiukutti. Pyörät alle ja meno alkoi helpottaa. Poljimme parin joukkueen ohi melkein heti ja pyöräilyosuus taittuu virheittä. Lauri oli menopäällä. Uusi karttateline ja kovat treenit ovat saaneet miehen urheilutuulelle. Ei edes itsestä riippumattomat kiusat saaneet miestä apeaksi, oikea meininki. Minunkin mieli alkoi kirkastua.
Pyöräilyosuus oli hieno, se sisälsi mahtavia polkuja. Niitä oli hyvä ajaa vaikka vaihteet reistailivat. Kaiken ylimääräisen rastisäädön jälkeen huomasimme, että ehdimme hyvin maaliin aikarajan puitteissa. Viimeisessä vaihdossa puimme juoksutossut rivakasti jalkaan ja kirmasimme sprintille. Rastit löytyivät lennosta ja virtaa riitti juoksuun. Tai ainakin sen verran että pysyin jotenkuten Laurin perässä. Ylitimme maalin hyvinkin alle seitsemän tunnin, ilman kikkailua loppuaika olisi luultavasti ollut siinä kuuden tunnin tietämillä. Sijoitus varmasti kaukana kärjestä. Tiivistän kisamme seuraavasti: hyvä alku, huono puoliväli, hyvä loppu.
Keli oli mahtava, maalissa lämmin suihku ja jäätelökauppa kisakeskuksen vieressä. Siinä plussat.
Illaksi ehti sopivasti kotiin päästämään vaimo lenkille ja leikittämään lapsia, pesemään pyykkiä ja laittamaan hiihtohanskat odottamaan seuraavaa kisaa (Jukolaa).
Näihin kuviin ja tunnelmiin
Kuvat Mehukattien Liisalta. Kiitos.
Jälkipyykki: Tulokset tulivat eilen (10.6.2013). Olimme kymmenes.
Järjestäjä pahoittelee purorastien organisointia. Purorastien hakematta jättäminen toi lempeän aikasakon, 10 minuuttia per rasti. Mikäli olisi ensin hakenut suunnistusrastit ja vasta sitten suorittanut kiipeilyosuuden ja purotehtävän, aika olisi ollut parempi. Tämä siksi että radalla oli alussa ruuhkaa ja kilpailijoille olisi kerrottu, ettei ensimmäisellä purorastilla ollut rastilippua. (Näin toimittiin vastaavassa tilanteessa tämän vuoden Springissä.)
Tempest 110 -rullaluistimien soljen vaihto
Kirjoitin edellisessä postauksessa, että kaaduin ja hajotin vasemmasta luistimesta alemman soljen. Soljen vaihto ei onnistunut ihan helposti saati nopeasti.
Metsästin solkea kolmisen viikkoa, kunnes sain sellaisen Saksasta. Maahantuojaa ei kiinnostanut ollenkaan, valmistajaa kiinnosti, mutta varaosan lähettäminen USAn rajojen ulkopuolelle ei käynyt päinsä. Paikallisista urheiluliikkeistä ei sopivaa varaosaa löytynyt.
Solki on kiinni luistimessa putkiniitillä. Poistaakseni rikkinäisen soljen porasin niitin läpi. Toimenpide oli helppo. Uuden soljen kiinnittäminen ei ollut. Putkiniitti kaipaa erikoistyökalun, popniittipuristin ei auta. Rautakaupasta sopivaa työkalua ei löytynyt, enkä halunnut etsiä ja tilata sellaista ulkomailta. Jossakin menee raja ja nyt se meni tässä.
Päädyin hankkimaan iskumutterin (4M) ja siihen sopivan ruuvin. Biltemasta hain, yhteensä 3 euroa. Koska mutterin hakaset olivat liian suuret ja reikä, josta mutteri tulee läpi, liian pieni, käytin apunani naapurilta lainaamaani hienomekaniikkalaitetta. Siinä on sellainen vaihtopää, johon voi laittaa pienen hiomalaikan tai hiomapään. Laikkaa tarvitsin hakasten leikkaamiseen ja hiomapäätä reiän suurentamiseen (luistin on hiilikuitua). Nyt homma kävi näppärästi ja alta puolen tunnin luistimeni oli korjattu ja uusi solki asennettu.
Kaikenlaiseen sitä seikkailu-urheilija joutuu.
Viimeisimmät artikkelit
- b00t @ Snowflakes Seikkailu 2016
- LarZ vs. Vantaan puolimaraton
- Janin kisat 2015
- Teemu @ Marathon du Mont Blanc 80km
- Teemu @ Suomi-juoksu 60km